keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Paha karma / Bad karma

Zinni, Cool, Karma, Mana, Tikki


(Kyseessä ei siis ole pahalainen Karma-koira, vaan ihan meidän mahdottomuus saada puuttuvaa nollaa agilityradalta...)

Olipas vilpoinen viikonloppu Kaamosrallissa. Lauantaina varsinkin aivan järjettömän jäätävä sää.

Lauantaina hyllytin molemmat agiradat. Ihan typeriä virheitä, kontakteilta ei tietenkään yhtään virhettä (mehän siis metsästämme viimeistä agiratanollaa.) Ja suuri paljastus: tutustuin varmasti ensimmäistä kertaa elämässäni ensimmäiselle radalle väärin! Olin unohtanut täysin yhden putken loppupuolelta rataa. Että vaikka en olisikaan saanut hyllyä aiemmin, siinä olisin viimeistään ohjannut iloisesti koiran aivan väärälle esteelle.

Kolmas rata paineeton hyppyrata, josta tuli suht siedettävä nolla, sij. 2. Video (tuntui paremmalta kuin näyttää). Tämän videon nähtyään eräs väitti, että näytän Pisan kaltevalta tornilta. Vai olikos se Rovaniemen kalteva torni?

Sunnuntaina oli vähän lämpimämpi päivä. Eka rata tuntui todella kivalta mennä, ja menihän se aivan nappiin. Mutta. Juuri kun katson, että koira lukitsee itsensä vikalle hypylle ja alkaa hyppäämään, ja multa tais kuulua suusta "JES!" - liukastuu Tikki matolla ja vika rima (!!!!!!!) alas. Koiraa jäähdytellessä ja jo maalissa rapsutuksilla palkatessa teksti taisi olla suhteellisen painokelvotonta. Koira olisi ollut jo useampi vuosi sitten valmis ainakin sinne kakkosluokkaan, ja aina tapahtuu jotain... Kysäisin vielä radan katselleilta, että stoppasinko mie vauhdin tai tein jotain niin kummallista, että rima tippui. Ei kuulemma, koira tosiaankin liukastui. Argh. Harmi ettei tätä ole videolla.

No, seuraava rata tosi hauskanoloinen tutustumisessa, ja kun mennään starttaamaan, koiran kanssa kulkeminen tuntui kuin olisi tervassa juossut. Se ei irronnut tippaakaan, kulki ihan kyljessä kiinni jatkuvasti. Luonnollisestikin ohjaaminen meni aivan mahdottomaksi, ja virhesaldo oli sen näköinen (lopputulos 20 ja varmaan ajastakin vielä virhettä.) Lopuhkon suoralla huomasin että Tikki hyppää todella kummallisesti, ja siinä vaiheessa päätin jättää viimeisen radan väliin. Jäähdyttelyissä eikä myöhemminkään ulkoiluttaessa mitään epäpuhtauksia liikkeessä, himpun verran vähemmän antoi kääntää toista takajalkaa eteenpäin, mutta ei selvää kipukohtaakaan. Lievä revähdys?

Harmitus sunnuntain ensimmäiseltä radalta väheni kummasti kun huolehdin loppupäivän likan kunnosta. Liekö sitten tosiaan tullessaan nokilleen viimeisen esteen päälle lievästi loukannut itseään. Nyt on ok, katsellaan tähän lähipäiville josko saisimme fyssariaikaa.

---
Zinni

Hienoin juttu viikonlopulta: Karman pentujen isukki Zinni (Rosmarinus Gin Special) on nyt Fi Ava!!!! Toinen rata sunnuntaina hieno nolla, sij. 3. Tais kannattaa ajella kuitenkin pohjoiseen. ;)

---
Mana, Cool and Tikki running.

Ehdin vielä nähdä bortsupoppoota kisojen lisäksi vapaalla. Hauska katella kuka näyttää keneltäkin ja mitä erilaisuuksia ja samanlaisuuksia poppoossa on. Paikalla juoksentelemassa oli Karma, Zinni, Cool (Q. Attacca), Mana (Q. Allemande) ja Tikki (Q. Animato).

Front: Zinni. From left: Mana, Tikki, Karma, Cool.

Lisäksi viikonlopun kisoissa ekat starttinsa teki kakaroiden puoliveli Focus (Kärkikarvaaja). Oli hauskaa taas nähdä!

Mana and Focus, half-brothers (same father Zinni)


----

In English:

(I don't mean Bad Karma but bad karma as we never ever will have the last result to go to higher classes at Agility with my little bonzai-kelpie.)

After all we had five runs at last weekend in Kemi. Two disq, one clean run from Jumping (video where I look like Leaning Tower of Pisa I was told lol) and then next day almost the result we needed to get to second class at Agility - run was clean until last jump went down when Tuutikki slipped unto that. Argh. She probably injured herself a bit because she didn't jump well on Sunday's second run and I decided to withdraw from last one. Now she is well, though. We should go to see physiotherapist some time soon to check her properly.

It was very, very cold there.

Best thing from weekend: father of Karma's litter Zinni (Rosmarinus Gin Special) had his last result to became Finnish Agility Champion! So great!

Karma and Zinni

I managed to see Karma, Zinni, Cool (Q. Attacca), Mana (Q. Allemande) and Tikki (Q. Animato) at same time. Some photos above. Sorry about poor quality.

(One clearance: my Lancashire heeler is called "Tuutikki" but I also often call her just shortly as "Tikki". Also one of Karma's puppies is called "Tikki", so if you are confused don't blame yourself. I try to call my Tuutikki with this longer name but probably forget sometimes.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti