Mutta kun se on vaan mukavinta.

Eilen heräsin aivan järjettömän aikaisin, tuli testattua että koirat pystyvät syömään aamuyölläkin. Matkaan lähtivät minun lisäkseni Rau ja Muksis - mutta ei vaelluskenkiä eikä koirien valjaita, koska ne olivat tehneet täydellisen katoamistempun. :/

Akateemisen vartin ja risat myöhässä kävin hakemassa Tikin & Vipin emäntänsä kanssa matkaan, ja auton nokka kohti pohjoista. Kello ei ollut juuri mitään, kun pysäköin auton Kiilopään juurelle.

Eikun kiipeämään.

Ensin kiipesimme Kiilopäälle, kun emme muistaneet kumpikaan minkä ehkä kuuden tai seitsemän kilometrin reissun olimme päättäneet tehdä.

Kiilopään huippu.

Kiilopään juurella oli paljon autoja & porukkaakin, mutta yleellisesti saimme pitää koko tunturin itsellämme huipulle menon ja takaisin tulon ajan. Vasta ihan juurella tuli vastaan ensimmäiset aamuiset kävelijät - ihmekö tuo, kello ei ollut vieläkään juuri mitään.

Ihan hyvin toimi hihnan kanssa pannatkin, vaikka harmitti tosisti valjaiden puuttuminen.

Seuraavana vuorossa lepohetki ja hurautus Kaunispäälle. Taas oikein harmitti ihmisten typeryys - koko parkkipaikan seutu oli ihan täynnä roskaa, miten viitsivätkin moisissa maisemissa ja tunnelmissa ihmiset sotkea niin hirveästi?

Orava.

Vähän käveleskeltiin Kaunispäältä reittiä pitkin poispäin siitä hulinasta (tämäkin parkkis täynnä autoja, takaisin tullessa siellä oli myös mm. bussi.)

Kaunispää.

Varsinainen kävelyreissu suuntautui Iisakkipäälle.

Ruokatauko Iisakkipäällä.

Mukava, helpohko reitti ilman suurempia harmeja ja haasteita.

Vähän väsyneenä palaamassa vikalta reissulta.

Illalla vielä takaisin ajaminen, ja umpiväsyneenä kotona.

Ei koskaan aiemmin - ei todennäköisesti koskaan enää. Energiajuoma paluumatkalla!

Mutta kannatti. Kannattaa aina. Agility on hirveän kivaa, mutta vaeltaminen vielä kivempaa, parasta ajanviettoa ikinä - tai ainakin syksyllä.

Nyt entistä enemmän suunnittelee kaikenlaisia retkiä lähiajoille. Voiettä. Ensi viikolla mahdollisuus olisi jopa yöpyä jossain, tai tehdä pari päiväreissua... Näillä kairoilla asuessa ongelmallisinta on runsaudenpula: mihinkään ei ole suunnattoman pitkä matka, minne siis menisi?

Yleishuomautuksina vielä matkalta: Muksis tarvitsee kurin. Se käyttäytyy todella ärsyttävästi pahimmillaan, ja sillä ei ole tarpeeksi voimakasta kieltosanaa selvästi olemassakaan. Raulle paras palkka on Vippi. Se valitsi Vipin ohi makupalan - eikä ole montaa, jos yhtään muuta asiaa, jonka Rau valitsisi ohi ruuan. Lenkkarit käyvät kevyisiin päiväretkiin, mutta pirskatti ne alkavat päivän verran jalkojen päällä olleena tekemään jalkapohjat kipeiksi! Paljasjalkakengät ovat muuten paremmat, mutta tapaturma-alttius kasvaa, kun niissä ei ole nimeksikään suojaa (Tervolan reissussa kolautin oikein makeasti jalkani kiveen paljasjalkakengillä - muuten ne toimivat oikeasti hyvin jopa kivirakalla.)

Hieno ilmiö aamuisella Sodankylän taivaalla.

Siis - mihin sitä menisi?

Teematreenausta ja uusi tuttavuus.

Pääsimme peruutuksen vuoksi toisiin teematreeneihin, teemana nopean koiran koulutus ja ennakoiva ohjaus. Teemana meille oli "haluaisitko ehkä muistaa opettaa oman koirasikin, etkä vaan omia ryhmäläisiäsi?" Eli kyllä tuli huvittuneen ärsyyntyneenä ihmeteltyä itseään, kun ei ollut tajunnut esimerkiksi koiran tarvitsevan jonkun ohjauksen kootumpaan hyppyyn tai - herranjestas - irtoamiseen. Äh. Tai tajuanhan minä, mutta agilityssakin on niin monta liikkuvaa osaa, että näemmä koko pakettia en osaa pitää oman koiran kohdalla kasassa. Ja taas tuli monta asiaa itselle opetettavaksi, jotka on sujuvasti opettanut omille ryhmäläisilleen. :D

Muksis oli pätevä, sille nopea kääntyminen hypyltä ei ole todellakaan mikään juttu, sen verran hillitön sen kropan hallinta on. (Mutta toki kääntymistä helpottaa kovasti se, että koira tietää että sen pitää kääntyä. :p ) Oli ihan älyttömän hyödyllistä - ja muuten väsynyt pentu taas treenien jälkeen, sen verran joutui uutta sekin pähkäämään.

Tänään käytiin Muksiksen ja Raun kanssa tapaamassa Pihkaa. Oli ihan hurjan kivaa jutella ja kulkea, paikaksi valikoitu puolimatkankrouvina Kätkävaara. Olinpa yllättynyt, kuinka käsittämättömän hienoja maisemia voi olla etelässäkin! (Täältä käsin etelämmässä, ainakin. ;) )

Alkumatkasta koirakolmikko jolkotteli aikalailla omia menojaan, pyrrien aina välillä kertoessa toisilleen että Tämä On Minun Emäntä (ihan vaan kulkemalla merkityksellisesti katsoen jalkojen vierestä), mutta muuten kummemmin toisiaan ihmettelemättä. Kivoja koiria, ei tarvitse pullistella eikä uhitella toisilleen.

Minun koirat esittelivät oikein komiasti, kuinka lenkeillä parhaiten palkan saa kiivettyään jollekin korkealle paikalle (...). Pihka on aivan mainio, kaunis ja hauska pyrripentu! Ja sen verran pentu ilmeeltään verrattuna aikuisen näköiseen Muksikseen, että taidan opetella sanomaan Muksista Muksikseksi enkä enää pennuksi.

Loppumatkasta aivan yllättäen Muksis haastoi Pihkan leikkiin, ja vitsit oli kivaa katsoa pyrrien keskinäistä leikkimistä! Niin samanlaisia noi ovat eleiltään ja tavoiltaan, ja selvästi Muksiksella oli kauhean hauskaa oikeanrotuisen kanssa leikkiessä.

Rau säikäytti mut kahdesti, ensin kun oltiin lähtiessä, se kolautti etusensa auton häkin reunaan. Ja piti sitä ilmassa. Otin sen alas ja kävelytin - jalka ilmassa. Sitten venytin sen läpi ja tunnustelin tassun - ei mitään ihmeellistä. Sen jälkeen jalan pystyikin laskemaan maahan. Metsässä Pihkan emäntä huomasi, että Raulla on takanen ylhäällä. Suuren traagillisen jalan konkkauksen syynä oli tassussa oleva havunneulanen. Havunneulanen, kamaan...

Tuutikki on mökkeillyt, osallistunut veneen pesuun ja nauttinut yksinoikeudesta mummoiluun. Silmät siistit.

Jes, tästä vasta syksyn vaeltelut alkavat! Monta reissua on jo sovittu, muutamia pitää vielä pähkäillä; myös omassa hyvässä seurassa vain koirien kanssa kulkeminen on kovin mukavaa.

Ameeban muisti ja herkkistelevä tuulispää

Ameeban muisti on minulla. Siksi tämän päivän agireenien huomiot heti kaiken kansan luettavaksi. Oli ohjaamattomat treenit, niinpä tekemiset vähemmän pohdittuja, ryhmäläinen tekaisi meille ratapätkän, lisäksi vähän puomin alastuloa (ja A:n. Kun se on niin ihana asia Muksiksesta!)

Muksis on herkkis, vaikka osaa ollakin niin jästipää, kertakaikkiaan! Ihan vikana reeneissä tein vähän alastuloa puomilta (nyt on tarkoitus saada katse eteen, ja koiralle ihan samaksi missä minä olen, silti tekee "ota" -käskyllä kontaktin ja vapautuu "mene" -käskyllä eteenpäin makupalalle), ja ruojake karkasi ennen vapauttamista sinne eteenpäin. Vähän tuiskahdin kovempaan ääneen - eikös likka seuraavalla yrittämällä jähmettynyt alastulolle lähtemättä siitä mihinkään ennen kuin olin monta kertaa sanonut vapautuskäskyn. :D Se ei lamaantunut mun kovistelusta, vaan tuijotti eteenpäin alustalle, mutta ei lähtenyt kun ei kerta saa!

Samanlaista herkkistelyä muussakin reenaamisessa, aina unohdan tuon puolen kun se on niin jäärä. Nostin rimoja ekan kerran medikorkeuksiin, ja neitokaisella ei ollut lainkaan vauhtia kun piti niin kovin tähdätä hyppyjä. Sen hyppääminen on kyllä hienoa katsottavaa, täytyy sanoa. Vaikka turhan pitkään on päässyt kaahaamaan minikorkeuksilla (josta olkapäälle taputukset minulle itselleni), ei puhettakaan että tekisi korkeampaa rimaa huonosti. Yhtään rimaa ei tainnut edes kolista, ja keskittyi niihin hirmu hyvin. Pikkuhiljaa vauhtikin palautui kun toipui rimannostojärkytyksestä. ;)

Putki oli A:n alla, ja mie en saa edelleenkään kehua kesken putken tai tuo tulee sieltä heti takaisin. Kun sain apua putkelle, meni sen tosi hyvin, ja kohta rallattelikin iloisesti putkeen ohi yhden hyppyesteen... Irtosi siis oikein leijeröiden ja kaaaaauas. Taisin puuskahtaa siinä vaiheessa, että tästä tulee sellainen huonosti koulutettu ykkösluokan bortsu! (Kohtalo, jota en tahdo kelleen. Rimoja roiskivat ja hallitsemattomasti säntäilevät koirat ovat niin tuskallisia.) Mutta pienellä huomautuksella tajusi, että hyppyeste suoritetaan ennen putkea.

Kepeillekin tein jäynän ja otin ekan verkon pois. Hui. Ekalla parilla kerralla tuli pois sieltä avoimesta välistä (ja juoksi päämäärätietoisesti siitä suoraan eteenpäin, olemattomalle palkalle), sen jälkeen teki hirmu sievästi loppuun asti, sanoin vaan avoimella välillä uudelleen käskyn. Hankalampi oli yllättäen niin, että avoin puoli toisella puolella kuin mie. Lopuksi saatiin niinkin päin onnistunut toisto tai pari.

Tässä onnistuneet versiot niin että yksi verkko pois. Seuraava tavoite, että mie voin liikkua yhtä vapaasti kuin ennen verkon poistamista, nyt kuljen kamalan lähellä noita keppejä - vähän turhaankin varmistelen kun ei Muksiksen pitäisi millään tavalla olla kiinnostunut mun liikeradasta. (Täysillä verkoilla voin vedättää, juosta ihan mihin tahdon jne, koiran välittämättä tippaakaan tai rytmityksen tms muuttumatta.)

Onpa väsynyt kakara! Harvoin niin kaikkensa antaneena nukahti kuin tänpäiväisten agireenien jälkeen. Fyysisesti ei lainkaan väsyttävät harjoitukset; vaikka rimat olivat korkeammalla, niitä oli todellakin vähemmän kuin normaalisti, ja pätkää tehtiin vaan muutama toisto. Väsymys johtuu siis selvästi noista uusista asioista.

Tuutikin silmät ovat yhtä sievät kuin ennenkin. Ihanaa. Kortisonikuuri loppuu ihan tuossa parin päivän sisällä, annosta pienennetty niin että nyt enää pienen pieni määrä joka toinen pvä. 

Ps. Blogini on äärimmäisen epälooginen. Onneksi pidän tätä kuitenkin eniten omaksi ilokseni. Välillä tällaisia yksityiskohtaisia reeniselostuksia, välillä ei juuri mitään... Se, minkä suhteen pitäisi todellakin skarpata on kasvattien kuulumiset - Manakin (Q Allemande) käväisi jo testaamassa agin MM-karsintoja ja sertejä on tullut ja koiria tutkittu enkä saa vaan päivitettyä! Onneksi tiedot ovat kuitenkin jalostustietokannassa jo varmaan melkein liki joka asian suhteen. :)

Työloma, silmähuoli ja kulinaristinen & kuriton elämysmatka

...siis aika paljon kerrottavaa.

Agireeneistä sen verran, että välillä hakkaan päätäni seinään, kun olen niin kömpelö, hidas ja hölmö, ja välillä taas hehkutan kun tuo eläin on niin sikasiisti. Oikeasti! Tänäänkin treeneissä kun vihdoin sain omat ohjaukset toimintaan, sain kyllä ihailla hienosti menevää otusta. Se hakee kepit aivan järkyn hyvin, rengas meni muutaman hutin jälkeen aivan tosi mainiosti putken kautta ja lukee ohjausta makiasti. Meillä oli tuossa joku aika sitten myös teematreenit, joissa pähkäiltiin vaan kontakteja, ja sieltä tuli rutkasti uutta pohdittavaa. Oi kun agi tuon kanssa on kivaa!