Nolla! Ja vähän muutakin jutustelua

Kuuma! En varmasti ole ainoa, joka kiroaa kuumuutta... Mutta siis on lämmintä, aivan liian lämmintä että oltaisiin esimerkiksi voitu reenata Muksiksen kanssa järkevästi viimeaikoina.

Jostain syystä sodankyläläiset mäkäräiset aiheuttivat Muksikselle moisen reaktion.

Viime viikonloppuna käytiin Sodankylän agikisoissa kisaamassa ja talkoilemassa. (Tietenkin. En osaa olla talkoilematta.) Sodislaisilla on huikeat puitteet kisoihin: raviradan kyljessä erinomainen kenttä ja ihan mielettömät lämppä- ja jäähdyttelymaastot. Kannattaa lähtä kauempaakin! Kiitos vaan Sodankylän karvakuonoille kisoista.

Yövyin la-su -yön Camping Nilimellassa, joka oli paljon kehuttu. En tiedä sainko koirallisuuden takia hieman kämäisemmän huoneiston, mutta itsellä hieman harmitti paikan likaisuus - saunan ovenkahva oli saunahunajan nihkeä ja kaikkialla oli vähän sellaista puolivillaisen siivouksen jäännettä. Lisäksi ikkunoita ei saanut auki kuin irtokahvalla jota metsästin aikani ennen kuin löysin sen makuuhuoneesta. Sänky oli kuitenkin erinomainen nukkua ja tilaa tosi hyvin, sekä palvelu tosi mukavaa, mutta ihan kaikkien kehujen arvoinen ei tuollainen perushuoneisto ollut valitettavasti. (Huoneistoon mahtuisi hyvin kaksi eri koiraporukkaa, makuuhuoneita kaksi, ja kumpikin valtavan isoja, joten kisareissuja varten varsin varteenotettava vaihtis kuitenkin!)

Viikonlopun aikana saatiin kaikenlaista säätä, ihan karmeimmat helteet eivät onneksi toteutuneet, mutta ehdottomasti hurjin kaatosade koskaan tällä tai viime vuosisadalla agikisoissa. :D Kolmosten sunnuntain toisen rataantutustumisen aikana kastuimme niiiiin litimäräksi, että aamulla jalkaan kiskomani vaellushousut painoivat varmasti triplasti enemmän kuin kuivana...

Kumpanakin päivänä oli kolme kisaa. Viisi hylkyä, yksi nolla! Jee! Ja vitossija. Olisi aika kiva saada joskus hieman tulosvarmuutta, mutta silti olen tosi tyytyväinen koko viikonloppuun. Lauantaina Muksis oli hallussa kaikilla kolmella radalla ja hyllyt tulivat pienistä omista virheistä. Ehkä toinen agiradoista oli vielä kauniimpi kuin tämä nollarata, siellä vaan jätin ohjaamatta koiran oikeaan putkenpäähän loppukiemuroissa ja niinpä siihen asti nollaratana menty rata meni hyllyksi.

Sunnuntaina Muksis oli aamusta asti ihan kuuta kiertävällä radalla, kuten tuomari asiasta totesi. Hyppis oli ihan karmea, ja seuraavalla radalla koira veti niin kierroksille, että kannoin sen pois radalta muutaman esteen jälkeen. Kannatti, vika rata oli taas hyvä, koira pysäsi kontakteillekin ihan hullun hyvin vaikka kierroksia oli! Viimeisellä radalla yksi vienti meni niin pitkäksi että Muksis ehti napata keinun ylösmenon vasemmalta etuviistosta, en ehtinyt kääntää sitä oikealle takaakiertoon. Mutta tosi hyvä tämäkin rata, meidän kriteereillä.

Nollaradalla pari kiemuraa ja putken jälkeen Muksis varmaan kolmisen sekuntia pyöri odottelemassa minua ennen vikaa hyppyä kun jäin niin kauas jälkeen, etenemä jotain vähän alle 4m/s.

Jessi Landenin joka ikinen rata oli tosi kiva mennä ja koiralle reiluja. Siksikin jäi hyvä mieli viikonlopusta.

Huomenna ja ylihuomenna parit kisat Pellossa ja sitten Luostolle musiikkileirikoirailemaan koko poppoo.

---

Raulle helteet ovat olleet hankalia. Se on heräillyt läähättämään ja oppi tulemaan kasteltavaksi iloisesti aiemman vastentahtoisuuden tilalta. Voi mummeliparkaa... Silti yön viileinä hetkinä ovat juoksennelleet Nokon kanssa, hyvä niin. Rau on myös Koirauimala Polskeessa opetellut uimaan, joka on ihanaa! Luonnonvesissä ei vielä uskalla, mutta siellä saa niin hyvää takapään kuntoutusta, että tästä taitaa tulla meidän talviharrastuskin.

Nokko on tihulainen. Helteillä on taatusti osansa asiaan kun energiaa vaan kertyy eikä sitä voi käyttää mihinkään... ...paitsi tuhoamiseen. Kesti aikansa ennen kuin uskoin, ettei kenkiä kannata jättää ulos yhtäaikaa koiran kanssa. Tarkalleen kolmien kenkieni verran aikaa. Lisäksi yksi Veronasta ostettu viuhka on palasteltu, yksi laturin johto, yhdet kuulokkeet... No. Ei auta kuin pitää vaan kaikki aina pois sen näkyviltä. Huoh.

Muuten se on tosi kiva koiranalku. Alkaa olla jo tosi hyvä seuralainen agikisoissa. Yksin kuljettaessa osaa olla hillitysti ja hiljaa, mutta Raun hyrräily saa senkin kierroksille jos ollaan kaikki kolme liikenteessä yhtäaikaa. Nyt ollaan helleaikana harjoiteltu takapään käyttöä alustoille ja odottamista. Tämä on sen verran Muksista kiihkeämpi koira, että korostuu entistä enemmän rauhoittumisen opettaminen. Sisälle se osaa rauhoittua ja vaikka jo agikisoissa seuraa tapahtumia osaa koirien haukkuessa jo tarjota kontaktia. Agilitya ei olla juuri tehty, jäänee vähän viileämmän ajan hommaksi.

Nokko on nyt jo iso koira. Agilityssa vähintään pikkumaksi, saa nähdä kuinka paljon koivet vielä kasvaa. Ehkä parisen senttiä Muksista korkeampi, mutta selvästi enemmän ison koiran oloinen, muutenkin kuin valtavien tassujensa takia. Se on koko kasvuaikansa ollut tosi tasapainoinen ja sievä, ei mitään eritahtista kasvua. Ja hurmaa tuolla ransumaisella rakkikoiraulkonäöllään kaikki. Jännä nähdä millainen siitä tulee isona! Yksi pyrriviiraus ollut: porontalja. Ainoa asia joka on ollut tähän mennessä jännä. 

Hampaat vaihtuneet

Lähtihän se hampaantynkä ilman eläinlääkärikäyntiä tiistaina vihdoin. Nyt on kaikki maitohampaat vaihtuneet. Leikittäminen ja sinnikäs pureskeltavan tarjoaminen saivat hampaan irti. 

Tiistaina päästiin myös tekemään ekaa kertaa putkea joka onnistui jopa ilman avustajaa. Lisäksi harrastimme istumista kentällä, nyt alkoi olla jo hieman katse välillä suorittavissa koirissa, onneksi edelleen kykenee erittäin hyvin kontaktiin ja olemaan rauhassa kentän laidalla. Muksiksella oli myös reenit, ja vitsit se vetää hienosti! Ehkä joskus vielä minä opin a) luottamaan siihen että koira osaa ja b) olemaan jäämättä ihailemaan koiraa kun pitäis mennä jo. Mentiin vauhdikasta rataa jossa sain sen kisafiiliksiin -> korjattua kontaktisuorituksia kun niillä tuo ylikuumuminen meinaa aiheuttaa virheitä kisoissa. 

(Jahas, Blogger ei anna lisätä kuvaa kännykältä. Olkoon sitten tällainen tylsä kuvaton postaus.)

Nokkona pentua

Tässä vaiheessa Muksiksesta pentu ei ollut vielä lainkaan kiva asia. 

Herätelläänpä taas blogi. Minulla ei ole tietokonetta käytössä ja blogin kirjoittaminen on todella rasittavaa kännykällä.

Hei, olen melko söpö Nokkonen! 

Mutta siis. Kun en voi loputtomiin odottaa koska Muksis on suosiollinen jollekulle urokselle, piti alkaa katselemaan uutta pentua laumaan. En ole varsinaisesti pentuihminen, ja kevät ei todellakaan ole paras aika ottaa pentua laumaan, mutta kun löytää jotain itseään miellyttävää pyreneittenpaimenkoirarodussa, on parempi tarttua asiaan kiinni. Muksis kuitenkin täytti juuri kuusi, ja jos haluan harrastella agilitya oli ajateltava jo vähän tulevaisuuttakin. Jo hieman aiemmin katselin ulkomailta pentuetta, mutta sieltä ei harmikseni tullut tarpeeksi narttuja että minulle olisi liiennyt pentu.

Ja niin kahdesta tuli lauma. 

Niinpä kaikessa hiljaisuudessa selailin vuodenvaihteen tienoilla tulevia pentueita ja törmäsin pitkäkarva-lyhytkarva -yhdistelmään joka vaikutti kiinnostavalta. Kirjoittelin kasvattajalle viestiä ja kaikki mitä vastauksia sain kysymyksiini vaikutti lupaavalta. Vielä kun kävin katsomassa pentuja siinä vaiheessa kun niistä näki jo hyvin suuntaviittoja tulevaan ja löysin sieltä kolmesta nartusta itselleni passelinoloisen koiran ja vieläpä oli mahdollisuus saada kyseinen otus itselleni - ei kai moista tilaisuutta voi vastustaa. Kiitos Saija kun sain tämän tyypin itselleni!

Nokko on syntynyt 9.1. kuuden pennun pentueeseen. Tarkemmat tiedot tulevat omalle sivulle, linkki jalostustietokantaan tässä. Se oli eniten minun mieleeni narttupennuista, vaikka kaikki olivat kivoja. Rohkea, reipas, lunki, terävähampainen muttei koko ajan kasan päällimmäinen.

Sopivasti hiihtolomalla pääsimme hakemaan koko lauman kera pennun kotiin. Nokko saapui 12 tuntisen ajomatkan jälkeen aivan tyytyväisenä pakkasten keskelle. Paukkupakkasten, eteläsuomalainen pentuparka. :D

Nykyään nämä leikkivät päivittäin, hyvin pyrrimäisesti, hipihiljaa. 

Rau oli aluksi hieman liian raju kaveri ja Muksis inhosi syvästi koko pentua kaikella halveksuvan arroganttiutensa voimalla (voi parkaa kun tajusi että tämä tuli jäädäkseen), mutta on suopunut hienosti Nokkoon. Olen yllättynyt kuinka vähän se vahtii minua tai tavaroitani Nokolta, ilmeisesti huomannut että tuo on enimmäkseen harmiton. Melko pian se myös alkoi leikittämään Nokkoa, ja tällä hetkellä laumassa menee kaikki hyvin. Nykyään Rau on luottokoira Nokolle ja Muksis idoli. (Krhm. Myös kurittomuudessaan idoli.)

Ensimmäinen omin jaloin huiputettu tunturi, Kiilopää. (Kaunispäällä oltiin käyty jo aiemmin ajelemassa.)

Nokko on rohkea, reipas, superavoin, superlunki, sille on ihan sama ollaanko tutuimmalla päivälenkillä vai Kiilopään rinteillä; keskustassa ihmisten seassa tahi agilitykisoissa hallissa. Toistaiseksi sillä on ollut yksi jännittävä asia elämässä: ritiläpohjat. Kaunispäällä Saariselällä se suostui tulemaan näköalatornista vain alaspäin, ja vietimme pitkän aikaa luonnonpuiston puolella metallisella sillalla ennen kuin siitä pystyi kulkemaan yli. Mutta pystyi!

Onko se luovutusikäinen irlanninsusikoira vai kenties värivirheellinen unkarinvizsla?
Monta on ollut rotuarvausta, onhan tuo tuollainen söpö piski ulkonäöltään. 

Tällä hetkellä Nokko on reipas, itsenäisin koiristani, erittäin ahne, osaa leikkiä, osaa rauhoittua melko kivasti missä vain ja keskittyy erittäin hyvin tekemiseen on taustalla sitten ihmisiä, tai agilityn kisarata. So far so good, kiva tyyppi ollut tähän asti.

Agilitya ei olla tehty oikeastaan ollenkaan. Mitä nyt tehty agikisoista maailman ihanin paikka (että tuo nauttii ihmisten huomiosta!), muutamia takaakiertoja ja pari alastuloa ilman koko estettä tokikin. (Tosin kyllä se kerran juoksi isojen koirien perässä A-esteen huomaamattani...)

Nokko on nyt viiden kuukauden iässä noin 40cm korkea, ja on tosi jännää nähdä kasvaako se vielä kovasti vai ei. Sillä on valtavat tassut, mutta nyt hetkeen ei ole tullut senttejä lisää. Oletin sen ottaessani että se olisi selvästi pikkumaksi, mutta saapas nähdä. Hampaat ovat melkolailla vaihtuneet, nyt yritetään saada oikean yläkulmurin maitohampaan tynkää irti: katkesi mokoma eikä lähtenyt kokonaan. Jos ei lähde, mennään alkuviikosta ell:lle poistamaan se. (Eläinlääkäri on muuten ihana paikka, vaikka kerran jo pentu on rauhoitettu kun venäytti jotenkin kannuksensa, mitään pahoja muistoja ei ole sieltä. Hyvä niin, Muksikselle aikanaan taisi riittää joku nesteytyskerta aiheuttamaan pahemmanlaisen eläinlääkäriluimuilun.)

Nyt saa kirjoitus olla tässä että saan tämän lähetettyäkin. Jos jotain oleellista jää, eiköhän siitä voi kirjoittaa seuraavaan viestiin.

Aikuiset koirat voivat hyvin. Muksis haki juuri perinteiset hyllynsä Saariselältä ja Rau on seurakoirana edelleen omaa luokkaansa. Minäkin alan tottua olemaan koiralauman kanssa, vaikka kaksi koiraa ideaalitilanne olisikin. (Mutta niin mahdoton tilanne aina.)

Toivottavasti saisin jatkettua tätä blogitekstien kirjoittelua - Muksiksenkin pentuajan juttuja on niin kiva lukea jälkikäteen!

Ps. Pakko vielä laittaa loppuun vähän jälkikäteen: "Nokko" nimenä on suoraan murresanasta, joka tarkoittaa että jotakin on tarpeeksi tai vähän liikaa. Just hyvä koirannimi. Se myös viittaa Nokkonen -hahmoon Robin Hobbin fantasiakirjasarjassa, jonkinmoinen yhdenmukaisuus näiden taruolentonimien suhteen. Meinasin jo kertakaikkiaan hermostua kun kävin kaikki satukirjat, tarut, fantasiakirjasarjat, yms. läpi löytämättä pennulleni nimeä lainkaan. Mutta löytyihän se, ja Nokko on hyvä nimi! 

Ai mikä blogi?

Olen ihan oikeasti unohtanut, että minulla on blogi. 

Lyhyesti:

Rau koheltaa menemään edelleen raumaisella tavalla. On alkanut ulvoskelemaan mummoulvontoja, muuten ihan oma itsensä. Tervehtii siis ihmisiä ulvomalla välillä, joka on sympaattisen outoa, niin kuin koko koirakin. Voi hyvin ja lämppää ja jäähdyttelee Muksista.

Muksis on raivoapina agissa ja kainaloinen kotona. Meillä on hyllyjä metreittäin agikisoista, joka johtuu pääasiassa emännän kykenemättömyydestä. Tavoitteena tuloksia ensi vkonloppuna Klagista. Pitäisi tehdä myös selvät suunnitelmat mihin pyritään agissa nyt kun ollaan kolmosissa, muuten menee humppaamiseksi koko touhu. Ja vaikka koiralla olisikin hauskaa, meikällä ei jos ei saada vähän rotia touhuun. Välillä ollaan aivan samalla radalla, välillä koira päättää viihdyttää yleisöä vedättämällä meikää ihan kuus nolla. Hassu otus. Mutta siksi juuri niin paras agikoirakin.

Juoksu jäi välistä vuodenvaihteessa. Reta ja Rau juoksivat, ja Muksis käyttäytyi juoksuisesti, mutta ei mitään fyysisiä "oireita". Nyt on odoteltu ja odoteltu juoksua, joka ei vaan tule. Argh. 

Emännällä työkiireitä koko viime lukuvuosi, ja ensi vuonnakin tiiviihköä, mutta inhimillisempi meno kuiteski. Hyvä niin.

Kesälomalla edessä vielä Klag viikonloppuna, Norjan reissu ja Luoston työhommat ennen uuden lukuvuoden alkua.

Ei voi olla totta!

Mepä ollaan nykyään Muksiksen kanssa agilityn kolmosluokassa! Lause, jota en ole vielä saanut käyttää yhdenkään koiran kanssa ennen tätä. :p

Sertirataa ei tullut videolle, mutta kuvia sieltä kuitenkin saatiin - kiitos Marjo!

Omissa kisoissa Rovaniemellä 21.8. saatiin juostua niin tarkka rata, Eija Berglundin sellainen, että tuli nollavoitto ja menolippu kolmosiin.

Tiesin maaliin tullessani, että rata oli nolla, mutta hyvin hidas ja varmisteleva sellainen, enkä tiennyt oliko muilla medikakkosilla nollia. Vaikka olin viettänyt suurimman osan viikonlopusta pöytäkirjoja kirjailemassa, en uskaltanut mennä katsomaan sieltä mikä tulos on, vaan olin kuin tulisilla hiilillä kunnes yksi seurakaveri tuli kertomaan, että oli se alle ihanneajan, ja oli se serti!

Sen jälkeen hymyilin loppupäivän (joka oli tosin enää lyhyt, kakkosluokat sunnuntain vikana luokkana kisoissa) kyllä niin leviästi, ettei ole tottakaan.

Mekö muka noustiin kolmosiin?!

No, nyt voinkin panikoida seuraava kolmosissa kisaamista. Ei me olla yhtään pro eikä osata vielä mitään, rataantutustumisissa aiheutan varppina kaaoksen kun en ole tottunut siihen että ihmisiä on hulluna kerralla radalla jajaja… ;)

Noh, päästään testaamaan nyt viikonloppuna, miltä tuntuu kisata kolmosissa, kun korkataan luokka Kuusamossa. Jännää! Mukaan lähtee myös Rau ja miehenpuoli, toivottavasti ehditään vähän kuljailla syksysäässä mainioissa maisemissakin.

Rovaniemi su 21.8.2016 Tuomari Eija Berglund
0 / -1,65 (etenemä 3,38… :D ), sij. 1., luva, sert -> kolmosluokkaan. (Wuhuuuu!)

Ja eikun agikisoja suunnittelemaan

Muksis Lyngenissä.

Tarkoitus oli astuttaa Muksis tästä juoksusta, uroksena lähellä asuva Uju. Kaikki ei mennyt niin kuin saduissa, vaikka käytiin ihan Lyngenin Alpeilla saakka yrittämässä (lomareissujen vuoksi), vaan saadaan taas odotella seuraavaan juoksuun uutta, ja todennäköisesti viimeistä yritystä. Saas nähdä kuinka käy. Tarvitsisin jo pennun tuohon itsellenikin kasvamaan.

Positiivista oli, että Muksiksen juoksu kehittyi tällä kertaa täysin normaalisti (proge noin 12 juoksupäivänä kolme ja risat). Ja parhaat päivät olivat todella hyvin näkyvillä...

Muksis edelleen Lyngenissä.

 Mutta olihan upea  reissu taas Norjaan. Voin suositella kaikille Lyngenin seudulla käymistä, paljon jäi näkemättä (kelien vuoksi ei kannattanut kiivetä vuorille vaan pysyttiin aikalailla tasamaalla) - ehkä ensi vuonna uudestaan? Ja ekaa kertaa hurautettiin Hammerfestiin jokakesäisten Norjan reissujemme aikana. Hieno paikka, saanko muuttaa sinne? Muksis oli taas varsin mainiota matkaseuraa.

Sennalandet.

Nyt pitäisi orientoitua katselemaan agikisoja (Tornioon jälki-ilmo, Rovaniemi, Kuusamo, varmuudelta muistutukset Oulun kisoista...) Ja tiputtaa Muksikselta painoa, se on taas vaihteeksi ihan vahingossa onnistunut keräämään turhan paljon kylkiinsä.

Lähellä Hammerfestia. Mistä voisi päätellä, että tuuuuleeee? :D

Rau vietti reissun ajan täällä Rovaniemellä kera Retan. Seuraavana auton nokka suuntaa kohti Luostoa viikon kuluttua (ehkä Tornion kisojen kautta), koirani pääsevät kolmatta kertaa peräkkäin toimittamaan musiikkileirikoiran virkaa. Itseasiassa, neljättä kertaa, Luoston lisäksi ovat toimineet myös Kuusamossa musiikkileirikoirien tärkeässä tehtävässä.

Hetkinen.

Aloin muokkaamaan blogin ulkoasua, enkä enää osannutkaan tehdä kaikkea tuosta noin vaan. Niinpä tämä blogi näyttää hetkisen ihan kamalalta, pahoittelut. Katsotaan koska iskee inspiraatio tehdä ulkoasu valmiiksi.

Kaikki on kunnossa täällä suunnalla, koirat terveinä ja aurinko paistaa.

Sairauskertomus

Niin sitä vaan meidän kesäsuunnitelmamme muuttuivat.

Ennen Saariselän kisoja (joista ei btw mainittavia tuloksia, kivoja ratoja oli kyllä kaikilla kolmella tuomarilla!) käytiin fyssarilla. Muksiksella oli vasen puoli jumissa, kuulemma samoin kuin tokokoirilla - hirihiri - usein, seuraamisliikettä seuranneen palkkaamisen ja sitä myötä nopean vastaliikkeen myötä. Se jumi aukesi helposti. Lisäksi oli pienesti takapäässä jumia, josta juttelimme fyssarin kanssa. Hän totesi, että useinkaan nuo ltv-muutokset eivät aiheuta muuta kuin tiukkuutta takapäähän, ja aina pitää suhteuttaa asiat: löysä lantion alue ilman mitään muutoksia on varsinkin huonossa lihaskunnossa olevalle vanhenevalle koiralle suurempi riski kuin tiukasta lantion alueesta seuraavat jumit. Mutta se suurin löydös oli, sattumalta, ei fyssari mahaa käsitellyt tokikaan, että Muksis aristi selvästi mahaa paksusuolen puolelta. Toinen puoli ok, ja muut sisäelimet, mutta paksusuolen puolelta vikoi pientäkin kosketusta. Ajattelin että no, ihmekö tuo, pyrrin ruokahalulla, jos saa mahansa sekaisin ja kipeäksi. Maha sillä oli kyllä ollut kunnossa, lukuunottamatta juuri fyssaripäivää, jolloin löysänä. Saatiin starttilupa kuitenkin Saariselälle, ja siellä koira oli suurenmoisen onnellinen saadessaan kaikkia ihania kanaherkkuja varmuuden vuoksi ruokana...

Seuraavalla viikolla onnistuin sanomaan itselleni, että koira vaikuttaa hieman oudolta, edelleen, ja Juhannuksen ollessa edessäpäin käytin sen eläinlääkärillä tiistaina ennen jussia. Sielläpä sitten ensimmäinen järkytys oli kuume, yli 40 astetta, ja urakkatöitä painava vähillä unilla oleva emäntä meinasi vallan itkuun puhjeta kun seuraavana löytyi sydämestä selvä sivuääni. Kaikki muu ok, otettiin laaja verenkuva ja tulehdusarvoja myöten ei mitään ongelmia missään, mukaan lukien ultra, jossa kaikki sisäelimet kohdillaan ja suolen toimintakin ihan normaalia. Kuiva se oli vähäisen, sai nesteet ihon alle, varmuudeksi suolistoantibioottikuurin ja kipulääkettä. Siinä menivät siis heinäkuun kisat, mutta eipä moista tullut ajateltua kun kuka nyt sydänvikaisen koiran kanssa kisaisi. Kaupungin eläinlääkärillä oli hirmuinen hässäkkä, täytyy kiitellä kovasti ystävällistä eläinlääkäriä, joka huolellisesti otti kaikki tarpeelliset kokeet mitä koirasta piti ottaa ja soitti vielä perään viime tipassa saadusta virtsanäytteestä - sekin puhdas kaikista mahdollisista jutuista, mutta struviittikiteitä sieltä löytyi.

Antibioottikuurin loputtua kävimme nyt tiistaina eläinlääkärillä. Ja taas itketettiin emäntää: ei jälkeäkään selvästi kuuluneesta sivuäänestä! :o Eikä struviittikiteistä virtsassa. Myös ultra normaali, pikkaisen nostatti lämpöä josta eläinlääkäri sanoi että on varmasti vain valkotakkilämpöä, ja epäili vähän että edelliselläkin kerralla Muksis oli ressannut itselleen kuumeen. Ainoa poikkeama oli virtsan korkea ph-arvo. Ei edes kiteitä virtsan seassa.

Johtopäätökset: koira on todennnäköisesti sairastanut mitään kertomatta jonkun tulehduksen (pissa?) josta seurauksena sivuääni ja struviittikiteet? Varmuuttahan asialle ei saada. Nyt on virtsakiviruualla kuukauden, jonka jälkeen aion siirtyä takaisin vanhaan ruokaan. Ph-arvoja pitää mittailla ja karpaloa menee nytkin ruuan sekaan, ja tietysti myös reippaasti vettä, vielä entistäkin reippaammin. Seuraava kontrolli on 20. päivän tienoilla, päästään samalle mukavalle uudelle ell-tuttavuudelle kontrolliin Kieppiin jossa kävimme viimeksi. Itseäni ruoskin kovasti siitä, etten huomannut mitään koiran voinnissa kisaviikonlopun aikana Saariselällä. Onneksi eläinlääkärit lohduttivat, että ei koirasta välttämättä mitään huomaa, sivuäänikin on monesti sivulöydös jota kukaan ei oleta löytävänsä...

Muksista täytyy kehua kovasti. Eläinlääkäri ei ole kiva paikka, se muistaa selvästi, että täällä on laitettu nesteitä useammankin kerran ihon alle... Siitä huolimatta se reippaasti tulee omin jaloin sisälle, ja kaupungin ell:llä kun olimme piiiiiitkään ajallisesti ja metsästin useaan kertaan pissanäytettä ulkona välillä, väheni sen stressi jokaisella sisääntulokerralla vaikka aina tehtiin jotain inhoja toimenpiteitä - klanittiin mahaa, ultrattiin, pistettiin nestettä, laitettiin pahoinvoinninestolääkettä ihon alle ja niin edespäin. Muksis onkin saanut nyt kaikilta kolmelta ammattilaiselta, fyssarilta ja kahdelta eläinlääkäriltä kehut käsiteltävyydestään ja luonteestaan. Fyssarillakin oli putkiremppa joka KUULUI sisälle niin hyvin että kaikkia koiria ei ottanut edes rempan aikana vastaan jos tiesi koirilla olevan ääniherkkyyttä: niin vaan Muksis pötkötteli käsiteltävänä siinä, se ei paljoa kolinoista välitä. Ja toisella ultrauskerralla nauratti, kun se muka katseli ultrauslaitteesta kuvaa oman mahansa sisällöstä ihan lunkina, eikä vikonut ollenkaan epämukavaa selällään makaamista paikoillaan. Hyvä tyttö! Sen verran toki soisin että pää olisi pehmeämpi että vähän helpommalla näyttäisi olevansa kipeä. Mahdollista (pissa-)tulehdustakaan ei ole näyttänyt millään tavalla, en ole huomannut mitään eroa sen käytöksessä.

---

Rau oireili alkukesästä sen verran vasenta jalkaansa, että ehdin varata - ja perua - sille eläinlääkäriajan. Sen luonteen tuntien se varmasti on törmännyt johonkin reippaanlaisesti, jalka palautui normaaliksi parin päivän levossa eikä ole sen jälkeen vaivannut.

Mulla oli tarkoitus tehdä reissu sekä agirotuun että Klagiin Muksiksen kanssa, mutta ne jäävät nyt varoaikojen vuoksi väliin. (Onneksi vain varoaikojen, eikä agilityharrastuksen loppumisen vuoksi!!) Katsellaan heinäkuun lopulle ja syksylle sitä enemmän kisoja. Toivotaan, että se saa täysin terveen paperit nyt loppukuusta kontrollissa - ja miksei saisi, koira on ollut koko ajan hurjan reipas, ja parempaan suuntaan vielä näyttäisi menevän. Koitan itse pitää vaa'an lukeman ell:ltä mielessä. Kilo tai jopa puolitoista voisi painoa tippua neitokaiselta. Missä välissä se taas on moisen kerryttänyt itselleen..?

Tuplat!

Kevät on varsin kiireistä aikaa.

Niinkin kiireistä, että huomasin lauantai-iltana unohtaneeni kotiini naapurikaupunkiin Muksiksen kaikki paperit, yöpyessäni vanhempien luona Rovaniemellä jossa meillä oli sunnuntaina kisat.

Ei muuta kuin aamulla epäinhimillisen aikaisin hakemaan papereita vajaan sadan kilsan päästä. Oli viksu olo. :D

Mutta hei, kannatti! Me tehtiin Muksiksen kanssa Salme Mujusen suoraviivaisilla radoilla kaksi varsin mukavalta tuntunutta nollaa. Ekalta radalta tuli luva, toisella sössin meidän sertin kolmosiin hidastelemalla A-esteen alastulon. Osallistujia oli niin vähän, että kolmanneksi tullut ei saanut enää luvaa (ja meidän kohdalla sertiä.)

Mutta aivan turha harmitella, en odottanut etukäteen mitään, sen verran vähän olemme ehtineet tehdä mitään viime viikkoina.

Eli ekan radan tulos: sij. 2., tulos -6,86 (etenemä 3,54), luva.
Toinen rata: sij. 3., tulos -15,18 (4,24).

Parasta kisoissa oli, että tehtiin ihan samaa rataa molemmat. Ainakin hetkellinen epätoivon katoaminen, koira ei koittanutkaan komennella ja mie ehdin olla siellä missä pitikin. Serti itseasiassa karkasi siksi, että päätin koiran pysähtyvän kontakteille, piste. Vähän meinasi tulla toisen radan A:lla kommenttia hidastamistoiveelle koiran suunnalta.

(En tiedä ottiko kukaan kisoista sunnuntaina kuvia, siispä tällainen kuvaton postaus.)

Yritys hyvä kymmenen, tulos huono neljä…

...nimittäin blogin päivittämisen suhteen!

Rau, Reta ja Muksis auringossa.

Käväisimme Oulussa kolme starttia 12.3. Hylhylhyl. :D Aivan hirveästi tilaa, aivan hullun suoraviivaiset radat, ja koira, joka on alkanut kuuuumuaaaaa. Parasta reissussa oli saada Muksis pysähtymään vikalla radalla puomin alastulolle - sen kommentit olivat niin hupaista kuultavaa, että sain kommenttia niistä yleisöltä jälkikäteenkin...

Sen jälkeen ollaan opittu kepit oikeasti, ja keinukin jo melkolailla, huraa! Nyt vaan katsomaan toukokuulle kisoja. Tässä kuussa meidän pitäisi käväistä yhdessä ulkopuolisen kouluttajan koulutuksessa Pellossa ja nauttia omasta agiryhmästämme joka hajoaa ryhmien uudelleenjakoon nyt kuun loputtua. Nyyh. Juuri eilen reeneissä sain niin hurjan hyviä neuvoja taas juurikin kuumumisen suuntaamiseen esteille, ei minuun, että jo pienessä hetkessä tuntui että asiat onnistuvat paljon paremmin.

Raivoapina puomin alastulokontaktilla.

Muksiksella on ihan hurja draivi agilityssa nykyään. Ihanaa, kun olen saanut pidettyä sen kierrokset tarkoituksella matalalla, ja sitten toisaalta se on syttynyt juuri sopivaa vauhtia hommaan. Nyt kun se osaa jo tosi paljon - enemmän ainakin kuin mikään aiempi koirani - saakin lähtä apinanraivomoodi päälle. ;)

Pönöttäjät mökillä.

LTV4

Pahuksen pahus. En olisi odottanut saadessani vihdoin Kennelliitosta Muksiksen selkälausunnon, että se on seuraavanlainen.

LTV4 = Kuusi tai kahdeksan nikamaa. 

Tarkennusteksti on seuraavanlainen:
Viimeinen kylkiluupari vajaakehittynyt.

Rajatapaus VA (VA = nikamien epämuotoisuus)
L6 

Sain jo tarkennusta asiaan lausuneelta ihmiseltä, hän aikoi etsiä vielä kuvat käsiinsä ja olla uudelleen yhteyksissä mutta alustavasti antoi luvan jatkaa harrastuksia, "L6 ei tietääkseni aiheuta oireita."

Nyt pitää sulatella tätä asiaa jonkun aikaa, ja odotella vielä tarkempaa tietoa kuvista, sekä tietysti perehtyä paremmin koko selkäkuvausasiaan, joka on hieman hepreaa minulle.


Niin, muut asiat olivat ok. Lausunto kokonaisuudessaan:

Selkä
nikamien epämuotoisuus VA0 (normaali - huom ylläoleva maininta, VA rajatapaus)
selän spondyloosi SP0 (puhdas) 
välimuotoinen lanne-ristinikama LTV4 (6 tai 8 nikamaa) 

Ollakko vai eikö olla

...kennelyskässä, nimittäin. Perinteiseen tapaan meidän hallilla on Messarin jälkeen ollut reippaanlaisesti kennelyskätapauksia. Viime viikon alkupuolella Muksis yski maksimissaan kahdesti päivässä, kuivaa "astmayskää", joka kuulosti lähinnä tosiaan kurkun kutiamiselta, ei miltään muulta. Raulle tai vanhempien Retalle (jota olemme nähneet säännöllisesti) ei tullut mitään oireita. No, kuvittelin Retan yskäisevän kerran ja Raun ehkä kans - mutta saattoi olla kuvitelmaa. Lisäksi hyvällä mielikuvituksella Muksiksella olisi vuotanut vähän nenä ja eilen se nieleskeli jonkun verran, mutta ei tuntunut olevan muuten tukossa.

Niinpä jäi Tornion kisat viime viikonloppuna väliin, voi harmitus. Jos tämä on ollut lievä kennelyskä, en harmittele lainkaan, mutta voi myös olla että todennäköisesti elämäni ekan kerran harrastin koirieni suhteen hätävarjelun liioittelua. Omiin kisoihin Pelloon emme pääse (erittäin mieluisten työhommien vuoksi olen kiinni koko kyseisen viikonlopun ensi kuussa, koirat "mummolassa" lomailemassa), pitänee siis katsoa muita kisoja Oulua myöten keväälle.

Suurin kysymys on: jos koirille ei tule mitään oireita, ollaanko me varmuuden vuoksi karanteenissa? Ehkä me nautitaan lumikeleistä vaan pari viikkoa, ja palataan harrastuksiin vasta sen jälkeen. Toivotaan että tämä olisi joka tapauksessa tässä, eikä oireita tulisi lisää! Ensin järjettömät pakkaset ja sitten pakkolepoa muuten: pikkuhiljaa alan kyllästyä lenkkien puuttumiseen arjesta, puhumattakaan koirista.

Raulla on muuten juoksu. Kirjoitetaan tänne(kin) muistiin, alkaa olla parhaat päivät nyt / pikkuhiljaa jo ohi.

Valokuvia olisi joitakin kameralla, katsotaan saanko siirrettyä tähän postaukseen asti...

Hyvää uutta vuotta kaikelle kansalle!

Ensin kuulumiset: Muksiksen astutus ei onnistunut. Ei näyttänyt tärppejään lainkaan, leikitti vaan urosta innokkaasti. Tosi harmi, mutta seuraavalla kerralla onnistuneemmin. Muksiksen kasvattajan blogissa enemmän kirjoitusta asiasta (ja ihana kuva Muksiksesta ja sulhostaan.)

Tälle vuodelle tavoitteista eivät toteutuneet runsaat vaellukset, kaikkien sormien opetus Muksikselle, karkkilakko, eikä Raun lenkkeily Vipin kanssa runsaammin. (...ehkä myös työnteon määrä on ollut aikalailla mahdottoman mainio...) Muuten ihan mallikas vuosi takana, kaikin puolin, sekä koiraelon että muun suhteen. Varsinkin työelämässä on tullut ihan huikeita onnistumisia ja iloisia hetkiä.

Selkäkuvat ovat joutuneet kafkalaiseen rinnakkaistodellisuuteen Kennelliitossa, ehkä ne lausutaankin eräänä päivänä! Toistaiseksi siis kuvattu kahteen kertaan, lausuttu ei vielä kertaakaan. :D Silmät peilattiin ja polvet roplattiin toistamiseen, ok. Ja hienoin juttu oli tietenkin nousu agilityn kakkosluokkaan ja eka luvanolla sieltäkin. 

Koska pentuprojekti viivästyy seuraavaan juoksuun (noin kymmenen kuukauden kuluttua), päästään harrastamaan agilitya kevät ja kesä tosissaan. 

Reta ja Muksis

Siitäpä tämän vuoden tavoitteisiin: 

Muksis nousee kolmosluokkaan viimeistään Saariselällä kesäkuussa. Saa joskus Kennelliiton limbosta selkäkuvat lausuttuina. Pysyy terveenä ja seuraavan juoksun aikaan tärppipäivät ovat paremmin nähtävillä! 

Rau pysyy terveenä ja omana itsenään ja nauttii seurustelusta Muksiksen ja vanhempieni Reta-pyrrin kanssa. 

Rau ja Reta

Toivottavasti ensi vuonna saan istahdettua useammin koneen ääreen niin, että minulla on hieman aikaa, ja blogi päivittyisi hieman ahkerammin... 

Parasta vuotta 2016 kaikille!

Juoksee se sittenkin!

Iikiik, juoksu alkoi! Ekat tipat huomasin su 29.11. Tästä se lähtee, toivottavasti tuloksena kevättalvipentue. :)

Kakkosista ollaan saatu yksi nousunolla. Ja vielä sunnuntain agireeneissä kuvittelin meneväni kisaamaan Tornioon 13.12, mutta taitaa olla parhaat päivät silloin vielä jäljellä juoksusta...

Historialliset agikisat Torniossa 16.8.

Kiire pukkaa päälle, vaan tämä uutinen on kerrottava.

Tästä eteenpäin kisataan Muksiksen kanssa agin kakkosluokassa! :) Historiallinen tapahtuma - harrastelutaustan vuoksi tämä on ensimmäinen luokkanousu minulle, ja agia olen alkanut harrastamaan vuonna 1997. :D

Kolme rataa: ensimmäinen oltiin ihan eri radalla, toisella noustiin kakkosiin (0/sij. 2), kakkosten hyppis oli helppo mutta alkoi vähän piuhat katkeilla ohjaajalta päästä kun startti oli klo 16 jälkeen ja ekan radan olimme kisanneet klo 10... Koira kävi eniten kierroksilla ja komensi kunnolla kun en ehtinyt ohjaamaan sitä järjellisesti. Tuomarina Savioja, jolla tosi mukavat ja koiraystävälliset radat, ja joka jo puhuttelussa sanoi, että olette koiran kanssa tiimi, ja radalta tullaan aina iloisena pois. Hyvä asenne. Hieman harmitti ehdottomuus ykkösten kanssa kontaktien suhteen: joko kisanomaisesti rata loppuun tai suoraan pois korjaamatta esteitä (esim. lentokeinua tms.) Keinun suhteen olisin toivonut joustavuutta nuorten ja kokemattomien koirien kanssa. Mutta hurjan kiva tuomari ja tosiaan soljuvat radat. Kommentoi myös palkintojenjaossa, että nyt minä ymmärrän miksi kiljuit niin iloisesti radalta päästyäsi. :p

Nyt on varmaan pakko saada kepit kuntoon - ei kehtaa etsiä aina ohjauslinjoja koiran oikealla puolella enää kakkosluokassa. ;)

Mutta ihan huippua! Olen onnellinen. Tätä ennen käytiin säätämässä jotain Kemkon iltakisoissa, juuri nyt en muista yhtään mitä. Ja seuraavana omat kisat ensi viikon viikonloppuna.

Saariselän kisat

Kävimme osteopaatilla 14.5. Jumissa oli koira takapäästään, mutta lukkoja saatiin auki. Oli vähän jumisen oloinen viikon verran vielä osteopatian jälkeen mutta nyt liikkuu tosi nätisti. Lisään tähän osteopaatin lausunnon kunhan se on samassa paikassa kuin mie... Jos muistan.

---

Kuva: Anne Lind

 Saariselkäilimme viime viikonlopun. Aina yhtä ihanaa, Suomen vanhanaikaisimmat kisat, vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Mie perinteisesti vuoroin lämppäsin, jäähyttelin ja pöytäkirjailin, ja sama x kertaa viikonlopun aikana.

Saimme yhden luvan, joka oli luvattoman hyvä tulos, kun harjoittelumäärämme on aina eksponentiaalisesti pienenevä mitä pidemmälle kevät kulkee, ennen kuin alkaa kesä ja loma. Ja koiran kepit paranivat koko ajan, kiva. Tuomareina Ritva Herrala ja Sari Mikkilä, ensiksi mainitun radat olivat suhteellisen haastavia ykkösluokkaan mutta meille sopivia kun mun on helpompi säilyttää maltti kun joutuu olemaan skarpimpana koko ajan.

Kuva: Anne Lind

Pidemmittä selostuksitta, tässä radat järjestyksessä. Viimeinen G-rata puuttuu (kisojen järjestys oli loppupäässä F, H, G...) Saariselällähän kisataan vanhanaikaisesti 1, 2, 3 -järjestyksessä, eli sai itseään ja koiraa herätellä säännöllisin väliajoin kisavireeseen. Välillä onnistui paremmin, välillä huonommin. :D

Kuva: Anne Lind

Perjantain radat: 

Kuva: Reima Mukkala

 A-rata. Tulos jotain 30 paremmalla puolella, ja kolmospalkinnonkin pokkasimme tällä hätkähdyttävän suureellisella tuloksella. :p 



B-rata. Hyl. Tämä tuntui ekaa paremmalta.

Kuva: Reima Mukkala

Lauantain radat:

C-rata. Vitonen meille mahdottomasta keppikulmasta, sij 2.



D-rata. Nollavoitto.



E-rata. Hyl, oltiin molemmat jo kovin väsyneitä.

Kuva Reima Mukkala

Sunnuntain radat:

F-rata (hyppyrata). Hyl. Tämä oli hankala, heti kun en ehtinyt mihin piti, oli mahdotonta pelastaa tilanne. :D



H-rata. Hyl. Pitää opetella ohjaamaan vaikka kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan...



G-rata oli hyvä hyl, sain skarpattua vikalle radalle niin että jäi sunnuntaistakin hyvä mieli.

---

Rau kulki matkassa seuraneitinä ja nautti täysin siemauksin lämmittelyistä ja jäähdyttelyistä.



---

Ensi vuonna taas. Mun lempparikisat Suomessa!

Nyt tuleekin pitkä kisatauko: kaikenmaailman SM-kisoja ja karsintoja, Ruotsissakaan ei mitään järkevää, ja sitten lähdetään koirattomalle reissulle pariksi viikoksi kuun vaihteessa. Heinäkuun lopussa siis aikaisintaan ollaan kisaamassa. Toisaalta, ei tee yhtään huonoa harjoitella välillä. Tänäänkin taas sai kokea agireeneissä, etten mie kyl vielä ihan tätä koiraa osaa ohjata. Keinulle olemme kehittäneet ongelman, kepit alkavat onneksi sujumaan satunnaisesti aivan hyvin.

Lee Gibsonin koulutus ja Pellon agilitykisat

Sunnuntaina 22.2. osallistuimme Lee Gibsonin agilitykoulutukseen. Olin ryhmässä, jossa oli hieman meitä vähemmän agilitya tehneitä koirakoita, ja kenties siitä syystä en saanut ihan kaikkea mahdollista irti kouluttajasta. Joitakin loistava ahaa-ilmiöitä sentään koin, kuten esimerkiksi ymmärsin miksi voisi olla järkevämpää muodostaa kontaktiesteiden suoritus loppumaan isompaan loppupalkkaan vasta kontaktin jälkeen, ei kontaktille. Lisäksi pidin todella hänen tavastaan korostaa koiran ja ohjaajan linjaa, saman pyrin itse pitämään mielessäni koiraa ohjatessani.

Seuraavana viikonloppuna Pellon agilitykisat. Ja nehän menivät, yllättäen, aika hienosti siihen nähden, että me emme ole harjoitelleet lainkaan. Lee tuomaroi, ja hänellä oli tosi tiukat ihanneajat ykkösiin. Mutta vitsi kuinka kivoja ratoja! Tykkäsin ihan jokaisesta. Hauska ero suomalaisiin ratoihin oli putkien vähyys, ei ollut välissä putkia johon heittää koiraa vaan radalla saattoi olla vain yksi putki joka suoritettiin maksimissaan kahdesti.

A-kisa voitettiin vitosella (kepeiltä, yllättäen) ja yliajalla. Sain seurakavereilta mm. seuraavanlaisia kommentteja: "Koulutusohjaaja, eikä koirasi osaa keppejä!" ja "Minä katsoin mielenkiinnolla olitko opettanut jo ne kepit. Et ollut." Ensi kisoihin sitten, ihan varppina. ;)



----

Kuvan nähtyään Lee sanoi: "Not quite the line I had intended for the dogs to find" :DKuva: Anniina Oksanen

B-kisa oli hyppyrata, ja ei, emme hylkäytyneet vikalla esteellä. :D

Tämä tuntui huonoimmalta kaikista radoista, sähläystä.

Voitettiin silti, kympillä, ja alle ihanneajan. Kiva, hyvin sujuva rata.



C-kisassa tuli keinulta pöljä virhe, ihan taas omaa kokemattomuuta eli harjoittelemattomuutta. Voitto taas...



D-kisa meni häneksi. Minä en ehtinyt ja koira komensi kiirehtimään, ja vitsit, Muksis kävi ekan kerran kierroksilla tällä radalla ja radan jälkeen - jäähdyttelylenkin jälkeen kiskoi halliin sisälle. Ei ole koskaan aiemmin tehnyt moista. Siitä on tulossa bordercollie... Tästä siis hyl.



Mut tosi kiva että ilmoitin koiran kisoihin! Meillä alkaa sujumaan tosi kivasti, kunhan saan ne kolme kohtaa kuntoon: kontaktit (A jolla alkanut keikkumaan yhtäkkiä ja keinu varmaksi, puomi on ok), eteneminen (loppusuorat...) ja ne perhanan kepit.

Eli - kun harjoittelemattakin tulee ihan hyvää, niin harjoitellenhan meidän on mahdollista saada jotain järjellistä aikaiseksi. >_< 

Meillä on tosi kivan väriset uudet ruusukkeet, eikö!

Uusi sivu

Tein Muksiksen tulevalle pentueelle pentuesivun. Hui.

Myöhemmin Lee Gibson -raportti, koulutuksesta ja Pellon kisoista joissa oli tuomaroimassa.

Kevään merkkejä

Juoksut juostu ja suoraan juoksun jälkeen sunnuntaina Lee Gibsonin koulutukseen. Tiedetäänköhän me kumpikaan miten päin mikäkin este suoritetaan?



Ja ilmoittauduin Pellon kisoihinkin. Sillä verukkeella, että olen siellä joka tapauksessa talkoilemassa (oman seuran kisat), kai sieltä voi - Gibsonin aiheuttamisen valaistumisen vuoksi, tai todennäköisemmin - tuurilla nolla tullakin. :p

 

Hiihaa.

Katsotaan josko ehtis su tai ma raportoida millainen koulutus oli. :)