Valoisia hämäriä päiviä

...auringonpaistetta ei ole saanut ihailla lainkaan. Hirveän hämärä syksy! Vaikka todella pidän sateesta, voisi aina vaihteen vuoksi edes jokusen tunnin ajan paistaa aurinkokin edes kerran viikossa.

Lentokenttävierailun jälkeen luonnollinen seuraava vierailukohde oli juna-asema - tosin syystä, saatilla olimme sielläkin. Oikein reipas likka oli myös asemalla.

Lennokas liike rautatieasemalla :)

Sunnuntaina oli tokon valmennusryhmän eka kerta. Oltiin ilman koiria, tosin minulla oli Muksis matkassa autossa odottelemassa että käväistään agihallilla treenikerran jälkeen vähän ihmettelemässä esteitä. Kotiläksyksi tuli kosketusalusta, jota olemmekin tässä naksutelleet tutuksi. Koitin ensin kyykyssä saada Muksista tarjoamaan oikeaa juttua, mutta kun polvistelin koiran edessä, näytti se ihan kaikki osaamansa temput; "Hei, kelpaisko maahanmeno ja silmiin tillitys? Ai ei? Istuminen? Katsominen?" Koko tempun oppiminen meni paljon helpommaksi kun nousin seisomaan, liekö pennulla sillon enemmän "tilaa" hoksata asia oikein. Se tökkäsi Hienolle taikamatto-hiirimatolle ekana nenänsä, joten koskekoon sit nenällä sitä. (Katsotaan kuinka hyvin oikeasti osataan, kun sunnuntaina tarkistetaan kotiläksyt. ;) Mulla on välillä vähän epävarma olo pennun kanssa, ihan siksi että viimeksi pentu kasvoi kotona kahdeksan vuotta sitten... No, eiköhän tuosta kunnon kansalaisen saa!)

Muksis ja Karu

Sunnuntaina tokoryhmän aika venahti, ja kun tultiin hallilta pois, huomautti ystävällinen seurakaveri, että sie oot kuule varannut hallin seuraavaksi sunnuntaiksi vasta itsellesi. Huoh. Hajamielisyyden huippu... (Kauheasti ihmettelin, kun varaus oli sille päivälle ensimmäinen!) Eli ei menty enää agihallille, käytiin vaan verkkalenkki parin tutun koiran kanssa kiertämässä ja kotiin. Iltasella Karu-kasvatin kanssa pikkulenkille, sitten muksu autoon ja isojen koirien kanssa vähän pidempi reippailu.

Pikkugaselli.

 Maanantaina Muksis oli töissä matkassa, ja pääsi viilettämään ennen päivää tuolla naapurikaupungissa metsälenkin mun kanssa. 

Jokaisen kiven päälle on vaan kiipeiltävä.

Eilen onnistuin koirattoman ystävän & Tuutikin kanssa kävelemään vahingossa seitsemän kilsan iltalenkin, normaalisti lenkki on muutaman kilometrin lyhempi. Ei ihme, että loppumatkasta Tikki alkoi tarjoamaan kovasti seuraamista syyttävällä katseella; eikö ihan oikeasti voisi tehdä jotain järkevää?

Paljon puhutut koivet.

Kovasti tuon Muksiksen liikuntaa tulee seurailtua, mutta päätin olla iloisin mielin niin kauan kun neiti kulkee neljällä jalalla ja vaikuttaa normaalilta, iloiselta pennulta - niin kuin nyt.

Mattojen puistelu on edelleen ihan kamalaa. Imuri sensijaan vain vähän jännä. (Kumpaakohan onkaan kuullut useammin...) Kissan kimpusta pitää välillä huomauttaa pois, kun en oikein aina muista ettei tuon kanssa leikitä yhtä railakkaasti kuin Raun... Pääosin on hyvin sievästi myös äärimmäisen kärsivällisen Plaksan kanssa. Saunominen on ihan parasta, tosin saunasta pitää pentu aina jossain vaiheessa toimittaa pois ettei läkähdy. 

Ja olenko maininnut, että se on varsinainen apina? (No olen, tiedän kyllä, mutten malta olla toistamatta.) Ikinä en lakkaa ihastelemasta sen taitoa kiivetä vaikka mihin, ja tasapainoilla onnistuneesti hankalissakin paikoissa. Metsässä se on ihan itse keksinyt kivien päälle kiipeämisen (ja kokeneena ryhmäposeerauskuvien räpsijänä annan toki palkan kaikesta pysymisestä siellä kiven päällä), ja sohvan reunakin on ihan paras paikka. Sylissä ollessakin se on äkkiä niskan päällä keikkumassa... No, pikkupennulle sopiva vuoristo voi tietenkin olla myös ihminen tai kivenlohkare.

Tassukosketus on muuten hallussa muutenkin kuin alustalle. Muksiksen mielestä on maailman luonnollisinta läpätä emäntää naamatauluun kahdella tassulla, jos tapahtuu jotain riemastuttavaa tai kummallista. :D

Muksis on vähän tuollainen "elämä on ihanaa!" -pentu, joka vaan suhtautuu kaikkeen tosi positiivisesti, ensimmäinen reaktio mihin vaan on heiluttaa häntää. (Esimekiksi kiellettäessä se tulee vaan häntä heiluen luokse, hyvä että on tajunnut sen sanan merkityksen "ihan väärin". Ja on tilanne mikä vaan, aina keskeyttää väärän toiminnan. Ja heiluttaa häntää. Hirmu hauska!)