Tikki (Quasi Animato) sai kartturinsa kanssa toisen nolla(voito)n agilityn kakkosluokasta, ja voittivat samalla Kiltamestaruuden makseissa (seuramestaruutensa.) Tuomarina oli Jarmo Jämsä, paikkana Kokkola 20.10.12.
Pitäisi ehtiä päivittelemään blogia useammin, että lahopääkin muistaisi mitä oikein ollaan tehty.
Tuutikki Pyhätunturilla.
Lauantaiaamuna heräilimme kuitenkin epäinhimillisen aikaisin isojen koirien kanssa (no, pentukin tietty oli hereillä), mutta kannatti! Kävimme Nastasian ja Milon kanssa Pyhätunturilla, ja päädyimme pienten harharetkien jälkeen kiipeämään Kultakeron huipulle. Oli aikamoinen kiipeäminen - ei niinkään noilla nelijalkaisilla, mutta minä kyllä jouduin suoraan sanottuna pysähtelemään pariin otteeseen puuskuttamaan matkan varrelle; niin älyttömän jyrkkä oli nousu! Mutta kannatti, vaikka lunta ei maan tasalla ollut - eikä ole edelleenkään - juurikaan, oli huipulla valkoista ja mielettömiä kuuraisia puita.
Koirilla matka sujui mukavasti, ja sopivasti Milo ilmoitti että Raulla on juoksu alkamassa... Huipulla huomasimme, että Raulla on ranteen "ylimääräinen" antura haljennut. Ei pahasti, mutta verta tuli vähän. Kotona myös Tuutikilla näkyi parissa takajalan anturassa vähän nirhaumaa, lumi osaa olla sitten aika ikävä juttu. :/ Molemmilla parantuneet tassut, jo seuraavana päivänä olivat ok, en oikein tiedä mitä laittaisi lisää ravintoon kun lohiöljylisä siinä jo on.
Sunnuntaina jätin valmennusryhmän tokoreenit väliin todennäköisesti pöljästä pukeutumisesta johtuneen vilustumisolon vuoksi (paha mie, maanantain työpäivän varmistelu voitti koiran kanssa treenaamisen). Muksiksella oli siis melkein vapaa päivä, isot koirat taasen saivat hieronnan. Tuutikilla oli pieni jumi toisella puolella lavassa, toisella puolella lantion tienoilla. Ei mitään hälyyttävää. Leikattua polvea ei uskaltanut hieroja liiemmin venytellä. Raulla oli myös pieni jumi, vasemmalla puolella lantion tienoilla. Ei muuta, joka oli helpotus kun noita lonkkia tulee mietittyä niin kovin. Rau myös käyttäytyi erittäin hyvin, kun kokemus on ainoastaan ensimmäistä hierontakerrasta jolloin se ei kertakaikkiaan vain ollut lainkaan paikoillaan...
Alkuviikosta olemme olleet suoraan sanoen laiskoja. Tarkoituksella lähinnä käyneet iltaisin ihmettelemässä autojen valoja ja Muksis on opetellut metsäkiipeilyn vastapainoksi kaupunkiparkouria hihnalenkeillä. Sen on Ihan Pakko päästä jokaisen korkeamman rakennelman päälle kiikkumaan, on kyseessä mikä vaan. Hassu pentu.
Se on kyllä maailman söpöin pentu.
Pyörimiset alustan päällä sujuvat sukkelasti, alla videotodiste.
Se myös tarjoaa tuota ihan kaikkialla - viimeksi pystyssä olleen vessapaperipakkauksen päälle. :D Vitsit se on hauska pentu! Nyt meillä on kaksi päivää aikaa opetella sunnuntaiksi aloittamattomat kotiläksyt, joista tunnari on täysi mysteeri mulle. Katsotaan, ehdinkö koko treeneihin tälläKÄÄN viikolla, mutta tuon kanssa on kyllä hurjan kivaa reenailla!
Hassu pieni eläin: todellinen koomikko vapaalla ja töitä tehdessä aivan erinomaisen keskittynyt otus. Koomikkopuoli huvittaa kaikkia tuon näkeviä. Muksikselle tosiaan kiipeily on maailman luonnollisinta, ja se tekee sitä jatkuvasti. Mitä korkeampi paikka, sitä hauskempaa, ja mm. ihmisen olkapäille kiipeäminen sylissä ollessa (ja sinne asettuminen) on tosi normaali ja hauska juttu. Mitenhän tuo pärjää sitten kun on isompi, ja olkapäille onkin haastavampaa asettua?
Seuraavana pitäisi vaan päättää miten opetan kontaktit sille, niin saataisiin tuota agilityn haastavinta puoltakin alettua tekemään. 2on-2off on tarkoitus olla lopullinen tyyli, opetustapa vaan vähän vielä hakusessa.
Tänään piti olla eskarireenipäivä, eli agilitya. Vaan eipä ole. Aamulla Muksis oli omituinen, kun aloin temputtamaan sille aamuruokaa, ei maistunut kertakaikkiaan nappulat - leikkiä sillä kyllä pystyi. Muuten oli ihan normaali itsensä, kiusasi Rauta ja rellesti pihassa. Sisälle tultua se kuitenkin paineli kippuralle nukkumaan ja kohta huomasin mahan (ja takajalkojen) kramppaavan. Ripulit ja oksennukset ja soitot kaikille paikallisille eläinlääkäreille... Viimeisenä yrittämäni kaupungin ell otti meidät vastaan heti, ja hurautimme (kesärenkailla, onneksi on plussan puolella lämpötila, ja huomenna vaihtuu talvirenkaat alle) paikalle. Muksis oli hullun reipas, vaikka kramppasikin - ja ell totesi todnäk bakteeritulehduksen, mitä lie elimistölle vierasta oli saanut suolenmutkaan. Kuumetta oli aika vähän - tarkkaa lukemaa en muista, vähän päälle 39, ehkä - mutta nestettä tarvitsi selvästi. Eikun pentu tippaan, nestettä, glukoosia, pahoinvoinninestolääke ja antibiootti nahan alle. Vallan reippaasti kesti nämä koettelemukset.
Ensilumi!
Emännälle puolestaan tapahtui työtapaturma. Kukaan ei meinannut saada tippaneulasta päällistä pois, joten toki reippaana ihmisenä lupauduin auttamaan. Kyllähän minä sain päällisen pois, ja samalla oikein tyylikkäästi lävistin keskisormeni ja vielä kaupan päälle viiltelin etusormeenkin vuotavan haavan. Neulalla, siis. (Onneksi oli steriili neula.) Joten eläinlääkärikäynti sai tragikoomisia piirteitä, kun ensin paikattiin emäntää, avustaja haki laastarit ja desinfiointiaineet, ja mie ihailin kuinka hyvin olisikaan hemoglobiinin saanut mitattua kun varsinkin keskisormesta tuli niin reippaasti verta kahdesta eri kohdasta...
Lentoharrastus. Melkein yhtä suosittu kuin takajaloilla kävely.
Oikein hyvä juttu, että on syyslomaviikko, ja huilunsoittoa on pakko harrastaa vasta ensi viikolla. Laastarit sormenpäissä se olisi hieman haasteellista.
Nyt olemme molemmat aivan kaikkemme antaneina nukkumassa. Pennun hieno quasimodomainen nestekyttyräkin alkaa laskemaan, ja se nukkuu todella sikeästi tuossa vieressä.
Eniten harmittaa, että en uskalla lähteä vetämään agireenejä! Tympeää joutua näin viime tipassa perumaan reenien veto, ja mulla on niin kiva ryhmä että mieluummin viettäisin hallilla illan.
---
Katsopa kuinka hienosti tarjoan oikeaa asiaa!
Viime kirjoituksen jälkeen olemme reenanneet tokojuttuja. Ehdin jo tuossa turhautua, kun tuntui ettei pesuvadin päällä voi liikkua myötäpäivään (kun en tahtonut pentua lanata alleni), mutta eilen otti ekat askeleet siihenkin suuntaan. Hyvä. Vastapäivään voidaan jo kiertää takajaloilla koko kierros. Peruuttaminenkin alkoi eilen sujumaan, tosin vähän meinaa mennä (makupalakäden vuoksi, pitäisi muistaa joskus vähän miettiä sitäkin) vinoon, joten vaatii multa kroppa-apuja että pysyy suorassa. Pyöritykset menevät yhtä mallikkaasti kuin ennenkin, vähän myönnän laiskasti opettaneeni takajalkojen käyttöä niissä.
Ihan hirveästi noita en uskalla ottaa, kun ovat takajaloille sen verran rankkoja harjoitteita. Sivussa olemmekin ehtineet vähän vahvistamaan muitakin asioita, käännöksiä, kierroksia ja paikallaan pysymistä.
Tiedän, sunnuntai ei ole vielä läheskään illassa, mutta me taidetaan vaan lojua loppuilta, kun ollaan ehditty jo vaikka ja mitä.
Eilen oli lepopäivä, jonka lopetti Muksis ihan itte tuodessaan mulle naksuttimensa... Edelleenkään en tiedä, mistä se sen löysi, mutta pakkohan sitä oli jotain touhuta kun koira kerran tahtoi. ;) Tehtiin sitten jokunen sylikäännös ja vihdoin aloin myös opettamaan paikallaan pysymistä (istuen). Hyvin onnistui.
Koirieni(kin) mielipide aikaisista aamuista.
Tänään herättiin aikaisin aamulla vastaanottamaan junalta saapujaa. (Aivan Liian Aikaisin.) Nappasin pennun matkaan, jokainen tällainen tilaisuus on tietenkin käytettävä sosiaalistamiseen. Häntä pystyssä rautatieasemalla, syyslomien takia junasta tulikin kiitettävä määrä poppoota, ja olihan kivaa löytää sieltä tuttu ihminenkin!
Tokoa tehdään, vaikka korva väärinpäin.
Päikkäreiden jälkeen tokon valmennusryhmän reeneihin. Ja voi että reeneistä jäi hyvä mieli! Aluksi tuota hirvitti pari vähän kovempiäänistä harkkakaveria, mutta on aivan mahtista jotta koira osaa keskittyä minuun ihan täysillä kun aletaan tekemään. :) Taikamattoa ei voinut tuossa tilanteessa (itse keskellä hallia, muut reunoilla) tehdä kovin suurella irtoamismatkalla, sen verran jännää oli aluksi tilanteessa. Saimme vinkiksi myös, että annan palkan välillä kupista, ettei tuo syöksähtele makkaran perässä kauhiaa vauhtia mun luo. (Tai itseasiassa lihapullien. Useammalla agiryhmäläiselläni on ollut lihapullia reeninameina, ja ajattelin, että tokoon otan itsekin superherkut matkaan. Ja superherkkuja olivatkin... ...muutaman kerran sain kaivaa reeniliivin taskusta mahdottoman pennun veke, kun makupalat olivat NIIN hyviä. Luopumisen harjoittelusta ei ollut tietoakaan, kun sai ekat maistiaiset moisista herkuista. Taidan kuitenkin ensi sunnuntaina antaa sille aamuruuann ennen harjoituksia...) Lisäksi pitää muistaa napata matto matkaan lenkeille, niin tajuaa homman nimen muuallakin kuin kotona. Ja agihallilla.
Uusina asioina harrastettiin koirien pyöritystä vasemmalla ja oikealla puolella, hyvin pyöri Muksis. :D Olisin varmasti saanut sen pään hyvin pyörälle halutessani, tosi näppärästi kiertyi kumpaankin suuntaan. Kotiläksyksi tuli myös peruuttamisen opetus, ihan pikkiriikkisen tein sitä hallilla (paria askelta), suhteellisen lupaavasti tajusi asian. Ja lopuksi vielä kiipeäminen haluamalleen alustalle etutassuilla (takatassut maassa), tarkoituksena harjoitella että koira osaa takatassuilla kiertää myös ympäri alustan. Hallilla ko. alusta oli pesuvati väärinpäin. Hyvin kiipesi, Muksis harrastaa tuota takatassujen varassa seisoskelua niin paljon muutenkin ettei ollut ihme. En yrittänyt vielä saada ottamaan askelia takasillaan.
Ts. tänään tehdyt jutut olivat takapään vahvistamista, että noi koirat tajuaisivat jotta takajalatkin ovat käytössä.
Nappisilmä napottaa.
Aika pian tuon jälkeen vein pennun pois hallista, sen verran alkoi kiinnostamaan ekan kerran vieressä ollut agieskarireeneistäkin tuttu kaveri. Mutta hyvin keskittyi, ja vaikka tekstiä onkin valtavasti, ei varsinainen harjoitusaika tokikaan ollut pitkä tuollaiselle tirppanalle.
Käväistiin reenien jälkeen vielä "jäähdyttelylenkki" eskarikaverin kanssa. Olivat aika lunkisti keskenään, selvästi ei enää energiaa ihan samalla tavalla kuin olisi varmasti molemmilla ollut ennen reenejä.
Mut on Muksis kyllä pätevä koipeliini! En yhtään tykkää siitä, että koiria vain kehutaan (kun koiristakaan kukaan ei ole täydellinen), mutta tänään saan sen tehdä. Osaahan tuo olla mahdotonkin, mutta mainion hieno pentu oli tänään harkoissa. (Ja jos se jatkuu samaan malliin, saatanpa innostua itse lajistakin, tokosta, agilityn rinnalla. ;) Se jo olisi jotain!)
edit. Unohtui: hammas lähti huomaamatta rautaisen alta pois. :)
(Sarjassamme "otsikon keksimisen vaikeus" - otsikoksi sopii hyvin yhden ystävän väärin kuulema Muksiksen nimi.)
Muksis tasan 4kk:n ikäisenä tänään Kuva: Nastasia Podbereznyj
Toissailtana huomasin, että yksi yläetuhampaista oli irtoamatta, ja alta pilkotti jo rautainen hammas... Ehdin jo miettiä, että eläinlääkäriinhän tuo pitää kiikuttaa, mutta aamulla oli maitohammas kadonnut. Nyt on sama tilanne alaleuassa, yksi maitohammas heiluu hulluna ja rautainen pilkottaa takaa. Odottelen taas yön yli, en uskalla sitä lähteä nitkuttamaan, tietoa etsiessä niin kovin varoteltiin että juuret saattavat koiralla katketa maitohampaissa hyvin helposti.
Eilen olimme pikkueskareiden reeneissä. Teimme Muksiksen kanssa putkea (olen onnistunut saamaan noin kolmella harjoituksella toispuolisen koiran putkelle...) ja kiertoja hyppysiivekkeiden kanssa. Lisäksi matkassa oli Muksiksen hieno taikamatto (kosketusalusta), joka oli ihan helppo juttu myös hallilla. Viksu likka.
Fyssarilla.
Tänään aloitimme päivän fyssarin käsittelyllä Muksiksen kanssa. Kaikki venyteltiin, vanuteltiin ja testattiin, ja mitään hälyttävää tai edes epätasapainoista ei löytynyt koko otuksesta. Helpotus! Lonkat ja polvet hyvät, taipuivat ja olivat tiiviit. Etusissa ei mitään ongelmia. Pennuksi tuo käyttäytyi todella hyvin mun mielestä. Ja ainakin sata kertaa paremmin kuin Rau kun kävi takapään ongelmien (kehittymättömät lihakset ja laiska ravaamaan) takia pyörimässä samassa paikassa kuin väkkyrä... Oikean puolen takajalan (joku)lihas oli aivan samanlainen kuin vasemmallakin, ehkä vain himpun verran tiukempi.
Autolle kävellessä toisella puolella tietä kulki hulluna huutava isohko koira. Pennullahan on ollut haukkuarkuutta jonkun verran, ja valmistauduinkin kehumaan sen ohi moisesta hurjimuksesta. Eikä mitä - Muksis nosti hännän oikein komeasti kaarelle selän päälle ja päästi hillittömän pentuvahtihaukun. :o Sai kyllä siitä palautteen heti, että moinen ei ehkä ole ihan toivottavaa käytöstä, hyvä oli myös, että hihna ei kiristynyt sillä lainkaan ja kontaktin sain kesken moisen metelöimisen kuitenkin. (Muistuttakaa minua, että tuo ei ole mikään pehmoeläin, todellakaan. Joka on iloinen asia, pidän niin paljon enemmän tuollaisista täpäköistä tapauksista kuin kovin pahan silmän allakin lakoavista kedon kukkasista.)
Kuinka saisin käsiini tuon ihanan taikamaton?
Tänään nappasin mukaan Milon emäntänsä kanssa, ja lähdimme tylsästi agihallille - tarkoituksenamme oli olla pe-la vaellusreissulla, mutta kova tuuli, sade ja räntäsade eivät houkutelleet millekään tunturille. (Saisko tälle syksylle toivoa paria aurinkoista päivää? Harmaus alkaa tympimään.)
Ehkä se on sittenkin kenguru?
Verkkalenkin pentu sai kulkea matkassa, ja naksuteltiin muutamat kosketukset hallilla, sekä ihan jotain pientä lisäksi. (Putki & eka keppiväli.) Sitten pentu levolle ja Rau ... KILJUMAAN halliin. Mihin minun hyvin käyttäytyvä bortsu on kadonnut?! Kun Milo teki hommia, rynni tuo eläin sata lasissa sen perään ja huusi paikallaan ollessa kuin syötävä... Onneksi se on niin pehmeä, että pienellä huomautuksella sain sen pysymään suhteellisen paikoillaan. Mutta ei rauhassa. Plääh. Onneksi siitä ei ole tulossa agikoiraa (ja onneksi Muksis oli autossa nukkumassa tämän episodin ajan.)
Jäähdyttelylenkillä.
Tein huviksi Raulle putken, jonka se olisi mielellään opetellut tekemään hyppäämällä putken päälle... Ja hypyn, matalalla rimalla, jonka se olisi hyvin mielellään mennyt ali (ja kahdesti oikein komeasti ryömikin), kunnes laitoin toisen riman hyppyyn. Voi mun pientä seuraeläintä... Ainiin, Muksis keskittyi oikein mainiosti minuun hallilla, vaikka Rau härdäsikin sen ympärillä kun palkkasin Muksista tekemisestä.
Pus.
Jäähdytyslenkki vielä mukavissa maisemissa ja kotiin. Pennussa on virtaa kuin pienessä kylässä, miten se voi olla mahdollista?
Bortsut osaavat poseerata...
Ylihuomenna tokoreenit, huomenna me ei tehdä mitään ihmeellistä tai uutta tuon kanssa. Melkein ainaski lupaan sen.
...pennulla on vielä vähän opettelemista...
---
Pakko vielä muokata loppuun pari kuvaa Muksiksen Iitu-emästä! Ekassa kuvassa nelikuinen, toisessa viisi. Jotain yhdennäköisyyttä huomattavissa? :) Kiitos kaunis Jaana kun lähetit mulle kuvat.
...auringonpaistetta ei ole saanut ihailla lainkaan. Hirveän hämärä syksy! Vaikka todella pidän sateesta, voisi aina vaihteen vuoksi edes jokusen tunnin ajan paistaa aurinkokin edes kerran viikossa.
Lentokenttävierailun jälkeen luonnollinen seuraava vierailukohde oli juna-asema - tosin syystä, saatilla olimme sielläkin. Oikein reipas likka oli myös asemalla.
Lennokas liike rautatieasemalla :)
Sunnuntaina oli tokon valmennusryhmän eka kerta. Oltiin ilman koiria, tosin minulla oli Muksis matkassa autossa odottelemassa että käväistään agihallilla treenikerran jälkeen vähän ihmettelemässä esteitä. Kotiläksyksi tuli kosketusalusta, jota olemmekin tässä naksutelleet tutuksi. Koitin ensin kyykyssä saada Muksista tarjoamaan oikeaa juttua, mutta kun polvistelin koiran edessä, näytti se ihan kaikki osaamansa temput; "Hei, kelpaisko maahanmeno ja silmiin tillitys? Ai ei? Istuminen? Katsominen?" Koko tempun oppiminen meni paljon helpommaksi kun nousin seisomaan, liekö pennulla sillon enemmän "tilaa" hoksata asia oikein. Se tökkäsi Hienolle taikamatto-hiirimatolle ekana nenänsä, joten koskekoon sit nenällä sitä. (Katsotaan kuinka hyvin oikeasti osataan, kun sunnuntaina tarkistetaan kotiläksyt. ;) Mulla on välillä vähän epävarma olo pennun kanssa, ihan siksi että viimeksi pentu kasvoi kotona kahdeksan vuotta sitten... No, eiköhän tuosta kunnon kansalaisen saa!)
Muksis ja Karu
Sunnuntaina tokoryhmän aika venahti, ja kun tultiin hallilta pois, huomautti ystävällinen seurakaveri, että sie oot kuule varannut hallin seuraavaksi sunnuntaiksi vasta itsellesi. Huoh. Hajamielisyyden huippu... (Kauheasti ihmettelin, kun varaus oli sille päivälle ensimmäinen!) Eli ei menty enää agihallille, käytiin vaan verkkalenkki parin tutun koiran kanssa kiertämässä ja kotiin. Iltasella Karu-kasvatin kanssa pikkulenkille, sitten muksu autoon ja isojen koirien kanssa vähän pidempi reippailu.
Pikkugaselli.
Maanantaina Muksis oli töissä matkassa, ja pääsi viilettämään ennen päivää tuolla naapurikaupungissa metsälenkin mun kanssa.
Jokaisen kiven päälle on vaan kiipeiltävä.
Eilen onnistuin koirattoman ystävän & Tuutikin kanssa kävelemään vahingossa seitsemän kilsan iltalenkin, normaalisti lenkki on muutaman kilometrin lyhempi. Ei ihme, että loppumatkasta Tikki alkoi tarjoamaan kovasti seuraamista syyttävällä katseella; eikö ihan oikeasti voisi tehdä jotain järkevää?
Paljon puhutut koivet.
Kovasti tuon Muksiksen liikuntaa tulee seurailtua, mutta päätin olla iloisin mielin niin kauan kun neiti kulkee neljällä jalalla ja vaikuttaa normaalilta, iloiselta pennulta - niin kuin nyt.
Mattojen puistelu on edelleen ihan kamalaa. Imuri sensijaan vain vähän jännä. (Kumpaakohan onkaan kuullut useammin...) Kissan kimpusta pitää välillä huomauttaa pois, kun en oikein aina muista ettei tuon kanssa leikitä yhtä railakkaasti kuin Raun... Pääosin on hyvin sievästi myös äärimmäisen kärsivällisen Plaksan kanssa. Saunominen on ihan parasta, tosin saunasta pitää pentu aina jossain vaiheessa toimittaa pois ettei läkähdy.
Ja olenko maininnut, että se on varsinainen apina? (No olen, tiedän kyllä, mutten malta olla toistamatta.) Ikinä en lakkaa ihastelemasta sen taitoa kiivetä vaikka mihin, ja tasapainoilla onnistuneesti hankalissakin paikoissa. Metsässä se on ihan itse keksinyt kivien päälle kiipeämisen (ja kokeneena ryhmäposeerauskuvien räpsijänä annan toki palkan kaikesta pysymisestä siellä kiven päällä), ja sohvan reunakin on ihan paras paikka. Sylissä ollessakin se on äkkiä niskan päällä keikkumassa... No, pikkupennulle sopiva vuoristo voi tietenkin olla myös ihminen tai kivenlohkare.
Tassukosketus on muuten hallussa muutenkin kuin alustalle. Muksiksen mielestä on maailman luonnollisinta läpätä emäntää naamatauluun kahdella tassulla, jos tapahtuu jotain riemastuttavaa tai kummallista. :D
Muksis on vähän tuollainen "elämä on ihanaa!" -pentu, joka vaan suhtautuu kaikkeen tosi positiivisesti, ensimmäinen reaktio mihin vaan on heiluttaa häntää. (Esimekiksi kiellettäessä se tulee vaan häntä heiluen luokse, hyvä että on tajunnut sen sanan merkityksen "ihan väärin". Ja on tilanne mikä vaan, aina keskeyttää väärän toiminnan. Ja heiluttaa häntää. Hirmu hauska!)
Keskiviikkona kävimme 16-viikkoisrokotuksilla. Eläinlääkäri oli edelleen ihana, ja rokotusta pentu ei huomannut. Muksikselta venyteltiin takajalat oikein kunnolla, eikä se reagoinut millään tavoin moiseen, ei edes kääntänyt päätä. Huh helpotus.
Mutta.
Ihmismieli on niin kummallinen, että kun pelottaa, pelottaa. Muksis seisoo hyvin usein takatassut ulospäin, ja tänään lentokentällä sosiaalistamisreissulla oikea takanen oli oikein komeasti vääntynyt ulospäin.
Minä tarkkailen aivan hysteerisen tarkasti sen liikuntaa. Remmilenkillä sujuu vallan mainiosti ravaaminen oikeinkin komeasti, katso vaikka allaoleva video (josta ystäväni totesi, että tämä on kuin lomavideo hiekkarannalta, jossa näkyy jotain suttua...)
Irti ollessa taas ravaakin, mutta vaihtaa myös suht nopeasti laukalle. Muksis loikkii, pomppii, kiipeilee, ja tekee kaikkea - eikä onnu. Mutta silti osaan huolestua kovin sen jalkojen kääntyilystä ulospäin.
Niinpä ensi viikon perjantaina on fyssariaika varattuna, josko siellä selviäisi jotain lisää takakoivista. Aloin myös miettimään, että voisiko sen tapa pitää välillä pointterimaisesti etutassua ylhäällä olla kuitenkin oire etupään lihasten ylirasittumisesta, eikä vain tapa, kuten olen ajatellut? Kun oikea etunen nimenomaan nousee helpommin ylös, ja oikea takajalka oli vähempi lihaksikas kuin vasen.
Muksis istuu lähes aina siististi jalat alla, ei sammakkoasennossa. Se ei onnu takajalkojaan, eikä etusiakaan (paitsi satunnaiset pointteriseisomiset). Se seisoo yhtä mielellään kuin istuu (ellei mieluummin), menee maahan nopeasti, ja ei vaikuta levon jälkeen yhtään könköltä. Ainoa huoli ovat nuo takajalat, mutta sitä enemmän osaankin niiden vuoksi murehtia...
Takatassut syödessä.
Eilen kävimme kuitenkin ekaa kertaa täällä suunnalla Suomea agihallilla, ja sieltä on myös todiste tekemisestä, kas tässä.
Putken lisäksi harjoittelimme parit siivekkeiden kierrot ja eteenmenoa, joka olikin hirmu jännää. Tuosta eläimestä alkaa huomata pyrrimäisyyden. Vaikka se onkin syleilevän sosiaalinen kaikkia ihmisiä kohtaan aina, oudot käyttäytymiset epäilyttävät kovin (kuten kumartuminen kupille antamaan makupalaa eteenmenosta). Taisi olla pääkoppaa rasittavin harjoitus tuo eteenmenon harjoittelu, mutta alkoi sekin sujumaan kun likka tajusi homman nimen.
Sama epäluuloisuus aluksi näkyy monesti: agihallille mennessä piti tulla tosi varovasti ovista sisälle. Sitten kun sisälle pääsi, olikin kaikki hurjan kivaa. Kuten leikkiminen Mette-sheltin kanssa - ja tekeminen mun kanssa! Olipa kiva huomata, että vaikka sai myös leikkiä, oli yhtä kivaa tehdä mun kanssa hommia.
Tänään saatoimme ihmisen lentokentälle, jossa tuo oli ihan lunki. Paitsi että kaikki ihmiset olisi pitänyt päästä tervehtimään... Mikään siellä ei hetkauttanut, tosin vedettäviä laukkuja piti kääntyä katsomaan.
Lentokenttäpönötys.
Otsikkoon - huolta ja murhetta on tuossa edellä paljonkin mainittu. Mutta sitä riittää nimenomaan sen vuoksi, että Muksis on niiiiiiiiin mahtava pentu, juuri minun käteeni sopiva ihana laps. Ja lasta on korkeussuunnassa ihan riittävästi: hätäisellä kotimittauksella se on 40cm korkea... Taitaa olla kasvamassa maksikoira, niin iso tuo on jo nyt. Paino oli ell:llä 6,3-6,4, ja sopivasti on lihaa luiden päällä. Varsinainen koipeliini.
Juuri ei nyt ole kirjoitusoloa, olen vaan kovin surullinen Muksiksen kasvattajan puolesta, lisää voi lukea heidän blogistaan. Voi Känkkistä. :(
Laitetaan vaan parit kuvat meidän elosta, ja yksi Muksiksen ja Raun leikkivideo, löytyy tuolta ihan tekstin lopusta.
Auttikönkäällä.
Ja varmasti en poseeraa.
Selvästi pelottava nainen.
Kolmen kerroksen väkeä.
Mummon ilme.
Kotisohvalla.
Hammastelijat.
Täällä kaikki normaalia. Suurin uusi asia M:lle oli lauantain Mikkelinmarkkinat Steinerkoululla, jossa se sai hillittömästi huomiota, ja oppi asiaankuuluvasti olemaan pelkäämättä liehuvia keskiaikahelmoja, miekkailua puumiekoilla ja muita nykypäivän yhteiskunnassa arkipäiväisiä ilmiöitä. Myös hyvin erimittaisia ihmisiä tuli tavattua, kun kerralla rapsuttelemaan pölähti aina suurinpiirtein samanmittaisten ihmisten lauma. Aluksi jännitti kamalasti, lopuksi ei olisi tahtonut lähteä paikalta pois lainkaan.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
