In Memoriam Jazz Hoop-Dee-Doo - Tuutikki



Pikkueläin Tikki


Outo pieni eläin, Tikki... Mitäs mummelista sanoisi. Tuutikki on hyvin paimenkoiramainen ja työteliäs pihavahti. Se rakastaa ihmisiään palavasti, mutta suhtautuu ulkomaailmaan varautuneesti. Suurin tragedia Tikin elämässä on juoksuja seuraavat valeraskaudet joiden aikaan ulkomaailma ei ole mukava. Tiettävästi Tikki ei ole periyttänyt varautuneisuuttaan eteenpäin, sen omat pennut ovat parhaan tietämykseni mukaan avoimia, ja siitä seuraava sukupolvi huomattavankin reippaita hillukoita. Tikki on huomattavan ympäristö-, ääni- ja alustavarma koira, jonka kohdalla moiset tuntuvat turhalta mainitakaan, niin itsestäänselvää sen kanssa on ollut aina mennä mihin vaan.

Tuutikki on nauttinut aina yhdessä tekemisestä suunnattomasti, mutta samalla ollut paras seurakoira, joka agikentän laidalla nukkuu sylissä sillä aikaa kun muut tekevät ja kentälle mennessään virittäytyy tunnelmaan sekunnissa. Se juoksi agiratoja nopeammin kuin oikeasti koivillaan pystyisi, kunnes toinen polvi luksoitui. Vaikka leikannut eläinlääkäri oli sitä mieltä, että hyvin voimme jatkaa agilitya, jätin sen ohjelmasta pois vanhenevan, rakenteeltaan huonommin lajiin sopivan koiran kanssa. Mutta oli meillä ihan hirveän kivaa, aina, agiradoilla, vaikka keräsimmekin varsin massiivisen ykkösluokan starttimäärän koskaan nousematta ylempiin luokkiin.

Polvileikkausta lukuunottamatta Tuutikilla ei ole juuri harmeja ollut terveyden suhteen. Sillä on diagnostisoitu lasiaisvuoto, joka on pysynyt suht hyvin etenemättä tähän asti. Hyvä niin, kymmenvuotiaan koiran linssiluksaatiota en todennäköisesti lähtisi leikkauttamaan. 

Tikki tulee kohtuullisen hyvin toimeen nuorison kanssa, mutta koska nauttii enemmän ihmisisseurasta, viettää se eläkevuosiaan eläkeläisten vanhempieni seurassa.

Tuutikki on mainio, pieni otus, joka heiluttaa häntäänsä jopa uidessaan ja aina agilitya tehdessään niin kovasti, että kermat vispautuisivat ja talot lämpiäisivät pikavauhtia kunhan keksisi vaan keinon valjastaa häntä hyötykäyttöön.

Viralliset tiedot

Lancashirenkarjakoiranarttu
Jazz Hoop-Dee-Doo
S. 17.05.2004
K. 16.09.2014
ER30931/04
Liver & tan

° Polvet 0/0
02.04.2012 Oikea polvi leikattu todennäköisesti traumaperäisen luksaation takia.
Perimmäinen syy taustalla kuitenkin rakenteellinen, jonka takia polvilumpio pääsi luksoitumaan. (Leikannut ell. Esa Soppela.)
° Silmät ok pentuna, 2004 & 2007.
03/11 & 01/13 & 06/14: Lasiaisen rappeuma (ell. Pekka Sarkanen)
° Geneettisesti PLL-normaali. (Ei kanna testattavaa muotoa linssiluksaatiosta.)
° Kuolinsyy: vasemman polven luksoituminen, ristisiteet hajosivat. Eutanasia.



Pentue Jazz-kenneliin (Jazz S-pentue 2007.)

Luonnetestattu Rovaniemellä 12.08.2006. Tuomarit Jorma Lankinen ja Riitta Lehmuspelto.
Pisteet +83 (hyl luoksepäästävyyden vuoksi.)

Näyttelyistä H.

Kisasi agilityssa I-luokassa.

Tuutikin agilityvideoita:

Pääsiäinen 2007 rata 1 Rovaniemi
Pääsiäinen 2007 rata 2 Rovaniemi
Pääsiäinen 2007 rata 3 Rovaniemi
Kaksi rataa 9.6.07 Rovaniemi
Hyppyratanolla Kaamosralli Kemi 27.11.10
Hyppyratahupailua Rovaniemi 2.6.11
Opetusvideo, kuinka agia ei tehdä 3.9.11 Rovaniemi
Hyvä hyl 3.9.11 Rovaniemi
Kuinka minimini tekee kontaktivirheitä 4.9.11 Rovaniemi

Linkki jalostustietokantaan.