Quasi Ardente - Rau.

Nuoriso-osasto Rau


Rau on oma kasvattini, iloinen hömelö, ja käsittämättömän outo bc. Se koittaa pussata kaikkea mikä liikkuu - tai on liikkumatta - ja kompensoi vain halaamalla elämää omaa pehmeää päätään. Hyväntahtoisin koira, joka on kattoni alla asunut. Sen kanssa on käyty pitkä taival hermojen hallinnan suhteen. Minulle tullessaan se olisi mielellään rynninyt kaikkialle ja pyörinyt sen jälkeen ympyrää, onneksi tätä taipumusta on saatu hillittyä reippaasti. Silti edelleen sille joutuu muistuttamaan, että autoon on turha hypätä ennen kuin ovi on auki, ja lenkille lähtiessä kierrokset pidetään matalalla. Rau ei ole harrastuskoira, vaan loistava vaelluskaveri ja halauskoira. Raun bravuuri on kiipeäminen poseeraamaan jokaiselle vastaantulevalle kivelle ja kalliolle. Se suhtautuu syömiseen intohimoisesti ja vain koiraystävistä parhain, Vippi, menee ruuan edelle.

Raun terveys on ollut koko ajan hieman ongelmallinen. Se pystyy stressaamaan itselleen suolistotulehduksen, ja on turhan hoikassa kunnossa esimerkiksi juoksujen jälkeen. Lonkat ovat toistaiseksi jättäneet meidät rauhaan, mutta nyt (keväällä 2014) sen liikkeissä on parantamisen varaa. Uusintalonkkakuvauksessa toukokuun lopulla 2014 kuitenkaan mitään hälyttävää ei löytynyt, löysäkin lonkka täysin nivelrikoton.

Tälle koiralle toivon paljon vuosia, kuten eräs lenkkikumppani sanoi: "Jokaisessa koiralaumassa pitäisi olla oma Rau."

Viralliset tiedot

Bordercollienarttu
Quasi Ardente
S. 12.06.2009
FI35255/09
Tricolour

Lonkat: D/B
Kyynärät: 0/0
Polvet: 0/0
Selkä (06/14): nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali)
selän spondyloosi SP0 (puhdas)
välimuotoinen lanne-ristinikama LTV0 (normaali)
Silmät: ok pentuna & 09/11 ja 05/14.




Luonnetestattu Rovaniemellä 18.6.2011
Tuomarit Jorma Kerkkä ja Maarit Salla
+14, hylätty.

Osa-alueet:
I Toimintakyky  -1 pieni
II Terävyys   +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu -1 haluton
IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen
V Hermorakenne -1 vähän hermostunut
VI Temperamentti +1 erittäin vilkas
VII Kovuus -2 pehmeä
VII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Luonnetesti videolla:
Osa 1
Osa 2

Palautunut minulle aikuisena.

Harrastaa terveyden ehdoilla, pääosin erilaisia toko-/tottisjuttuja ja jälkeä.

Linkki jalostustietokantaan.