maanantai 29. elokuuta 2016

Ei voi olla totta!

Mepä ollaan nykyään Muksiksen kanssa agilityn kolmosluokassa! Lause, jota en ole vielä saanut käyttää yhdenkään koiran kanssa ennen tätä. :p

Sertirataa ei tullut videolle, mutta kuvia sieltä kuitenkin saatiin - kiitos Marjo!

Omissa kisoissa Rovaniemellä 21.8. saatiin juostua niin tarkka rata, Eija Berglundin sellainen, että tuli nollavoitto ja menolippu kolmosiin.

Tiesin maaliin tullessani, että rata oli nolla, mutta hyvin hidas ja varmisteleva sellainen, enkä tiennyt oliko muilla medikakkosilla nollia. Vaikka olin viettänyt suurimman osan viikonlopusta pöytäkirjoja kirjailemassa, en uskaltanut mennä katsomaan sieltä mikä tulos on, vaan olin kuin tulisilla hiilillä kunnes yksi seurakaveri tuli kertomaan, että oli se alle ihanneajan, ja oli se serti!

Sen jälkeen hymyilin loppupäivän (joka oli tosin enää lyhyt, kakkosluokat sunnuntain vikana luokkana kisoissa) kyllä niin leviästi, ettei ole tottakaan.

Mekö muka noustiin kolmosiin?!



No, nyt voinkin panikoida seuraava kolmosissa kisaamista. Ei me olla yhtään pro eikä osata vielä mitään, rataantutustumisissa aiheutan varppina kaaoksen kun en ole tottunut siihen että ihmisiä on hulluna kerralla radalla jajaja… ;)

Noh, päästään testaamaan nyt viikonloppuna, miltä tuntuu kisata kolmosissa, kun korkataan luokka Kuusamossa. Jännää! Mukaan lähtee myös Rau ja miehenpuoli, toivottavasti ehditään vähän kuljailla syksysäässä mainioissa maisemissakin.

Rovaniemi su 21.8.2016 Tuomari Eija Berglund
0 / -1,65 (etenemä 3,38… :D ), sij. 1., luva, sert -> kolmosluokkaan. (Wuhuuuu!)