torstai 29. joulukuuta 2011

Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää Dixien & Nuutin lapsille!

Oikein paljon onnea 28.12. vietetylle syntymäpäivälle koko Dixien ja Nuutin viisikolle; Micy, Milo, Morris, Penni ja Karu!



Happy Birthday for all five puppies of Dixie and Nuutti; Micy, Milo, Morris, Penni and Karu!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Karman CEA-dna-testin tulos

Karma (Jackie's Babe Black Chevers) on CEA-dna-testin mukaan kantaja.


Karma (Jackie's Babe Black Chevers) is carrier of CEA.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Nyyti


Melkein tasan 12 vuotta sitten kävimme hakemassa pienen riiviön kotiin Vilon Pirjolta. Kahdesta tytöstä tämä oli se, joka katseli hetken mitä emä Nixie puuhaa, ja sitten ryntäsi perään tekemään täsmälleen saman asian.



Kotona oli silloin nyt myös edesmennyt Ronja, joka otti kohteliaan pystykorvaimaisen leppoisasti hammastelijan vastaan.


Nyytiä etsiessäni olin käyttänyt loputtomasti energiaa tutkiakseni bordercollieita (suuri kiitos kaikille kasvattajille, jotka kyselyihini vastasivat), ja olin suorastaan ylihuolellinen sen koulutuksen suhteen.


Elämä heitteli kuitenkin parikymppistä tyttöä ympäri Suomea sen verran, että tavoitteellista harrastusta emme saaneet mistään tarkoittamastamme lajista. Nyyti keräili hyllyrivistön agilitykisoista, tokossa olisimme varmaan kisanneet enemmänkin jos hyppyesteestä ei olisi tullut iloista riekuntaa. BH-kokeen menimme tekemään huvin vuoksi päivän varoitusajalla, ja kypsällä iällä Nyyti näki myös lampaita - syttyi hommaan hienosti, mutta pitkien välimatkojen vuoksi myös tuo toiminta jäi kokeiluluontoiseksi.

Nyyti oli todella hieno koira. Kuin ihmisen mieli, napattavissa mukaan ihan minne vaan ja aina yhtä lunkisti otti jokaisen uuden tilanteen vastaan. Suuri määrä ei-koiraihmisiä ihastui sen "helppouteen" ja Nyytille oli aina hoitopaikka valmiina jos sellaista tarvittiin. Se piti kaikista ihmisistä yli kaiken, täysin poikkeuksetta.


Nyyti oli kaikinpuolin juuri minunlaiseni bordercollie. Terävyydessään välillä mahdoton, mutta ihan kultaa luonteeltaan.

Viimeisen viikon sisällä Nyyti sai kaksi pahaa epileptistyyppistä kohtausta, ja samassa ajassa sen nisäkasvaimet levisivät huolestuttavan isoiksi. Sen yleiskunto huononi turkista lähtien, ja toisen kohtauksen jälkeen se ei enää palautunut täysin normaaliksi itsekseen, takajalkojen käyttö hankaloitui ja kohtauksen jälkeen koira itki aivan liikaa. Todennäköisintä oli, että sillä oli päähän levinnyt kasvain.


Minulle ainoa oikea päätös oli päästää Nyyti paimentamaan pilvilampaita, en tahtonut ottaa riskiä että se menehtyy tuskallisesti uuteen epileptiseen kohtaukseen.

Aivan liian aikaisin, koira jonka piti olla seuranamme vielä monta vuotta mökillä, mustikassa ja kaikissa touhuissa.



Minulla on ikävä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Nyyti in Memoriam

Nyyti
Oakmeadow Sweet Surprise 14.07.99-03.10.11



Minulla on niin ikävä.
I miss you so much.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Onnittelut agiliitotuloksesta Dixielle! (And news in English.)



Dixie last Autumn. Copyright Elina & Walter Rydman.

Tänään ex-sijoituslikka, heeleri Dixie (Jazz Skunk Funk) kisasi elämänsä ensimmäiset agilitykisat HAU:n kisoissa Helsingissä. Hyppikseltä vitonen, rima tippui, sijoitus 9. Agilityradalta nolla, sijoitus 2! :) Osallistujia vähän vajaa 30. (Ainakin lähtölistojen perusteella, virallisia tuloksia en ole vielä nähnyt. ;) )

Ootte te huippuja!

Tuutikki

Tuutikki toipui oksenteluistaan täysin, kontrollissa eilen ei mitään poikkeavaa. Helpotuksen huokaus. Pääsi eilen jo pidemmälle lenkille bortsujen kanssa ja nautti täysin siemauksin rallaamisesta.

Omien koirien terveystutkimustuloksia jäänyt kirjaamatta blogiin, jalostustietokannasta löytyvät (ja koirien omilta sivuilta blogista) jo. Kävimme silmäpeilauksissa kuun alkupuolella. Tuutikille tuli valitettavasti diagnoosiksi Sarkasen mukaan "lasiaishöytyviä ja lasiaisen nesteytyminen", Kennelliitto oli kirjoittanut diagnoosin muotoon "lasiaisen rappeuma: todettu". Raulla silmät kirkkaat ja polvet 0/0. Sentäs.



Briefly in English

Lancashire Heeler
Dixie (Jazz Skunk Funk) had her first Agility competitions today. She did great! Jumping course 5 faults and 9th, and from Ag course she got her first 0 result and was 2th! You are great!

My
Tuutikki had some problems with her health (severe vomiting) - but now she is okay. We spent one day at vet and she had every single test taken, nothing wrong with her blood values but something extra at her stomach which has gone by now. What a relief.

Rauha at early Autumn.

I had Tuutikki and
Rauha checked early this month at eye specialist. Tuutikki had unfortunately diagnose as "vitreous degeneration". Just have to follow how situation develops, hopefully she has no problems even she has that diagnose! Rauha had clear eyes and her knees are 0/0 (clear.) I called to Finnish Kennel Club's vet about Rauha's hip result. She said that other hip is clearly loose but without arthritis. I still plan to have another x-rays taken from her hips some day, just to be sure. Now I just have to live with knowledge that she is unfortunately not going to be my Agility dog but there is some other things to do with her fortunately as she is so young and needs activity.

Karma & her stylish look.

Some results:
Karma is Lapland's Agility district champion! She also got her last Jumping certification from those competitions and is now Finnish Jumping Champion. Great! Karma's daughter Mandi was competing also at her district championships and was seventh there with clear runs and participating at team which was second there. Congratulations! Another daughter Tikki is competing at Agility class II, I have forgot to tell that in my blog. :)

I have to apologize my English once again - I know it is not even nearly perfect. But I know that there is few non-Finnish speaking readers so this is better than nothing, I think?

tiistai 20. syyskuuta 2011

Kaikenlaisia päivittelyitä

Tuutikki Vikakönkäällä

Onpas jäänyt todella hieno ja nykyisessä maailmanmenossa wanha asia kirjoittamatta tänne ylös: Tikki ja Ninnihän ovat kisanneet agin kakkosluokassa jo jonkun aikaa. :) Onnea jälkikäteen!

Mandi oli tehnyt monta hienoa nollarataa agilityn pm-kisoissa (Etelä-Hämeen kennelpiiri), yksilöissä sijoitus seitsemäs ja joukkueella toinen. (Toivottavasti edes kennelpiiri tai sijoitukset ovat pikakirjoittaessa oikein. ;) )

Karma vei koko potin Lapin piirin pm-kisoissa ollen piirinmestari ja saavuttaen samalla hyppyvalion arvon. (Me puolestaan Tuutikin kanssa käytiin huvittelemassa hylly. Se ei suostu tekemään Torkkin sinipunaisia kontakteja, joiden pinta on erilainen kuin muissa kontaktiesteissä. Oli huojennus kun huomasin tuon, ei aikanaan Pakkasrallissakaan ollut todnäk kyse loukkaantumisesta vaan hienohelmaisuudesta. Harmi että ei saatu tulosta, kaksi koiraa Ragittien toisesta minijoukkueesta hyllytti, joten koko joukkue ei saanut sitä myöten tulosta. :/ )

Onnea kaikille! (Ja törkätkää, jos unohdin jotain.)

Minä olen ollut kaksi vuorokautta täysin kiinni Tuutikin voinnissa. Se alkoi oksentelemaan toissapäivänä, ja eilen oli todella kurjan näköinen pieni eläin. Ell:lle päästiin onneksi aika pikaiseen (kun lähdimme ensin ajamaan naapurikaupungista kukonlaulun aikaan vajaan sata kilsaa lähimmän röntgenlaitteen ääreen), vaikka kaupungin eläinlääkärivahvuudesta olikin suurin osa jollakin tavoin pois pelistä. Suuret kiitokset hoitaneelle huolelliselle eläinlääkärille!

Tikiltä otettiin verikokeet, laitettiin nesteytystippaan, ultrattiin maha (ei mitään suurta poikkeavuutta) ja napattiin vielä parit röntgenkuvat. Toisessa kuvassa näkyi, että mahalaukussa on jotain - isoa, mutta pehmeää ja toivottavasti sulavaa. Veriarvot kaikkineen ok, ja lähtiäiseksi saatiin vielä antibiootti-, oksennuksenesto- ja kipulääkepiikit niskaan. (Ihanan kallista.)

Illalla jo rouva eli mummo alkoi olemaan paremmassa kunnossa ja tänään ollut ihan normaali itsensä. Huomenna kontrollikäynti, jos ei normaalinnu ihan kunnolla (syöminen ollut vähän vaisua vielä tänään), mutta olipa helpotus ettei (kopkop) ainakaan vielä jouduttu veitsen alle!

Röntgenkuvissa näkyi aika hyvin myös lonkkamaljat, asettelematta tietenkin, mutta noista ei-ihan-oikeista kuvakulmista näyttivät mukavan siistiltä. Täytyy koittaa saada röntgenkuvista kuvat tännekin, ne ovat mulla mörönpelättinä itselläni, jos olisi eilen yöllä joutunut vielä päivystävälle soittelemaan.

Ainoa mitä keksin koiran syöneen on poronraato (tai siis poronraadon osa, kun ajattelee koiran kokoa) Vikakönkään reissulla, mutta sekin tuntuu epätodennäköiseltä kun likka ei kauas irti ollessaankaan lähde. Mysteeristä.

Bortsupoppoo Vikakönkäällä, matkassa Milo-bc.

Bortsut voivat hyvin, Rauhakin taitaa alkaa kuntoutumaan pikkuhiljaa. Edelleenkään sen liikunta ei ole koko ajan täysin puhdasta, mutta ottaa sentään raviaskeleita jo vapaaehtoisestikin. Aika näyttää. Soitin lonkkakuvien lausumisesta seuraavana keskiviikkona Limanille, joka oli sitä mieltä, että vasen lonkka on selvästi löysä. (Ja että kuva on niin hyvä, että kuvausteknisistä syistä ei arvostelu ole sitä mitä on.) Täysin nivelrikoton ja muuten ok, mutta siis löysä. Siltikin koitan saada jossain uudet kuvat jossain vaiheessa, nyt harrastetaan sillä tiedolla että koira ei terve lonkiltaan ole. Ts. agilitykoiraa siitä ei varmasti tule missään vaiheessa.


Oma lauma iltalenkillä; Nyyti, Rau ja Tikki

---
I hope I have time to update our news in English next time!

torstai 1. syyskuuta 2011

Rauhallisia uutisia / News about Rauha


Kävimme Rauhan (Quasi Ardente) kanssa fysioterapeutilla hieronnassa keskiviikkoaamuna. Jumejahan sieltä löytyi, ja kehoitus kävelyttää/ravauttaa koiraa, että se saa tietyt lihasryhmät takapäästä kuntoon. Olinkin ehtinyt jo ihmetellä kuinka kakara vetää takapäätä alleen, syynä oli sitten etupään jumit joita pyrki takapäällään kompensoimaan.

Tänään olin kieltämättä aika järkyttynyt saatuani Annie Limanin lausumat Raun lonkkakuvat. Kuvannut ell arvioi hyvin selvästi, että lonkat ovat A tai B. Kennelliitosta tulivat takaisin D/B:nä! Nyt mietin mitä teen, oman mielen rauhoittamiseksi on otettava uusintakuvat ainakin, jotta tietää pystyykö tuon kanssa edes tekemään kunnolla hommia.

Kyynärät 0/0. Sentäs.

We went to physiotherapist with Rauha last Wednesday. Her muscles were quite stucked at the front of her back and not well developed on the rear side of her back so we got instructions to improve her muscles (it is really not easy to try to write this kind of text in English...) I was pretty shocked today when I got official results of Rauha's hips. Vet who took the x-rays said that they would be something like A or B. Today they came back as D/B! I really need new x-rays of her hips to keep my mind calm and to decide what I can do with her in the future. Her elbows are 0/0, though.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Hiljaiseloa blogissa

Tuutikki Hiidenkirnuilla.

Voi kuinka olenkaan saamaton päivittelemään kuulumisia. Kesä hujahti, syksy on mahtavaa aikaa seikkailla luonnossa.

Uutisia kasvateista: Mandi on noussut agilityssa kolmosluokkaan, ONNEA! Myös Cool, Mana ja Tikki ovat kisanneet. Rauha kävi lonkka- ja kyynärkuvissa, siistiltä näyttivät, odottelemme tuloksia vielä virallisina. Mandi käy talvella kuvissa. Cool on päässyt paimentamaan kevään ja kesän aikana, ja palikat ovat päässä kohdillaan tämän lajin suhteen.

Ensi viikonloppuna Tuutikilla on edessä omissa kisoissa kolme starttia ja lauantaina käydään silmäpeileissä Tuutikin ja Rauhan kanssa, jälkimmäiseltä roplataan myös polvet.

Karmalle suunnitteilla mahdollisesti yhteistyöpentue alkuvuoteen 2012. Lisempää tietoa kun kerrottavaa on.

---

Sorry, nothing in English, maybe translator will help? :)

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Seuraavat päivitykset / Next updates



Rauha (Quasi Ardente) and Karu (Quasi Bachelorette).

Tikki-bc on ottanut toisenkin 0-voiton agilityn I -luokassa, onnittelut! :) (Kisatietoja en tähän hätään muista.)

Mandi on yhden nollan päässä agin III-luokasta. Hienoa.

Tuu-Tikki käväs Saariselällä nautiskelemassa agilitysta. Tulokset hyl, hyl, 5vp sij. 1 (-7,50, etenemä hitaalla pohjalla 3,33), 10 ja sij jotain sekä 10 ja sij. 1. Oli kivaa, vaiks saatiinkin kommentti, että etkö sie tosiaan tahdo tuon koiran kanssa muihin luokkiin? ;)

Rauha kävi tänään luonnetestissä. Tulos +14, laukausvarma (+++). Osa-alueet: Toimintakyky -1 pieni; terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua; puolustushalu -1 haluton; taisteluhalu +2 kohtuullinen; hermorakenne -1 vähän hermostunut; temperamentti+1 erittäin vilkas, kovuus -2 pehmeä; luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin; +++ laukausvarma. Jännä uusia testi sitten kun koira on ollut kanssani pidempään, kuinka tilanne on muuttunut. Video luonnetestistä: osa 1 ja osa 2.

Eilen näin Karua, sijoituslikkaa heelerpentueesta (Quasi Bachelorette). Ihana pentu. Rauhalla ja Karulla oli tosi hauskaa.

---

Karu about six months old.

Tikki-bc has taken another 0-faults win from Agility Class one. They are great!

Mandi is one 0-result away from Agility Class III. Nice.

Tuutikki was competing at true Lapland, Saariselkä (great competitions, btw, first ones so far Lapland and everything went great). Nothing too much to tell. Two wins with not-so-good results (5 and 10 faults), nothing more to tell. But she had fun! And up there is so beautiful.

Rauha had her Finnish Character Test today. +14 points, secure to shots (she didn't get points enough to have approved result from the test.) She is quite soft which was the main point for every act there she did. Video from the test: part one and part two.

Yesterday I saw my co-owned Heeler Karu (Quasi Bachelorette.) She is so sweet and nice puppy! They had great fun with Rauha. :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Onnittelut oikeana päivänä / Happy Birthday!



Onnea Karman ja Zinnin lapsilaumalle: pojille Coolille ja Manalle sekä tytöille Mandille, Tikille, Pepille ja Rauhalle. Kaksi vuotta tänään täyteen! Iloista syntymäpäivän iltaa ja yhtä vauhdikkaan mukavaa elämää jatkossa.

Hirmuisesti muutakin päiviteltävää, saavat odottaa hetken aikaa.



---
Happy Birthday to whole Quasi A-litter: boys Cool and Mana and girls Mandi, Tikki, Peppi and Rauha! They are two years old today. All other updates later...

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Pikapäivittelyä / Some news quickly

Karma at Winter

Opettajien elämä on kiireistä juuri ennen loman alkua, joten ihan parilla sanalla:

ONNEA Karma & Niina tokon aloluokan voitosta suhteellisen ;) kovilla pisteillä 200/200! (Rovaniemi 7.5., tuomari Heli Kelhälä, samalla alon kerhonmestaruus.)

Ja vähintäänkin yhtä suuret onnittelut Ninnille ja Tikille (Quasi Animato) agilitytuloksesta: Vöyrillä 22.5. nollavoitto ykkösistä! Wuhuu, olette hyviä!

Ja koska jotain aina unohtuu: Oikein hyvää viisvuotissynttäriä Karmalle ja sisaruksilleen!

---

Tikki (and some Dalmatians :p )

Teachers seems to be pretty busy just before Summer holidays... So just few words. Congrats Karma & Niina for winning at Obedience at first class by huge points 200/200! (At Rovaniemi May 7. Judge Heli Kelhälä.)

And many, many congratulations to Ninni & Tikki (Quasi Animato)! They run few courses at Agility at Vöyri last weekend and had win with 0-faults from one of them! I am SO happy for both of you!

And because I seem to forget something every time I write my blog:

Happy Birthday for Karma and all her siblings!

Sorry about poor English... Don't even have time to correct my faults.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen agikisoja

Minä olin agilitykisoissa vain talkoilemassa Pellossa, hienossa hallissa, jossa oma seura järjesti kisat pe-la. Siellä kisasi suvusta Karma ja Tikki. Karman menestys oli aika huikea, neljästä radasta kolmella nollavoitto, agi- ja hyppysertit! Onnea! Lisäksi tänään tuli tekstiviesti, että Mandi (Quasi Agitato) on siirtynyt kakkosluokkaan agilityssa. Aivan upeeta, onnea!

I was just doing some work at Agility competitions but there were Karma and Tikki competing. Karma had great time, she ran four competitions, won three of them and had Agility- and Jumping-certifications. :) I also had sms today that told me that Karma's girl Mandi (Quasi Agitato) had her third 0-result from Class one and she is competing from now on at Class II at Agility! Congratulations!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Viimeaikojen kuulumisia

Rauha, Mana, Karma

Himpun verran pitää kiirettä, kun tasapainoilee vaalien, opintojen ja tietenkin tärkeimpänä työn kanssa. Pahoittelen siis blogin hiljaiseloa.

Ensin kuulumisia: Tikki-bc (Q. Animato) läpivalaistiin täysin tuossa taannoin, luusto kunnossa, lonkat valitettavasti eivät ihan priimaa, eli C:t. Polvet ja kyynärät 0/0. (Rauha kuvataan ensi kuussa, samalla kun Tuutikilta lähtee kohtu.)

Tikki kävi myös näytelmissä pyörähtämässä Vaasassa. Olihan ihmettelemistä, kun tekstiviesti kertoi kakaran saaneen ERI:n sieltä! Arvostelu tällainen:

"Typical outline, good chest & topline, strong bone, nice head but a bit light in the eye. She is very promising but needs more maturity." (Vaasa KV 9.4.11, tuomari Gerard Hickey, Irlanti.)

Karma-emä käväisi luonnetestissä, heidän blogissaan testistä enemmän tekstiä ja linkki videoon. Ihan karmannäköinen testi.

Rauha näki edellisen blogitekstin kirjoittamisaikaan myös pohjoisen perhettään, Karmaa, Manaa ja Peppiä. Bortsut ovat kyl hauskoja, kun ne voi vaan lykätä samaan tilaan ja kaikki tulevat luontevasti keskenään toimeen. Rauha osaa olla aika mielinkielinliemi, osasi ottaa äitikoiran kukkoilut erinomaisen matalana vastaan... Peppi-sisko näytti ihan valtavalta tuon tirppanan vieressä!

Rauha and Peppi, sisters.


Tuutikki ja Nyyti voivat leppoisasti. Nyytistä Rauha on lievästi sanottuna rasittava, näyttää sille kaapin paikan. Eivät tappele, mutta eivät ole sydänystäviäkään. Tuutikista Rauha on enimmäkseen vaaraton, ja oikeastaan ihan mukavakin, en olisi koskaan uskonut kuinka helppoa niiden yhteiselo voi olla! :)

Tänään Rauha tapasi taas uuden leikitettävän (Rovaniemellä sillä on ollut varsin vauhdikas leikkitädin rooli. Vipin lisäksi sillä käy seurapiirillinen poikia juoksuttamassa säännöllisesti...), bc-kakara Milon. Milon blogistakin löytyy kuvia tästä tapaamisesta.

Rauha and Milo playing


---
Some happy dogs.

Briefly in English.

Tikki-the-BC (Quasi Animato) had her hips, elbows and knees examined. Hips unfortunately C-C, elbows & knees 0/0. (Rauha will be checked next month. Hopefully everything ok.) Tikki also went to one show where from she got excellent with comments:

"Typical outline, good chest & topline, strong bone, nice head but a bit light in the eye. She is very promising but needs more maturity." (Vaasa 9 April 2011, judge Gerard Hickey, Irleand.)

Karma had her Finnish Character Test done, some text and video at their blog.

Rauha has been playing a lot with different dogs. Today we saw first time little BC Milo (well, not so very little, but young nevertheless... ;) ).

Kids.


I am too busy to write anything, sorry for long quiet period and short English texts..!

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Rauha ja Vippi taas

Vippi and Rauha

Rauhalla on tänään ollut vallan vauhdikas päivä. Lähdimme ensin käymään juoksuttamassa nykyisiä bestiksiä lumenkaatopaikalle (toinen osapuoli siis teini-ikäinen Vippi, Tronic Pacifica).

Vippi & Rauha

Sieltä lähdimme hallille, jossa Rauha yllätti olemalla todella viksu nuori neitokainen! Lukuunottamatta yhtä ahnehtien raadeltua sormea ;) se käyttäytyi kuin vanha tekijä kuumanakin käyvien koirien tehdessä rataa. Mukavia moiset positiiviset yllätykset! Kiva pitää koiraa irti, koiran ollessa lunkina matkassa vaikka muut tekevät hommia.

Rauha looking where Vippi is going.

Meinasin ensin, että totutankin sen vain oleskelemaan ensin hallilla, mutta lopulta en malttanut olla tekemättä jotain neidin kanssa... Nyt voi sanoa, että Rauhan agilityura on alkanut, se osaa jollain tavoin etsiä ensimmäisen keppivälin. (Rauha ei ole aiemmin tehnyt siis lainkaan agilitya.)

Valitettavasti hallilla loppui kamerasta akku täysin.

Varsin mukava päivä!

---

Rauha.

Rauha had nice day today. Some running outside with Vippi-the-bc and then to training hall. There was "puppy agility" going and we were just practising to keep calm when others are doing some Agility. Rauha was really good there, just acting quite calm all the time when others were doing Agility. I couldn't help myself to teach her some weave poles - so now she is officially an agility dog. ;) (She hasn't done any Ag before.) Unfortunately no photos from the hall as my camera's battery run out.
We had very nice day!

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Rauha ja Vippi



Rauha käväisi Vippi-otuksen kanssa kaupunkikävelyllä lauantaina ja kakarat pääsivät laukkomaan myös jäälle. Hauskaa, kuinka Rauha mielisteli teini-ikäisen Vipin myötämieliseksi. Kamerakännytasoinen video tuossa yläpuolella.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Rauha


("Rauha" means "Peace" in English.)

Rauha (Quasi Ardente) muutti minun luokseni asumaan, laumassaan olleiden ongelmien vuoksi. Kiitos kaunis Rauhan entinen omistaja, kun tiesit mikä on parasta tälle neidille ja vanhemmille koirillesi!

Lähiaikojen suunnitelmissa terveystutkimukset ja tutustuminen toisiimme. Vallan mainio tapaus tuo on, oikein hienosti kulki kanssani julkisilla viime yönä pohjoiseen, luonteva matkaaja. Vilkas lapsukainen, niin kuin tämän ikäisen bortsun kuuluukin olla, uskomattoman rohkeasti kulkee kaikkialla ja kaikkialle.

Tervepäinen ja hyvin käyttäytyvä likka.

Rauha (Quasi Ardente) moved to live with me due to some problems at her pack. Thank you sincerely Rauha's previous owner for knowing what is best for her and also of course other dogs at your pack! On short period of time we are only planning on getting to know each other and she will have her health checks done some day soon. She was perfect company last night when we travelled to north by train: no problems whatsoever with all the noise and new things. Very lively little creature as BC should be! She is also very brave one, had no difficulties to go anywhere while travelling with me.

She seems to be sound girl who acts very nicely.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Päivitystä

Helinä

Sorry, nothing in English now, please use translator!

En ehdi nyt näemmä kirjoitella järkevästi blogiin, joten pikainen päivitys vain.

Ensinnä suru-uutinen: Särestöniemen Ruskan todennäköisesti viimeinen lapsi lähti toiselle tähdelle. Vanhempieni Helinä-armaan kunto huononi huomattavasti viimeisen viikon aikana, ja päätös oli selvä. Ikävähän tuota ikäneitoa tuli tällaiselle lauman ulkojäsenellekin.

Hyvää matkaa Helinä, 24.9.96-21.2.11.

Luovutusviikonlopun vilinää.

Dixien pennut lähtivät omiin koteihinsa myös. Pojat saman viikonlopun aikana: Morris jäi Morrikseksi (Q. Beautiful Day) matkaten länsirannikolle uuteen kotiinsa. Ministä tuli Micy ja se sai kotinsa pääkaupungin vilinästä koko perheen koirana (Q. Backbeat). Merkki sai nimekseen Milo, ja se asustelee Oulussa (Q. Blue Monk). Tytöistä ex-Muru, nyk. Penni (Q. Bluebonnet Fields) jäi Dixien seuraksi ja Musta muutti melkein naapuriin, hyvälle ystävälleni sijoitukseen. Sitä kutsutaan nykyään Karuksi (Q. Bachelorette).

Oikein ihanaa elämää koko viisikolle, ja kiitos jo saaduista kuulumisista, tulevia innolla odotellen! :)

KIITOS ELINA JA WALTER TÄSTÄ PROJEKTISTA!!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Pennut tarkistettu tänään

Puppies checked at Vet.

Kaikki ok! Silmissä ei mitään huomautettavaa, navat ja poikain miehuus ok. Ja tietenkin sydämet ja keuhkot jne. Ihanaa, aina sitä tarkistusta vähän jännittää. :)

Everything okay! Eyes ok, and everything else ok. Very nice, always little exciting to wait what Vet says, especially concidering eyes at this breed. :)

lauantai 12. helmikuuta 2011

Varovainen kurkistus ulkoilmaan



Olen ollut kipeänä oikein urakalla tämän viikon. Tänään uskomattoman aurinkoinen keli viekoitteli poikkeamaan kameran kanssa ulkona, vakikuvattavia kuvaamassa. Huomenna sitten myös oman lauman kanssa valoisalla juoksentelemaan, niin käsittämättömän kaunista on, kun pakkanen paukkuu, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja puut ovat lumisia. Laitetaan vain yksi vähemmän rauhallinen kuva, kun en saa nyt siirrettyä omalta kameralta kuvia tähän koneelle.

Huhujen mukaan pennut ovat tänään nähneet rotuisiaan, raporttia odotellessa. :)


Neither of these are mine but most funny ones to take photos of. ;)



I was first time looking outside for a while today because of flue that has been quite frustrating one... It was just awfully beautiful outside; cold, sun was shining and all the snow on the trees.


Rumors say that puppies has visited some Lancashire Heeler -home today. Waiting for the raport.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Pennut rekisterissä

Mom and puppies outside


Puppies can be found from Finnish Kennel Clubs register.


Linkki / link.


Maanantaina edessä silmäpeilaus ja ell-tarkistus. Sen jälkeen lisää kuulumisia!

On Monday puppies will have their eyes checked and vet will look them (hearts, lungs, and so on). After that more news about these little ones.


Pari kuvaa. / Few photos.

Elmo and Morris

Muru

Mini

maanantai 7. helmikuuta 2011

Pennut mikrosirutettu

Puppies microchipped.

Olivat oikein reippaita lapsia, ja palautuivat sirutuksesta nopeasti. Viikonloppuna koko kakaralauma oli mökillä. Oli ollut hauskaa ja aurinkoista ulkoilla! Mammakoirakin oli päässyt hiihtämään matkaan, onnellinen otus. Samanlainen virkamiestyyppi kuin äitinsä, on alkanut jo vieroittamaan joku aika sitten lapsia nisiltä ihan reippaasti.

Kuvia tulee viikonlopulta myöhemmin!

Eläinlääkärintarkistus ensi maanantaina näillä näkymin, ja silmäpeilit samassa.

They were very brave little ones and had no hard feelings after chipped.
Last weekend whole pack was visiting at the cottage. They had great fun spending much time outside and sun was shining. Dixie-the-mother has opportunity to go skiing (well, without skis ;) ) and she was so happy. Same kind of rational mom who has told for some time to her children that you should really find somewhere else to eat, too.


Photos later, I was promised!

Vet is going to take a look at the puppies next Monday and same time their eyes will be officially checked.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Sitoumuskasvattaja ja pentupotretit




Joitakin päiviä sitten sain käyttööni tämän, Suomen Lancashire Heeler -yhdistyksen sitoumuskasvattajalogon. :) / Some days ago I had this logo to use: it's ment for Commitment Breeders to use. :)

Sunnuntaina koitimme saada kuvia ihastuttavasta kakaralaumasta, tässä uusimmat poseerauskuvausyritelmät. / At Sunday we tried to get some posing photos about puppies. Here you go!

Morris


Merkki

Mini

Musta

Muru

Koko poppoo on hirmu mukava. Lelut saavat kyytiä (on aika hauskaa, kun heelerpentu vetää perässään neljä kertaa itsensä mittaista käärme-pehmolelua...) ja ihmiset ovat ihania. / Whole litter is very nice. They are playing with toys and loving every human being available. ;)