Väärä diagnoosi?

Nimittäin juoksun suhteen. Kovasti tuo likka poikia kiinnosti hetken aikaa, mutta eipä juoksua ollut muuten sitten kuitenkaan havaittavissa. Mitään tulehdukseen viittavaa ei myöskään ole. Merkillistä - katsotaan tekaiseeko se kohta oikeastikin juoksun vai menikö se kuitenkin jo...

Ulkokausi alussaan agilityssa, jee, seinät katoavat ympäriltä ja tämähän toki vaikuttaa eniten oman ryhmän toimintaan: saadaan rakennettua pidempiä ratoja, miettimättä pylväitä ja rajallista tilaa. Hauskaa on toki myöskin katsoa kuinka tuo Muksis pysyy ulkokentällä nahoissaan nyt kun jotain asioista jo tajuaakin.

Viime ajat ollaan lähinnä kuljettu ihmettelemässä kevään etenemistä metsässä ja mökillä. Tänään kakaralla oli hauskaa kun se pääsi läträämään sulaneessa joessa - mulla oli naurussa pitelemistä kun Muksis puhalteli kuplia veteen. :D Hassu lapsi!

Mitään järkevää ei olla tehty. Seuraavan kerran aikaa tehdä jotain järkevää on tuossa toukokuun lopuilla, siihen asti mennään käytännössä lenkkeillen ja jotain ihan pientä puuhaillen.

Tuutikilla on kestänyt ennätyspitkään valeraskauden loppuminen, leikkausta ei ole voinut suunnitella kun sillä on vielä nisät turvoksissa. Kummallisen kauan on kestänyt, kun kuitenkin itse valeraskaus on ollut tosi paljon helpompi kuin aiempina kertoina.

Aina ylös kiipeää...

Niin. Kellekään muulle koiristani ei olisi koskaan tullut eikä tulisi mieleen tehdä näin. Mutta Muksis onkin omituinen pieni eläin, joka kieltämättä ilostuttaa ja huvittaa eloa enemmän kuin olisin uuden laumanjäsenen osannut ajatella hauskuuttavan.

Huotarin koulutus & kevätkiireitä & juoksu.

Kiire, kiire... Ennen kuin unohdan, kehun että toistaiseksi meille sopivin ulkopuolisen kouluttajan treeni oli viikon takaisen lauantain Pete Huotarin koulutus. Ihan loistava opettaja!

Tehtiin hyppysuoraa, hyppysuoraa jatkettuna L:n malliseksi (Muksis kuulemma seuraa hyvin ohjausta). Tässä esimerkit hyppysuorista.

Putkea niin, että kouluttaja piti koiraa kiinni putken toisessa päässä, minä houkuttelin mahdollisimman kovan vauhdin päälle toisessa päässä. Ja sitten putkeen ihan ite ohjaten. Kuulemma putkien suoritusnopeudessa voi olla hurjiakin eroja, sillä sitä kannattee hetsata nopeammaksi.

Ja tämä ihan mahdottoman hankala ja tosi hyödyllinen kädetön ohjausjuttu. Vitsit tuo Muksis on kiva koira!

Muuten ei mitään kummempaa, Muksis ravaa todella nätisti mun silmiin, remmilenkkejä tehdään ja juoksu alkoi noin viime viikon puolen välin tienoilla. Selvästi on ollut ilmassa jo jonkun aikaa - onneksi ehdittiin tuohon Huotarin koulutukseen, se oli oikeasti älyttömän hyvä!

Katsotaan koska ehtisin taas päivittelemään blogia. Tämä kevään vaihe on niin äärimmäisen (pahanhajuinen ja) ruma, ettei valokuvatakaan tee mieli - tämän postauksen kuvan nappasin tänään, koskakohan olen edes kameraa ulkoiluttanut viimeksi tätä ennen...

Ps. Huhtikuu on kummaa aikaa! Ilmoittauduin näytelmiin ekan kerran - ohhoh - kahdeksaan vuoteen. Erkkarissa nähdään, osaako Muksis kulkea myös neljällä jalalla. Näyttelyt eivät ihan ole ominta alaa, mut kiva nähdä muita samanrotuisia siellä. Apinan kanssa siis harjoittelemaan myös tosi kummia juttuja. (Miten koira opetetaan kulkemaan nenä eteenpäin sivulla..? Jaksaisikohan tän likan kanssa opettaa sen, niin etuliikkeetkin olisivat vähempi kierot kuin seuratessa. :p )

Kymmenen kuukautta: päivän numero on 42.

Muksis on tänään jo 10kk vanha. Emme juhli - paitsi ehkä voisin kuukausilahjaksi laskea huomisen Pete Huotarin koulutuksen.

Ollaan lähinnä remmilenkkeilty, joten mulla ei ole kuvia juurikaan, eikä kerrottavaa. Paitsi se, että remmikäyttäytyminen on parantunut paljon, on pentu sitten yksin tai muiden kanssa lenkillä.

Tokossa olen jumittanut tekemään samoja asioita. Tunnarikapulat lähtivät Syty-festareille töihin (= ovat pyykkipoikia, niillä on kätevää ripustaa asioita ;) ), mutta ei haittaa kun enempi ollaan kuitenkin harjoiteltu noutoa. Seuraavana kait pitäisi ottaa työn alle kunnolla seuraaminen, muut "vanhat" liikkeet etenevät meidän muurahaisenaskelvauhdilla - hitaasti mutta varmasti.

Eilen käytiin agihallilla, tehtiin vaan kepeille syöttöjä (onnistuu hyvällä prosentilla hankalammistakin kulmista, hankalinta on kovin läheltä niin että koira on sisäänmenon ja mun välissä), sekä kolmen hypyn puoliympyrää etenemisenä - ihan uusi juttu, mutta suht kivasti alkoi sujumaan. (Makupala-alustalle karkaaminenkaan ei tuottanut tulosta: Muksis on nopea, mutta avustava käsipari oli vielä nopeampi.)

Ja tadaa! Muksis mitattiin säkämitalla. Se oli juuri ja juuri 42cm oikein ryhdikkäästi seistessään. Jes!

Lapsi jumissa

Tänään Emma kävi hieromassa Muksiksen. Katsoin viimeksi agihallilla, että jotain kummaa on liikunnassa, ja niinpä jumeja olikin.

Polven yläpuolen "pomppulihasten" jumissa olo ei ole mikään yllätys... Mutta himpun verran jopa huolestuin kun symmetrinen jumi oli sekä takareisi- että lantiolihaksissa. Lisäksi toispuoleinen jumi vasemmalla lavan takana, se lienee jostain tärähdyksestä johtuvaa.

Vähän mietittiin, johtuisivatko nekin (pitkähköstä selästä ja) pomppimisesta?

Nyt koitan taas vältellä asioiden liian vakavasti ottamista... ...toisaalta, eihän selkäkuvaa saa viralliseksi vuodenkaan ikäisenä, joten miksei nappaisi sitä jo vähän etukäteen..?

Kun ei ehi, niin ei ehi.

Taisin mainitakin jotain hopusta jossain viestissä vastikään...

Mitään ei myöskään ole tapahtunut tässä viikon varrella, ei ole ehtinyt ylimääräistä touhuilemaan.

Mutta mukavaa: koirat ovat olleet terveitä niin pitkään, että pääsemme harkkoihin Muksiksen kanssa ensi viikolla!

Yksi Muksis -kuriositeetti: eräänä iltana olimme ylimääräisellä lenkillä kahdestaan, koira irti. Se hakeutui jatkuvasti hukkaan mun jalkojen taakse! Aina välillä toki bongasi jotain mielenkiintoista edessä ja teki omat riehumisensa lumikasojen päälle jne., mutta "tylsinä hetkinä" se mieluiten hakeutui tuonne selkäni taakse. - Joku eriskummallinen viiraus vai liittyykö rodun paimennustapaan tjsp? Tuotahan se on tehnyt monesti poluilla, varsinkin upottavassa hangessa se on varsin fiksua ja polulla ymmärrettävää. Nyt kyseessä oli siis leveämpi kulkuväylä.

Kuvassa Muksiksen mallikas pönötysasento sohvalla. Se luottaa ihan mielettömän paljon selustaansa: nojailee monesti taaksepäin ja jos ei olekaan selän takana mitään niin hups! keikahtaa selälleen siitä kummemmin välittämättä, nousten toki siitä hetimiten ylös. Hassu kakara.

Mittaustulos

...on 42,5 cm. Kotimittauksella, mutta nyt vähän tarkemmin eikä pessimistisenä ylöspäin liioitellen.

Pysyisi siinä tuon pennun säkä nyt lopullisesti, jooko? Ikää on onneksi jo yhdeksän kuukautta, eikä korkeuskasvua ole käytännössä tapahtunut useampaan kuukauteen.

(Kuvassa aamu-unenpöppöröinen pentu kännykuvalaadulla.)