perjantai 15. helmikuuta 2013

Leikki on meidän työmme

Ei me aina vaan vakavamielisesti touhuilla. Joskus meno on tämänkin näköistä - pyrrilapsella on erittäin omalaatuinen tapa leikkiä vinkulelulla... (Muutan tuon oikeanlaiseksi linkiksi kun pääsen koneelle.)



maanantai 11. helmikuuta 2013

Agility on meidän laji

Postailen uutisia kun pääsen koneelle saakka. / News in English also when I manage to update my blog on computer not on mobile.

 

---



Pikkuketun kanssa teimme torstaina pikkueskareissa rengasta (onneksi oli toinen silmäpari seuraamassa: pikkukettu myös karkaili ennen lähtölupaa liikkeelle oikein sujuvasti). Rengas on Muksiksesta hauska este, ja sujuvasti sen loikkaa. Eteenmenoa, korjasin vähän esteitä vinoon ettei hyppysuora ollut ihan suora, hyvin meni. Pussia yksittäisenä esteenä, vähän on kangas vielä ilmassa sitä tehdessä. Mukavat treenit.

 

Sunnuntaina kävimme Karun ja Jannen kanssa hallilla. Karulla alkaa tulla hyvää hullunkiiltoa silmiin tehdessä, hyvähyvä. :) Se menee sujuvasti puomin, opettelimme myös paria hyppyä (vähän korkeammalla riman korkeudella) peräkkäin ja etenemisiä. Putkea yksittäisenä ja hypyn kautta ja kepit verkoilla. Uutena esteenä Karulle rengas. Nyt ei pikkulikkaa sähköiskut haitanneet (aina me ollaan pakkasilla hallilla: kaikkialta tulee sähköiskuja.)

 

Muksiksen kanssa erehdyin koittamaan verkoilla keppejä. Ja voi ei kuinka kivaa olikaan vedättää koiraa alusta alkaen kepeillä! Katsotaan, oppisiko vanhakin koira uusia temppuja ja jaksanko mie värkätä noiden verkkojen kanssa loppuun saakka. Tehtiin myös parin esteen sarjaa (hyppyjä ja putkea), rengasta ja uutena esteenä koko puomi. Vitsit se teki hienosti puomin! Uskaltauduin tekemään myös ilman hihnaa kun ei se kertaakaan ollut mihkään roikaisemassa. Alastulokin naksahti hyvin paikoilleen, ei ollut pennulla ongelmaa "ota" -käskyn kanssa vaikka puomi oli alla. Taitava! Kun kokoiltiin tavaroita lopuksi kokoon koirien hengaillessa irti, huikkasi Janne mulle että Muksis on muuten puomilla... Pääsin sen saattamaan siellä loppuun saakka kunnialla (murrr, esteille karkaileva kakara), eipä ainakaan pelkää puomia.

 






Hallilta koirien vaihto: Muksis kotiin lepäilemään, Rau matkaan ja piiiitkästä aikaa Kirsin & koirien kanssa lenkille. Mahtiksen apokalyptisen pilvipeiton alla kuljimme lenkin jäällä, jossa oli _vähän_ vilpoinen pohjoistuuli... Mutta Raulla oli hurjan hauskaa kun sai leikkiä bc:ta vähän aikaa - älyttömän kivaa kuin hyvin Vipillä ja Raulla käyttää yhteen.




keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ehän mie muista mittään.



Aivan liian pitkä aika viime päivityksestä!



Agilityssa ei olla käyty kuin kerran (vai kahdesti? en muista) viime viikon aikana, pikkueskareiden treeneissä joissa huomasin että eteneminen menee hienosti hyppysuoralla; on hankalaa saada katse kiinnitettyä putkeen ja takaakierroissa ei Muksis hoksaa rimaa, kun ollaan niin kauan sitä tehty. Lisäksi omassa ryhmässäni oli osallistujakato, joten Muksis sai näyttää miten me ollaan tehty alkeita mm. kepeillä ja kontakteilla. Sillä oli kivaa.



Muuten ollaan laiskoteltu ja lenkkeilty ja opeteltu että kissanhiekkaan ei kosketa ja näperrelty tuhoja. Muksis ei tuhoa mitään oikeasti, mutta oli mm. laturistani vaan nakerrellut parempaan muotoiluun kännykkään tulevan pään (se muuten toimii edelleen). Ainoat tuhotyöt ovat 20 sentin arvoisia: Muksiksesta on hurjan haustaa kantaa, pureskella ja lopulta hajoittaa puolen litran vissypulloja... Pöljä eläin!



Seuraavat kaksi projektia ovat mun mokia, että projekteiksi joutuivat, olen ollut laiska puuttumaan ajoissa: Muksis ei ole varjeluskoira, joten hihaan ei hypitä vaikka olisi kuinka kivaa. Ja remmiä ei tarttis repiä... (Paimenkoirat ja hihnat: karrikoiden mulla on kaks hihnassa kiskovaa ja yksi hihnaa kiskova koira. >:( )



Toinen asia, johon pitää kiinnittää paljon huomiota on Raun ja Tuutikin välinen suhde. Lenkillä viikonloppuna olin jo valmis manaamaan mummelin ojaan, mutta tilannetta seurailtuani huomasin, että Rauhan tuossa kukkoilee, ja on ikävä Tikkiä kohtaan. Onneksi niin päin: se ei ole niin kierroskoira kuin Tuutikki, ja pehmein tästä kolmikosta, joten kielloksi riittää "ei". (Kaikki inhimillistämisen kuuloiset asiat ovat vain leikittelyä suomenkielellä, vaikeaa muuten ilmaista asioita niin että joku muukin niistä saattaisi jotain ymmärtää.)



Tällä hetkellä tuo teini-ikäinen imurihirviön pelkääjä, muuten vallan täyspäinen ja mörköilynsä ainakin hetkellisesti unohtanut pyrrilapsi tuntuu helpoimmalta tästä kolmikosta... Tilanne saa mieluusti jatkua samalla tavalla.



Huomenna ja sunnuntaina agilitya, jee! Kotitokoilussa ollaan edetty noudossa taas hiiren askelilla: Muksis ottaa jo kapustan etuhampaiden väliin melko hyvällä prosentilla. Seuraava "pikkuhiljaa hyvää tulee" -tavoite on istumisajan lisääminen - syynä ei toki ole tokokisat, vaan poseerausmahdollisuuksien paraneminen tuolla lisääntyvän valon keskellä. ;) Vähän on kurittomuutta ilmassa kun koko poppoon kanssa ulkoillaan, yksin ollessaan pysyy hyvin odota -käskyllä jo paikoillaan tilanteesta riippumatta.


Yksi syy agilityn vähyyteen on lumen määrä. Sunnuntaina onnistuimme puolieksymään lenkillä; pitkä juttu lyhyesti: kaupungin ylläpitämä polku sivusi hiihtolatua tosi pitkän ajan, sieltä kunnollisena koiranulkoiluttajana lähdin oikomaan maastopyöräilyreittiä pitkin pois (jossa viimeksi oli joku kulkenut monta viikkoa aiemmin) ja kahlasimme Muksiksen kanssa pari kilometria umpihangessa, mie ehkä vähän jopa kauniisiin tykkylumipuihin hermostuen - muuta kun ei näkynyt millään suunnalla - ja Muksis pääosin takanani viksuna koirana kulkien.



Lopulta löydettiin takaisin autolle, mutta umpihankeilun raskauden vuoksi en viitsinyt käydä maanantaina agihallilla, vaan päätin katsoa kuinka tahattoman pitkä lenkki vaikutti pentuun. Ei mitenkään - mutta parempi katsoa kuin katua. Itse tietenkin olin maanantaina ihan remontissa, kummasti otti lyhyt matka polvia/takamusta myöten lumessa kahlaten voimille. :p


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Talven kaikki värit

Vikaköngäs

Viikon varrella on saanut ulkoilla mitä erilaisimmissa valoissa. Edellisen blogikirjoituksen huikea aurinko lähti muualle ilostuttamaan ihmisiä, mutta valkoisessakin on paljon sävyjä. Ja kyllähän tämä valon määrän lisääntyminen on aivan mainio asia ulkoiluiden suhteen.

Hyppyorava

Torstaina ei ollut treenejä, kun ryhmiemme vuoro oli järjestää epäviralliset. Sinne menin ilman Muksistakaan, joka sai jäädä kotiin illaksikin - kävimme aamupäivällä Vikakönkäällä katsomassa millaisia polkuja siellä on talvisin. Oli todella kaunista, koko koirapoppoo sai juosta hyvin rauhassa - mitään muuta elollista olentoa ei ollut näkyvillä (tai kuuluvilla) koko reissun aikana...

Koirajono

Luminen mummo

Tuutikki on palautunut omaksi kärttyisäksi itsekseen. Reissussakin joutui välillä huomauttamaan, että Rau saa aivan vapaasti liikkua ympäriinsä. Tikkihän onnistui tokaisemaan Muksista nenään tuossa yhtenä iltana, Muksis väistää sitä hyvin (eikä onneksi saanut mitään traumoja, leppoisaa on yhteiselo.) Nenään tuli nätti hampaanjälki, joka parani nopeasti, onneksi hammas osui nimenomaan kirsuun, eikä kuonoon muuten. Nyt vaan odotan harvinaisen innostuneesti Tuutikin valeraskautta ja sen jälkeistä kohtuleikkausta: niin kovin sen mielialaan vaikuttavat hormonihäiriöt.

Raun erityistaito: poseeraaminen
Karu kepeillä

Perjantaina nappasin sijoituslikka-Karun omistajansa kanssa hallille, jossa teimme vähän agilitya. Karun kanssa pohdittiin eniten motivointia, se on vähän herkkis neiti nimestään huolimatta, ja palkan pitää olla kohdillaan että tekemiseen saa tarpeeksi intoa. (Herkkistelystä esimerkkinä se, että halli oli vähän aikaa ennen vuodenvaihdetta todella inhottava paikka, kun sieltä sai sähköiskuja. Toisaalta, eipä tuo otus vielä agista tajuakaan niin paljoa, että sata lasissa touhuaisi.) Lelupalkka on hyvä, ja tarpeeksi hyvät makupalat myös. Hienosti Karu alkaa kuitenkin tajuamaan agin alkeista, perjantaina ohjelmassa oli hyppy / pari hyppyä, putki ja kepit (jotka, niin kuin kuvasta näkyy, opetetaan Karulle verkoilla.) Lopputreeneistä alkoi jo leikkipalkka olla ihan hurjan hauskaa.


Muksis alkaa oppia tosi hyvin tuon targetin. Ja mie olen onnettoman hidas reagoimaan, ylläolevassa videossakin se ehtii katsahtaa minuun päin ennen lähtölupaa. Ekan kerran tällä videolla rimat vähän alle kintereen korkeudessa, aiemmin olleet maassa/vielä hetki sitten täysin rimatta, aika hienosti loikkaa.

Muksiksen kanssa teimme myös A:n alastuloa (vähän meinasi mennä sähläykseksi ennen kuin sain sen uskomaan että palkan saa olemalla paikoillaan), himpun verran keppejä ja pari putkea myös niin, että katse olisi putken suuntaan, ei minuun. (Mulle tulee vielä kiire tuon tirppanan kanssa radalla!)

Näkötorniposeeraus

Agilityyn tarvitsisimme järjestelmällisyyttä, pitäisi suunnitella treenit ja opetettavat asiat paremmin. Mutta hei, mulla on kuitenkin nyt tavoitteiden mukaisesti pitkästä aikaa pentu kasvamassa, jonka kanssa agilitya kuitenkin tehdään jollain tavoin järkevästi! (Ja se osaa jo nyt perusteista suuremman osan kuin esimerkiksi Tuutikki oppi koko kisailun aikana, joten suht tyytyväinen saa olla.)



Toko on "unohtunut", kun jättäydyimme treeniryhmästä pois. Hallilla ja lenkeillä tehdään joitakin asioita, mutta siinä lajissa meillä on vielä vähemmän järjestelmällistä toimintaa. Harmi, ettei aika riitä kaikkeen... Toisaalta, tokossa nyt ainakaan mulla ei ole kiirettä tuon kanssa, ja pikkuhiljaa mm. noudon alkeet alkavat olla aika hyvät, ja kakeissakin sillä on maltti kasvanut. Tänään tulee tehtyä jotain temppuilua - on sitten tokoa tai muuta toimintaa, katsotaan - sen verran puolikuntoinen on olo että osa ulkoiluhommista korvataan tekemisellä sisällä.

Vikaköngäs

Harmi, niin kauniin valkoista tuolla ulkona nytkin olisi!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Valoa!



Kuka väittää että talvella ei ole valoa? Lapissa on lisääntynyt valon määrä ihan älyttömästi, ja nyt sai nauttia koko viikonlopun hillittömästä auringonpaisteesta ja tykkylumisista puista. Uskomattoman kaunista ja ihanaa!

Torstaina olimme pikkueskaritreeneissä. Vanhan vahvistamista ja uutena esteenä rengas. Vitsit mie nautin tuon pennun oppimiskyvystä! Ihan muutaman toiston jälkeen alkoi jo tulla murkkuikäkarkailua esteelle. Ihan oikein, sieltä renkaasta, kertaakaan ei ekalla harjoituskerralla tultu sivusta. (Meidänhän yksi suurimpia tavoitteita on, että tämä koira ei mene koskaan renkaan sivusta ohi. Suuri tavoite!)


Lauantaina olimme Muksiksen kanssa siis Niina-Liina Linnan agilitykoulutuksessa. Oli erittäin hyödyllinen ja mukava koulutus! Harmillisesti aikataulut pettivät sen verran, että ehdimme tehdä Muksiksen kanssa vaan yhden pätkän, teimme (pahoittelen kaikkia termivirheitä jatkossa) esteisiin katseen kiinnittämisharjoitusta ja samaa yhden, kahden, kolmen hyppysiivekkeen kautta ja myös putkeen nenä ihan putkessa kiinni. Enpä olisi huomannut harjoitella moista itse, oli erittäin hyödyllistä! Tämä on videolla, pitää vähän editoida niin saan esille blogiinkin, kunhan vaan muistan. Suurin ongelma meillä on minun hitaus. Pentu ehti useampaankin otteeseen katsomaan eteenpäin esteeseen ilman, että mie ehdin reagoida siihen. Huvittava kakara, jossain vaiheessa treeniä se alkoi tarjoamaan alustan kanssa olevalle kouluttajalle maahanmenosta asti kaikenlaista, eikä olisi tullut mun luokse... (Täytyy vaan kerta toisensa jälkeen muistuttaa itselle, että se on muutakin kuin söpö pieni otus.)



Mörköilyä oli myös hallilla. Ihminen, joka ystävällismielisesti kuvasi minun ja Muksiksen toilailut sai osakseen kamalat pystyynhaukut reenien alkuun. Nopeasti tuo pentu siitä tointui, mutta täytyy nyt kuljettaa sitä paljon kaikkialla, niin mörköjä ei pääse syntymään. Yksikään toinen ihminen hallissa (kuunteluoppilaita oli kymmenkunta) ei aiheuttanut mitään reaktiota.


Lauantaina kävimme siis myös Tuutikin kanssa silmäpeilauksessa. Lasiasivuotodiagnoosi pysyi, Sarkanen peilasi taas. Oikeassa silmässä oli "tähtimäistynyt" vuoto, vasemmassa käsitykseni mukaan pysynyt samanlaisena. Ainahan tuo huolestuttaa, mutta eläinlääkäri sanoi, että reilun vuoden kuluttua vasta uusintapeileihin, ei ollut kovin huolissaan asiasta.



Tänään ollaan vaan ulkoiltu. Hurjan, hurjan, hurjan kaunista! Jäällä tänään tajusi, että kuinka pentu tuo Muksis edelleen on. Ensimmäinen jäällä käynti, ensimmäinen hevonen (reen kanssa jäällä - oli ensimmäinen laatuaan mullekin tuossa ympäristössä), ensimmäiset moottorikelkat ja ensimmäiset hiihtäjät tuli tänään nähtyä. (Tosin moottorikelkkoja ja hiihtäjiä on varmasti ollut näkösällä, ei vaan noin paljoa.) Ainoastaan hevonen näistä ansaitsi muutaman vilkaisun, ja toisia koiria piti loikkia mangustimaisesti kurkkimaan etäältä. Lähempi tuttavuus ei kiinnostanut.



Tällä aurinkoenergialla on hyvä lähteä tulevaan työviikkoon. (Varsinkin kun ensi viikollekin on luvattu kohtuullista pakkasta ja auringonpaisteisia päiviä - ja minähän pääsen nauttimaan auringosta aina ennen työpäivää.) Tänään en uskaltanut ottaa Tuutikkia tuonne pitkälle lenkille mukaan (kummasti sitä arastelee leikatun jalan kestoa, vaikka lihaskuntokin on hienosti mummelille palautunut), mutta eiköhän viikon aikana tule sekin ikuistettua eräänä kauniina päivänä, kamera tulee otettua helposti matkaan jos ja kun tällaiset kelit jatkuvat.

torstai 17. tammikuuta 2013

Tuplasti tunnistettu pentu



Tuoreimmat uutiset eka. Tänään käväistiin eläinlääkärillä nappaamassa verta Muksiksesta DLA-monimuotoisuuskartoitukseen. Hyvä että käytiin, mikrosiru, joka oikein hienosti tuntuu tuossa vasemmalla puolella niskassa ei toiminut. Tuli sitten samalla laitettua uusiksi sirukin. Punnitsin aikaa odotellessa pennun, painoi vaa'alla 9,4 kg.



Eläinlääkärin pöydällä oli aivan hirvittävän jännää olla, makupalatkaan eivät kelvanneet. Mikään toimenpide ei silti hirvittänyt, sirukin sujahti niskaan ilman mitään ääniefektejä. Onneksi olimme vielä toimenpiteitten jälkeen hetken aikaa vastaanottohuoneessa, häntä alkoi heilumaan ja makupalat imaistiin ahneesti nassuun käynnin loppupuolella. Hyvä niin.



Muksis oli jo sunnuntaina nelijalkainen, eikä ole sen jälkeen keventänyt lainkaan etustaan. Taisimme säästyä säikähdyksellä.

Tuutikin Bot päällä, alkaa olla vähän lyhyt


Eilen käväisimme agihallilla paukkupakkasella. (Onneksi sisällä on lämmintä.) Otin videolle osan tekemisistämme, liikkuva kuva puhukoon enemmän kuin tuhat sanaa...

Tässä vaiheessa on alastulokontakti, A:lle tehtynä videolla:


Keppien kanssa tehdään aivotyöskentelyä. ;) Onneton vaan laitoin kameran sellaiseen asentoon, että loppuun asti ei näy koko homma.


Putki ja kepit





Pari videota on vielä lataamatta, laitetaan ne toiseen postaukseen. Kauhean hauskaa on kouluttaa uutta agikoiraa, mutta kyllä on itsellä aina välillä aika epävarma olo, kun edellisen kouluttamisesta on niin hirveän pitkä aika! 

Tänään meillä on pikkueskaritreenit, lauantaina mennään alueellisen valmennuksen Niina-Liina Linnan koulutukseen Muksiksen kanssa. Nuorna vitsa väännettävä...

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Mitattu



Mittasin Muksiksen eilen seitsemännen kuukauden kunniaksi. Edelleen näyttäisi vähän liioiteltuna olevan korkeus 43cm, ei yli, mutta eipä juuri allekaan. Hmm. Toivoisiko nyt, että ei kasva, vai että hujahtaisi nopeasti muutaman sentin maksirajan yli? Painonkin pitkästä aikaa punnitsin: tasan yhdeksän kiloa näytti kotipuntari.

Kun Muksis talipallon huomasi...


Eilen iltasella Muksis alkoi keventämään oikeaa etujalkaa. :/ Syytä ei roplaamalla löytynyt. Tänään ei keventäminen ollut yhtään niin huomattavaa, mutta kylläpä sitä osaa heti olla huolissaan... Liikkeet hyvin siistit, vain seistessä ja satunnaisesti istuessa ei ole kivaa laskea painoa kokonaan etuselle. Toivottavasti päästään huomenna ennen töiden alkua käväisemään asiantuntevammalla roplaajalla - samalla voisi napata DLA-kartoitukseen verinäytteen. (Syystä tai toisesta joukkotarkissa tulevana viikonloppuna ei saa otettua verinäytteitä. Tuutikki on menossa sinne silmäpeilaukseen, ja olisihan ollut näppärää samalla napata pikkulikasta näyte.)



Ei sen kummempaa nyt, tänään onkin hyvää aikaa touhuilla sisällä kaikenmoisia tokohommia kun ei tuon jalan takia päästy aiotulle pidemmälle ulkoilulle. Äh.

Täällä on todellinen talven ihmemaa, hurjan kaunista!


Ilmoittauduin alueellisen valmennuksen agikoulutukseen tulevalle lauantaille, katsotaan nyt miten senkin kanssa käy.