Näytetään tekstit, joissa on tunniste mana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mana. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Onnitteluita!

Kesän urakkatyöpätkä meneillään, niinpä tulee viiveellä kaikki. Koitan myös kirjoittaa kisaraporttia meidän startista Saariselältä! Mitään mainittavaa tuloksellisesti ei ollut, mutta kivaa oli juosta agiratoja, meistä molemmista. 

Mutta asiaan:

Myöhässä onnea Rau, Cool, Mana, Tikki, Mandi ja Peppi syntymäpäivänä 12.6.! Viisi vuotta jo täynnä tällä pentueella. Hienoja tuloksia monella, pari oli agin SM-kisoissakin taas, ja mikä tärkeintä, koiriinsa tyytyväisiä koteja näillä kaveruksilla. 

Ja tietty onnea samaisena päivänä myös tuolle vihaiselle pikkuoravalle, Muksikselle, joka täytti kaksi vuotta. 

Palataan asiaan viimeistään kun vietän suuremman osan vuorokaudesta kasvihuoneen ulko-, en sisäpuolella. ;)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kovan onnen oikea etutassu ja viikonlopun reissu

...sekä muuta muisteltavaa.

News in English:

Karu

Karu (Quasi Bachelorette) had her official results from Kennel Club: her hips are A/A and elbows 0/0! So happy. :)

Mana

Mana (Quasi Allemande) had his final 0 result from Agility Class II and is competiting from now on at Class III. Well done, Arto & Mana! 

Karma

Karma (Jackie's Babe Black Chevers) is having her second litter. Father is Somollis Pelle. Litter is going to be family Tuisku's project, and you can find more information on her own webpages. Fingers crossed!!


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Pentumaisia päivittelyitä ja pari uutista



At last something in English. 

Mana (Quasi Allemande) had nice run at Rovaniemi Agility competitions 25.8. He won his class and has now two results out of three to go to highest class in Agility. Congrats!


Karu (Quasi Bachelorette) had his knees, hips and elbows checked last week. He has 0/0 knees and hips & elbows seemed to be just fine. Still waiting for official results from Kennel Club. Thank you so much Janne for taking her to health checks! 


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Päivittelyä - Updates

Voi kamala kuinka kauan aikaa onkaan mennyt viimeisestä päivityksestä! Pahoitteluni.

Tuutikki and Rau at the beach.


Mana (Quasi Allemande) nousi agilityssa kakkosluokkaan toukokuussa, onnea!

Tikki (Quasi Animato) sai kakkosluokasta hienon luvatuloksen Kajaanista kesäkuussa voittaen hyppyradan.

Milo (Quasi Blue Monk) sai Oulun kv-näyttelystä ERI:n, kiitoksia aktiivisuudesta Oulun suuntaan!

Tuutikki swimming.

Tuutikki on toipunut erinomaisesti. Se on lähinnä päässyt uimaan tässä kesän aikana, ja nauttii kuntoutuksestaan suunnattomasti. Lihaskuntoakin alkaa tulla pikkuhiljaa takaisin.

Lisää päivittelyitä hetken kuluttua taas.

---


Mana (Quasi Allemande) is now competiting in Agility Class II.


Tikki (Quasi Animato) had nice run in June at Agility Class II winning a Jumping Course with result 0. 


Milo (Quasi Blue Monk) went to international show in July at Oulu and had Excellent from there. 

Congratulations to everyone! 

Tuutikki has recovered nicely from her knee-operation. She has been swimming a lot and has finally some muscles.



Rau learned to play with toys this summer!


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Hiljaiseloa blogissa

Tuutikki Hiidenkirnuilla.

Voi kuinka olenkaan saamaton päivittelemään kuulumisia. Kesä hujahti, syksy on mahtavaa aikaa seikkailla luonnossa.

Uutisia kasvateista: Mandi on noussut agilityssa kolmosluokkaan, ONNEA! Myös Cool, Mana ja Tikki ovat kisanneet. Rauha kävi lonkka- ja kyynärkuvissa, siistiltä näyttivät, odottelemme tuloksia vielä virallisina. Mandi käy talvella kuvissa. Cool on päässyt paimentamaan kevään ja kesän aikana, ja palikat ovat päässä kohdillaan tämän lajin suhteen.

Ensi viikonloppuna Tuutikilla on edessä omissa kisoissa kolme starttia ja lauantaina käydään silmäpeileissä Tuutikin ja Rauhan kanssa, jälkimmäiseltä roplataan myös polvet.

Karmalle suunnitteilla mahdollisesti yhteistyöpentue alkuvuoteen 2012. Lisempää tietoa kun kerrottavaa on.

---

Sorry, nothing in English, maybe translator will help? :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Onnittelut oikeana päivänä / Happy Birthday!



Onnea Karman ja Zinnin lapsilaumalle: pojille Coolille ja Manalle sekä tytöille Mandille, Tikille, Pepille ja Rauhalle. Kaksi vuotta tänään täyteen! Iloista syntymäpäivän iltaa ja yhtä vauhdikkaan mukavaa elämää jatkossa.

Hirmuisesti muutakin päiviteltävää, saavat odottaa hetken aikaa.



---
Happy Birthday to whole Quasi A-litter: boys Cool and Mana and girls Mandi, Tikki, Peppi and Rauha! They are two years old today. All other updates later...

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Viimeaikojen kuulumisia

Rauha, Mana, Karma

Himpun verran pitää kiirettä, kun tasapainoilee vaalien, opintojen ja tietenkin tärkeimpänä työn kanssa. Pahoittelen siis blogin hiljaiseloa.

Ensin kuulumisia: Tikki-bc (Q. Animato) läpivalaistiin täysin tuossa taannoin, luusto kunnossa, lonkat valitettavasti eivät ihan priimaa, eli C:t. Polvet ja kyynärät 0/0. (Rauha kuvataan ensi kuussa, samalla kun Tuutikilta lähtee kohtu.)

Tikki kävi myös näytelmissä pyörähtämässä Vaasassa. Olihan ihmettelemistä, kun tekstiviesti kertoi kakaran saaneen ERI:n sieltä! Arvostelu tällainen:

"Typical outline, good chest & topline, strong bone, nice head but a bit light in the eye. She is very promising but needs more maturity." (Vaasa KV 9.4.11, tuomari Gerard Hickey, Irlanti.)

Karma-emä käväisi luonnetestissä, heidän blogissaan testistä enemmän tekstiä ja linkki videoon. Ihan karmannäköinen testi.

Rauha näki edellisen blogitekstin kirjoittamisaikaan myös pohjoisen perhettään, Karmaa, Manaa ja Peppiä. Bortsut ovat kyl hauskoja, kun ne voi vaan lykätä samaan tilaan ja kaikki tulevat luontevasti keskenään toimeen. Rauha osaa olla aika mielinkielinliemi, osasi ottaa äitikoiran kukkoilut erinomaisen matalana vastaan... Peppi-sisko näytti ihan valtavalta tuon tirppanan vieressä!

Rauha and Peppi, sisters.


Tuutikki ja Nyyti voivat leppoisasti. Nyytistä Rauha on lievästi sanottuna rasittava, näyttää sille kaapin paikan. Eivät tappele, mutta eivät ole sydänystäviäkään. Tuutikista Rauha on enimmäkseen vaaraton, ja oikeastaan ihan mukavakin, en olisi koskaan uskonut kuinka helppoa niiden yhteiselo voi olla! :)

Tänään Rauha tapasi taas uuden leikitettävän (Rovaniemellä sillä on ollut varsin vauhdikas leikkitädin rooli. Vipin lisäksi sillä käy seurapiirillinen poikia juoksuttamassa säännöllisesti...), bc-kakara Milon. Milon blogistakin löytyy kuvia tästä tapaamisesta.

Rauha and Milo playing


---
Some happy dogs.

Briefly in English.

Tikki-the-BC (Quasi Animato) had her hips, elbows and knees examined. Hips unfortunately C-C, elbows & knees 0/0. (Rauha will be checked next month. Hopefully everything ok.) Tikki also went to one show where from she got excellent with comments:

"Typical outline, good chest & topline, strong bone, nice head but a bit light in the eye. She is very promising but needs more maturity." (Vaasa 9 April 2011, judge Gerard Hickey, Irleand.)

Karma had her Finnish Character Test done, some text and video at their blog.

Rauha has been playing a lot with different dogs. Today we saw first time little BC Milo (well, not so very little, but young nevertheless... ;) ).

Kids.


I am too busy to write anything, sorry for long quiet period and short English texts..!

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Paha karma / Bad karma

Zinni, Cool, Karma, Mana, Tikki


(Kyseessä ei siis ole pahalainen Karma-koira, vaan ihan meidän mahdottomuus saada puuttuvaa nollaa agilityradalta...)

Olipas vilpoinen viikonloppu Kaamosrallissa. Lauantaina varsinkin aivan järjettömän jäätävä sää.

Lauantaina hyllytin molemmat agiradat. Ihan typeriä virheitä, kontakteilta ei tietenkään yhtään virhettä (mehän siis metsästämme viimeistä agiratanollaa.) Ja suuri paljastus: tutustuin varmasti ensimmäistä kertaa elämässäni ensimmäiselle radalle väärin! Olin unohtanut täysin yhden putken loppupuolelta rataa. Että vaikka en olisikaan saanut hyllyä aiemmin, siinä olisin viimeistään ohjannut iloisesti koiran aivan väärälle esteelle.

Kolmas rata paineeton hyppyrata, josta tuli suht siedettävä nolla, sij. 2. Video (tuntui paremmalta kuin näyttää). Tämän videon nähtyään eräs väitti, että näytän Pisan kaltevalta tornilta. Vai olikos se Rovaniemen kalteva torni?

Sunnuntaina oli vähän lämpimämpi päivä. Eka rata tuntui todella kivalta mennä, ja menihän se aivan nappiin. Mutta. Juuri kun katson, että koira lukitsee itsensä vikalle hypylle ja alkaa hyppäämään, ja multa tais kuulua suusta "JES!" - liukastuu Tikki matolla ja vika rima (!!!!!!!) alas. Koiraa jäähdytellessä ja jo maalissa rapsutuksilla palkatessa teksti taisi olla suhteellisen painokelvotonta. Koira olisi ollut jo useampi vuosi sitten valmis ainakin sinne kakkosluokkaan, ja aina tapahtuu jotain... Kysäisin vielä radan katselleilta, että stoppasinko mie vauhdin tai tein jotain niin kummallista, että rima tippui. Ei kuulemma, koira tosiaankin liukastui. Argh. Harmi ettei tätä ole videolla.

No, seuraava rata tosi hauskanoloinen tutustumisessa, ja kun mennään starttaamaan, koiran kanssa kulkeminen tuntui kuin olisi tervassa juossut. Se ei irronnut tippaakaan, kulki ihan kyljessä kiinni jatkuvasti. Luonnollisestikin ohjaaminen meni aivan mahdottomaksi, ja virhesaldo oli sen näköinen (lopputulos 20 ja varmaan ajastakin vielä virhettä.) Lopuhkon suoralla huomasin että Tikki hyppää todella kummallisesti, ja siinä vaiheessa päätin jättää viimeisen radan väliin. Jäähdyttelyissä eikä myöhemminkään ulkoiluttaessa mitään epäpuhtauksia liikkeessä, himpun verran vähemmän antoi kääntää toista takajalkaa eteenpäin, mutta ei selvää kipukohtaakaan. Lievä revähdys?

Harmitus sunnuntain ensimmäiseltä radalta väheni kummasti kun huolehdin loppupäivän likan kunnosta. Liekö sitten tosiaan tullessaan nokilleen viimeisen esteen päälle lievästi loukannut itseään. Nyt on ok, katsellaan tähän lähipäiville josko saisimme fyssariaikaa.

---
Zinni

Hienoin juttu viikonlopulta: Karman pentujen isukki Zinni (Rosmarinus Gin Special) on nyt Fi Ava!!!! Toinen rata sunnuntaina hieno nolla, sij. 3. Tais kannattaa ajella kuitenkin pohjoiseen. ;)

---
Mana, Cool and Tikki running.

Ehdin vielä nähdä bortsupoppoota kisojen lisäksi vapaalla. Hauska katella kuka näyttää keneltäkin ja mitä erilaisuuksia ja samanlaisuuksia poppoossa on. Paikalla juoksentelemassa oli Karma, Zinni, Cool (Q. Attacca), Mana (Q. Allemande) ja Tikki (Q. Animato).

Front: Zinni. From left: Mana, Tikki, Karma, Cool.

Lisäksi viikonlopun kisoissa ekat starttinsa teki kakaroiden puoliveli Focus (Kärkikarvaaja). Oli hauskaa taas nähdä!

Mana and Focus, half-brothers (same father Zinni)


----

In English:

(I don't mean Bad Karma but bad karma as we never ever will have the last result to go to higher classes at Agility with my little bonzai-kelpie.)

After all we had five runs at last weekend in Kemi. Two disq, one clean run from Jumping (video where I look like Leaning Tower of Pisa I was told lol) and then next day almost the result we needed to get to second class at Agility - run was clean until last jump went down when Tuutikki slipped unto that. Argh. She probably injured herself a bit because she didn't jump well on Sunday's second run and I decided to withdraw from last one. Now she is well, though. We should go to see physiotherapist some time soon to check her properly.

It was very, very cold there.

Best thing from weekend: father of Karma's litter Zinni (Rosmarinus Gin Special) had his last result to became Finnish Agility Champion! So great!

Karma and Zinni

I managed to see Karma, Zinni, Cool (Q. Attacca), Mana (Q. Allemande) and Tikki (Q. Animato) at same time. Some photos above. Sorry about poor quality.

(One clearance: my Lancashire heeler is called "Tuutikki" but I also often call her just shortly as "Tikki". Also one of Karma's puppies is called "Tikki", so if you are confused don't blame yourself. I try to call my Tuutikki with this longer name but probably forget sometimes.)

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Elämä jatkuu


Seela emäntänsä sylissä ihmettelemässä maailmaa

Suuri koirapersoona jättää syvän ikävän. Silti on ollut pakko jatkaa eloa - kesätyöt ovat alkaneet varsinaisella hulinalla ja koirahommat myös.

Ensin kävin kuvaamassa toista Tikkiä, joka viimeistään todistaa sen, että nimeä ei kannata antaa jos tahtoo koiran tulevan suurinpiirtein normaaliksi. Myös ihanainen Varjo-mummeli oli kameran edessä.



Sitten viikonloppuna (töiden lisäksi...) talkoilin kevyissä kenttähommissa, eli ihan valokuvaajapestillä omissa (ragittien) kisoissa. Tätä kirjoittaessa vasta toisen päivän kuvat muokattuna täällä.




Tänään tapasin maailman reippaimman, suloisimman ja ihanimman Seela-espves -pennun, ikää hurjat kaksi kuukautta. Onnittelut vaan emännälleen rohkelikosta! :)


Peppi sai kauhiat hepulit kun näki minut, ihana laps. Ja ovat Karma ja Manakin ihquja.


lauantai 3. huhtikuuta 2010

Pääsiäistä koiratouhuissa


Olipa eksoottista tulla pyöräilykeleistä etelästä pohjoiseen viettämään pääsiäistä. Mutta mukavaa - jo nyt olen nähnyt hauskan kolmikon ja emänsä eli Tikin, Manan ja Pepinkin vilaukselta (Q. Animato, Allemande, Amoroso) sekä Karman.

Tikki kävi dalluperhekavereidensa kanssa vähän viipottamassa tuossa pihamaalla ennen yöpaikkaansa menoa eilen, ja sain napattua siitä muutaman kuvankin. Se on hauska likka mielialakorvineen. Pysyy pystyssä kun pysyy ja sitten taas lurpahtaa alas. Jänniä noi koirat, kun muistavat minut (koskee myös Peppiä) vaikka ei olla juuri nähty pentuajan jälkeen.
Ja jatketaan kuvasaasteella. Kuvissa siis Tikki, sekä dallut Milla ja tuore luokkanousija Viuhti. :)


Allaolevan kuvan lisään tähän, koska ko. kuvasta mulla tulee niin kovin Zinni-isä mieleen.



Alla kuva luokannousija Viuhtista, joka ymmärsi oikein leikkimökin terassin merkityksen - leikkimökissä kuuluu leikkiä! Koko kuvausajan kuvauksellisin olikin Viuhti, joka hakeutui aina oikeaan paikkaan valon suhteen ja kovin komiasti poseerasi menemään. ;)

Loput kuvat löytyvät Photobucketista, ja kaikkia siellä ei vielä ole kun olen vaihteeksi tällä koneella jonka värisäädöt ovat sieltä ja syvältä.

Vielä olisi suunnitelmissa nähdä tuota pentutrioa pariinkin otteeseen. Kamera toki hollilla. Tänään treenejä seuraamaan...

Ps. tuli todettua, että Tikki on päästään kovasti isänsä näköinen, tosin toki narttupiirteillä. Takamus taas on peritty emältä - jos Karmalla on massiiviset perskarvat, on kyllä koko tällä eilennähdyllä kolmikollakin. Peppi on ihan omaa luokkaansa mutta risuja saavat Manan ja Tikinkin omistajat nappailla takamuksesta veks. Perskarvaperiyttäjä... ;)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Agilitytuloksia viikonlopulta

Jatketaan samaan malliin - omat koirat ovat kuvauksellisia ja viettävät emännän kiireiden takia aikalailla rauhallista elämää. Joten tulokset ovat ihan täysin muilta kuin omilta koirilta. ;)

Eli onnittelut Karmalle nollavoitosta agilityssa eilen Oulussa! :) Taisi olla toinen kakkosluokassa, ellen nyt ihan väärin muista? (Minun muistillani voin muistaa väärin... helposti.)

Lisäksi suurenmoiset onnittelut Tikki-kasvatin omistajalle, joka nousi samaisessa paikassa kolmosiin! Jee, hyvähyvä Ninni ja Viuhti-dalmis, olen tositosi onnellinen teidän puolestanne!

Lahdessa sataa vettä ja kevät tulee. Eksoottista lähteä pääsiäiseksi pohjoiseen, jossa kelit ovat himpun verran erilaiset... Tulee kiva pääsiäinen, kun ehdin toivottavasti nähdä kolmea kasvattia: Tikkiä, Manaa ja Peppiä. :) (Q. Animato, Allemande, Amoroso.)

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Quasi-pennut liitävät

Sain luvan postata pari videota tänne blogin virkistykseksi. Kiva katsoa kun kasvatit tekevät hommia.

Ekan linkin takana agilitaavat pohjoisen pennut Mana ja Peppi. Videossa esiintyy myös Karma.

Lisäksi sain pari videota Tikin tekemisistä kepeillä. Video 1 ja video 2. (Itseasiassa aikajärjestyksessä juuri toisinpäin, video kakkonen on kuvattu aiemmin.) Videoita olisi enempikin, mutta allekirjoittaneen ah-niin-ihana mokkulayhteys ei oikein ole paras tapa siirrellä mulle mitään isompia tiedostoja.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kuulumisia. Ei kuvia. Eiku...

Pitää päivitellä tännekin, että ehdin onneksi nähdä Manaa (Q. Allemande) ja Karmaa tuossa pikaisesti kun palailivat treenaamasta.

Mana on hassu otus. Ovatkohan kaikki urosbortsut noin paljon huolettomampia ja koiramaisempia (© omistajat) kuin nartut? Se on myös varsinainen pomppukone, niin kuin olenkin kiroillut lumitöiden vaikeutta lumikasojen korkeuden vuoksi, ei Manalle moiset olleet korkeita laisinkaan, yhdellä loikalla kasan päälle vaan! Mana taitaa olla perinyt äitinsä puolen urosten geenit, se vaikuttaa isohkolta. On selvästi emäänsä korkeampi. Onneksi ei kuitenkaan ihan yhtä isolta kuin Karman veljet, sakemanninartun kokoisia kavereita...

Oikeasti en keksi Manasta muita adjektiiveja kuin positiivisia. Onhan se tuollainen kirveellä veistetty (© omistajat), mutta luonne on hauska, hassu, jätkämäinen ja huvittava koko kakara. Tarkemmat ja taas kerran kriittisemmät arvioinnit sit omistajiensa blogista.

Karma on Karma, tuli lähinnä kylkeen kiinni rapsuteltavaksi ja välillä pyöri omiaan pihassa. Noh, leikki se vähän päällekäyvästi leikkiin kutsuneen Manan kanssa, ja antoi jopa pojalle kyytiä kun hermostui - poikarukka ei vaan edes tajunnut että äiti ei nyt oikein tykkää vaan samalla lailla kakaramaisesti palasi leikkimään. Karma näyttää varsinaiselta karvapuuhkalta kun on katsellut enempi pentujen kuvia viime aikoina. Ei karva vieläkään ole pitkää, mutta paljon sitä on!

Unohdin muuten kysyä miten treenit olivat menneet. Noh, puoli tuntia tapaamisaikaa koirallisten ystävien kanssa on ihan liian vähän, ei ehdi kuin vauhtiin päästä kuulumisten vaihdossa.

Ja tosiaan. Kameraa ei ollut mukana, koska tuolla on ihan pilkkopimeää. Liekö eka kerta ikinä kun Karmaakaan näen ilman kameraa?!



Laitetaan sitten ekstrana yksi kuva, jonka olen napannut näillä upeilla aurinkoisilla keleillä pystykorvista tuossa pihalla. Varsinaisia auringonpalvojia, nuo meidän sympaattiset mummelit.