Mutsis on.

(Sarjassamme "otsikon keksimisen vaikeus" - otsikoksi sopii hyvin yhden ystävän väärin kuulema Muksiksen nimi.)

Muksis tasan 4kk:n ikäisenä tänään
Kuva: Nastasia Podbereznyj

Toissailtana huomasin, että yksi yläetuhampaista oli irtoamatta, ja alta pilkotti jo rautainen hammas... Ehdin jo miettiä, että eläinlääkäriinhän tuo pitää kiikuttaa, mutta aamulla oli maitohammas kadonnut. Nyt on sama tilanne alaleuassa, yksi maitohammas heiluu hulluna ja rautainen pilkottaa takaa. Odottelen taas yön yli, en uskalla sitä lähteä nitkuttamaan, tietoa etsiessä niin kovin varoteltiin että juuret saattavat koiralla katketa maitohampaissa hyvin helposti.

Eilen olimme pikkueskareiden reeneissä. Teimme Muksiksen kanssa putkea (olen onnistunut saamaan noin kolmella harjoituksella toispuolisen koiran putkelle...) ja kiertoja hyppysiivekkeiden kanssa. Lisäksi matkassa oli Muksiksen hieno taikamatto (kosketusalusta), joka oli ihan helppo juttu myös hallilla. Viksu likka.

Fyssarilla.

Tänään aloitimme päivän fyssarin käsittelyllä Muksiksen kanssa. Kaikki venyteltiin, vanuteltiin ja testattiin, ja mitään hälyttävää tai edes epätasapainoista ei löytynyt koko otuksesta. Helpotus! Lonkat ja polvet hyvät, taipuivat ja olivat tiiviit. Etusissa ei mitään ongelmia. Pennuksi tuo käyttäytyi todella hyvin mun mielestä. Ja ainakin sata kertaa paremmin kuin Rau kun kävi takapään ongelmien (kehittymättömät lihakset ja laiska ravaamaan) takia pyörimässä samassa paikassa kuin väkkyrä... Oikean puolen takajalan (joku)lihas oli aivan samanlainen kuin vasemmallakin, ehkä vain himpun verran tiukempi.

Autolle kävellessä toisella puolella tietä kulki hulluna huutava isohko koira. Pennullahan on ollut haukkuarkuutta jonkun verran, ja valmistauduinkin kehumaan sen ohi moisesta hurjimuksesta. Eikä mitä - Muksis nosti hännän oikein komeasti kaarelle selän päälle ja päästi hillittömän pentuvahtihaukun. :o Sai kyllä siitä palautteen heti, että moinen ei ehkä ole ihan toivottavaa käytöstä, hyvä oli myös, että hihna ei kiristynyt sillä lainkaan ja kontaktin sain kesken moisen metelöimisen kuitenkin. (Muistuttakaa minua, että tuo ei ole mikään pehmoeläin, todellakaan. Joka on iloinen asia, pidän niin paljon enemmän tuollaisista täpäköistä tapauksista kuin kovin pahan silmän allakin lakoavista kedon kukkasista.)

Kuinka saisin käsiini tuon ihanan taikamaton?

Tänään nappasin mukaan Milon emäntänsä kanssa, ja lähdimme tylsästi agihallille - tarkoituksenamme oli olla pe-la vaellusreissulla, mutta kova tuuli, sade ja räntäsade eivät houkutelleet millekään tunturille. (Saisko tälle syksylle toivoa paria aurinkoista päivää? Harmaus alkaa tympimään.)

Ehkä se on sittenkin kenguru?

Verkkalenkin pentu sai kulkea matkassa, ja naksuteltiin muutamat kosketukset hallilla, sekä ihan jotain pientä lisäksi. (Putki & eka keppiväli.) Sitten pentu levolle ja Rau ... KILJUMAAN halliin. Mihin minun hyvin käyttäytyvä bortsu on kadonnut?! Kun Milo teki hommia, rynni tuo eläin sata lasissa sen perään ja huusi paikallaan ollessa kuin syötävä... Onneksi se on niin pehmeä, että pienellä huomautuksella sain sen pysymään suhteellisen paikoillaan. Mutta ei rauhassa. Plääh. Onneksi siitä ei ole tulossa agikoiraa (ja onneksi Muksis oli autossa nukkumassa tämän episodin ajan.)

Jäähdyttelylenkillä.

Tein huviksi Raulle putken, jonka se olisi mielellään opetellut tekemään hyppäämällä putken päälle... Ja hypyn, matalalla rimalla, jonka se olisi hyvin mielellään mennyt ali (ja kahdesti oikein komeasti ryömikin), kunnes laitoin toisen riman hyppyyn. Voi mun pientä seuraeläintä... Ainiin, Muksis keskittyi oikein mainiosti minuun hallilla, vaikka Rau härdäsikin sen ympärillä kun palkkasin Muksista tekemisestä.

Pus.

Jäähdytyslenkki vielä mukavissa maisemissa ja kotiin. Pennussa on virtaa kuin pienessä kylässä, miten se voi olla mahdollista?

Bortsut osaavat poseerata...

Ylihuomenna tokoreenit, huomenna me ei tehdä mitään ihmeellistä tai uutta tuon kanssa. Melkein ainaski lupaan sen.

...pennulla on vielä vähän opettelemista...

---


Pakko vielä muokata loppuun pari kuvaa Muksiksen Iitu-emästä! Ekassa kuvassa nelikuinen, toisessa viisi. Jotain yhdennäköisyyttä huomattavissa? :) Kiitos kaunis Jaana kun lähetit mulle kuvat.

Kuva: Katri Leikola

Kuva: Jaana Viinikka

Valoisia hämäriä päiviä

...auringonpaistetta ei ole saanut ihailla lainkaan. Hirveän hämärä syksy! Vaikka todella pidän sateesta, voisi aina vaihteen vuoksi edes jokusen tunnin ajan paistaa aurinkokin edes kerran viikossa.

Lentokenttävierailun jälkeen luonnollinen seuraava vierailukohde oli juna-asema - tosin syystä, saatilla olimme sielläkin. Oikein reipas likka oli myös asemalla.

Lennokas liike rautatieasemalla :)

Sunnuntaina oli tokon valmennusryhmän eka kerta. Oltiin ilman koiria, tosin minulla oli Muksis matkassa autossa odottelemassa että käväistään agihallilla treenikerran jälkeen vähän ihmettelemässä esteitä. Kotiläksyksi tuli kosketusalusta, jota olemmekin tässä naksutelleet tutuksi. Koitin ensin kyykyssä saada Muksista tarjoamaan oikeaa juttua, mutta kun polvistelin koiran edessä, näytti se ihan kaikki osaamansa temput; "Hei, kelpaisko maahanmeno ja silmiin tillitys? Ai ei? Istuminen? Katsominen?" Koko tempun oppiminen meni paljon helpommaksi kun nousin seisomaan, liekö pennulla sillon enemmän "tilaa" hoksata asia oikein. Se tökkäsi Hienolle taikamatto-hiirimatolle ekana nenänsä, joten koskekoon sit nenällä sitä. (Katsotaan kuinka hyvin oikeasti osataan, kun sunnuntaina tarkistetaan kotiläksyt. ;) Mulla on välillä vähän epävarma olo pennun kanssa, ihan siksi että viimeksi pentu kasvoi kotona kahdeksan vuotta sitten... No, eiköhän tuosta kunnon kansalaisen saa!)

Muksis ja Karu

Sunnuntaina tokoryhmän aika venahti, ja kun tultiin hallilta pois, huomautti ystävällinen seurakaveri, että sie oot kuule varannut hallin seuraavaksi sunnuntaiksi vasta itsellesi. Huoh. Hajamielisyyden huippu... (Kauheasti ihmettelin, kun varaus oli sille päivälle ensimmäinen!) Eli ei menty enää agihallille, käytiin vaan verkkalenkki parin tutun koiran kanssa kiertämässä ja kotiin. Iltasella Karu-kasvatin kanssa pikkulenkille, sitten muksu autoon ja isojen koirien kanssa vähän pidempi reippailu.

Pikkugaselli.

 Maanantaina Muksis oli töissä matkassa, ja pääsi viilettämään ennen päivää tuolla naapurikaupungissa metsälenkin mun kanssa. 

Jokaisen kiven päälle on vaan kiipeiltävä.

Eilen onnistuin koirattoman ystävän & Tuutikin kanssa kävelemään vahingossa seitsemän kilsan iltalenkin, normaalisti lenkki on muutaman kilometrin lyhempi. Ei ihme, että loppumatkasta Tikki alkoi tarjoamaan kovasti seuraamista syyttävällä katseella; eikö ihan oikeasti voisi tehdä jotain järkevää?

Paljon puhutut koivet.

Kovasti tuon Muksiksen liikuntaa tulee seurailtua, mutta päätin olla iloisin mielin niin kauan kun neiti kulkee neljällä jalalla ja vaikuttaa normaalilta, iloiselta pennulta - niin kuin nyt.

Mattojen puistelu on edelleen ihan kamalaa. Imuri sensijaan vain vähän jännä. (Kumpaakohan onkaan kuullut useammin...) Kissan kimpusta pitää välillä huomauttaa pois, kun en oikein aina muista ettei tuon kanssa leikitä yhtä railakkaasti kuin Raun... Pääosin on hyvin sievästi myös äärimmäisen kärsivällisen Plaksan kanssa. Saunominen on ihan parasta, tosin saunasta pitää pentu aina jossain vaiheessa toimittaa pois ettei läkähdy. 

Ja olenko maininnut, että se on varsinainen apina? (No olen, tiedän kyllä, mutten malta olla toistamatta.) Ikinä en lakkaa ihastelemasta sen taitoa kiivetä vaikka mihin, ja tasapainoilla onnistuneesti hankalissakin paikoissa. Metsässä se on ihan itse keksinyt kivien päälle kiipeämisen (ja kokeneena ryhmäposeerauskuvien räpsijänä annan toki palkan kaikesta pysymisestä siellä kiven päällä), ja sohvan reunakin on ihan paras paikka. Sylissä ollessakin se on äkkiä niskan päällä keikkumassa... No, pikkupennulle sopiva vuoristo voi tietenkin olla myös ihminen tai kivenlohkare.

Tassukosketus on muuten hallussa muutenkin kuin alustalle. Muksiksen mielestä on maailman luonnollisinta läpätä emäntää naamatauluun kahdella tassulla, jos tapahtuu jotain riemastuttavaa tai kummallista. :D

Muksis on vähän tuollainen "elämä on ihanaa!" -pentu, joka vaan suhtautuu kaikkeen tosi positiivisesti, ensimmäinen reaktio mihin vaan on heiluttaa häntää. (Esimekiksi kiellettäessä se tulee vaan häntä heiluen luokse, hyvä että on tajunnut sen sanan merkityksen "ihan väärin". Ja on tilanne mikä vaan, aina keskeyttää väärän toiminnan. Ja heiluttaa häntää. Hirmu hauska!)

Noin 40 cm huolta, murhetta (ja paljon iloa).

Mistäpäs sitä aloittaisi.

Keskiviikkona kävimme 16-viikkoisrokotuksilla. Eläinlääkäri oli edelleen ihana, ja rokotusta pentu ei huomannut. Muksikselta venyteltiin takajalat oikein kunnolla, eikä se reagoinut millään tavoin moiseen, ei edes kääntänyt päätä. Huh helpotus.

Mutta.

Ihmismieli on niin kummallinen, että kun pelottaa, pelottaa. Muksis seisoo hyvin usein takatassut ulospäin, ja tänään lentokentällä sosiaalistamisreissulla oikea takanen oli oikein komeasti vääntynyt ulospäin.

Minä tarkkailen aivan hysteerisen tarkasti sen liikuntaa. Remmilenkillä sujuu vallan mainiosti ravaaminen oikeinkin komeasti, katso vaikka allaoleva video (josta ystäväni totesi, että tämä on kuin lomavideo hiekkarannalta, jossa näkyy jotain suttua...)

Irti ollessa taas ravaakin, mutta vaihtaa myös suht nopeasti laukalle. Muksis loikkii, pomppii, kiipeilee, ja tekee kaikkea - eikä onnu. Mutta silti osaan huolestua kovin sen jalkojen kääntyilystä ulospäin.

Niinpä ensi viikon perjantaina on fyssariaika varattuna, josko siellä selviäisi jotain lisää takakoivista. Aloin myös miettimään, että voisiko sen tapa pitää välillä pointterimaisesti etutassua ylhäällä olla kuitenkin oire etupään lihasten ylirasittumisesta, eikä vain tapa, kuten olen ajatellut? Kun oikea etunen nimenomaan nousee helpommin ylös, ja oikea takajalka oli vähempi lihaksikas kuin vasen.

Muksis istuu lähes aina siististi jalat alla, ei sammakkoasennossa. Se ei onnu takajalkojaan, eikä etusiakaan (paitsi satunnaiset pointteriseisomiset). Se seisoo yhtä mielellään kuin istuu (ellei mieluummin), menee maahan nopeasti, ja ei vaikuta levon jälkeen yhtään könköltä. Ainoa huoli ovat nuo takajalat, mutta sitä enemmän osaankin niiden vuoksi murehtia...

Takatassut syödessä.

Eilen kävimme kuitenkin ekaa kertaa täällä suunnalla Suomea agihallilla, ja sieltä on myös todiste tekemisestä, kas tässä.

Putken lisäksi harjoittelimme parit siivekkeiden kierrot ja eteenmenoa, joka olikin hirmu jännää. Tuosta eläimestä alkaa huomata pyrrimäisyyden. Vaikka se onkin syleilevän sosiaalinen kaikkia ihmisiä kohtaan aina, oudot käyttäytymiset epäilyttävät kovin (kuten kumartuminen kupille antamaan makupalaa eteenmenosta). Taisi olla pääkoppaa rasittavin harjoitus tuo eteenmenon harjoittelu, mutta alkoi sekin sujumaan kun likka tajusi homman nimen.

Sama epäluuloisuus aluksi näkyy monesti: agihallille mennessä piti tulla tosi varovasti ovista sisälle. Sitten kun sisälle pääsi, olikin kaikki hurjan kivaa. Kuten leikkiminen Mette-sheltin kanssa - ja tekeminen mun kanssa! Olipa kiva huomata, että vaikka sai myös leikkiä, oli yhtä kivaa tehdä mun kanssa hommia.

Tänään saatoimme ihmisen lentokentälle, jossa tuo oli ihan lunki. Paitsi että kaikki ihmiset olisi pitänyt päästä tervehtimään... Mikään siellä ei hetkauttanut, tosin vedettäviä laukkuja piti kääntyä katsomaan.

Lentokenttäpönötys.

Otsikkoon - huolta ja murhetta on tuossa edellä paljonkin mainittu. Mutta sitä riittää nimenomaan sen vuoksi, että Muksis on niiiiiiiiin mahtava pentu, juuri minun käteeni sopiva ihana laps. Ja lasta on korkeussuunnassa ihan riittävästi: hätäisellä kotimittauksella se on 40cm korkea... Taitaa olla kasvamassa maksikoira, niin iso tuo on jo nyt. Paino oli ell:llä 6,3-6,4, ja sopivasti on lihaa luiden päällä. Varsinainen koipeliini.

Niin väärin.

Juuri ei nyt ole kirjoitusoloa, olen vaan kovin surullinen Muksiksen kasvattajan puolesta, lisää voi lukea heidän blogistaan. Voi Känkkistä. :(

Laitetaan vaan parit kuvat meidän elosta, ja yksi Muksiksen ja Raun leikkivideo, löytyy tuolta ihan tekstin lopusta.

Auttikönkäällä.

Ja varmasti en poseeraa.

Selvästi pelottava nainen.

Kolmen kerroksen väkeä.

Mummon ilme.

Kotisohvalla.

Hammastelijat.

Täällä kaikki normaalia. Suurin uusi asia M:lle oli lauantain Mikkelinmarkkinat Steinerkoululla, jossa se sai hillittömästi huomiota, ja oppi asiaankuuluvasti olemaan pelkäämättä liehuvia keskiaikahelmoja, miekkailua puumiekoilla ja muita nykypäivän yhteiskunnassa arkipäiväisiä ilmiöitä. Myös hyvin erimittaisia ihmisiä tuli tavattua, kun kerralla rapsuttelemaan pölähti aina suurinpiirtein samanmittaisten ihmisten lauma. Aluksi jännitti kamalasti, lopuksi ei olisi tahtonut lähteä paikalta pois lainkaan.

Paviaanin autoahdistus

Nyt kun emäntä makaa raatona sängynpohjalla perinteisen syysflunssan kourissa (koskaan ei saisi olla ylpeänä siitä, että pysyy terveenä vaikka väkeä kaatuu joka puolelta, ylpeys selvästi käy lankeemuksen edeltä tässä tapauksessa...) ehtii vähän miettimään mitä taas ollaankaan touhuiltu. Suurin asia oli siipan luona vierailu pitkän viikonlopun aikana, siellä tuli aikalailla uusia asioita.

Rukalla

Ennen reissuun lähtöä kävimme Milo-bc:n kanssa metsäretkellä torstaina töiden jälkeen. Sateli vettä ja ukkostikin, mutta se ei paljoa vauhtia hidastanut. Aluksi Milo oli tosi jännä, mutta pitkin matkaa Muksis lähti koko ajan paremmin bortsujen perään kaahottamaan. Miloa ei Muksis kiinnostanut tippaakaan, aivan liian pennunhajuinen tapaus, ilmeisesti.

Kuusamossa iski taas sama vanha juttu: hyi hirvitys mikä ääni lähteekään ohi ajavista autoista (sateella). Mitään muuta Muksis ei ole väistänyt noin voimakkaasti. Niinpä painelimmekin iltalenkin keskellä suhteellisen lähelle isoa tietä puistoon makupalafestareille... Kauempaa tiestä autot olivat ok, vain ohi suhahtamisen ääni kävelytiellä kävellessä tuotti ongelmia pidempään. Lisäksi pakostakin autoihin tuli totuteltua jokaisella lenkillä, kun ihan keskustassa olimme. (Syytän itseäni tästä "ongelmasta", sen verran laiska olen itse kulkemaan autoteiden lähellä lenkeillä, kertakaikkiaan tylsää hommaa.)

Torstaina Muksis vielä reagoi mun mielestä voimakkaasti autoihin. Ei se panikoitunut, mutta väisti varsinkin saman puolen kaistalla kulkevaa autoa hihnan mitan verran. Onni on naksutin, lehmän hermot (emännällä ja Raulla, joka joutui tietenkin kävelemään olemattoman hitaasti eteenpäin) ja täyspäisen oloinen pentu, joka äkkiä hoksasi ettei noista autoista tarvitse sen kummempia välittää. Sunnuntaina viimeisellä lenkillä väistöliikettä auton ohittaessa ei enää juuri ollut, tarjosi mokoma kontaktia mieluummin. Kiva likka!

Konttaisella

Autoprojektin vuoksi en päässyt lainkaan niin monesti ihmettelemään kauniita maisemia koirien kanssa kuin olisin tahtonut. Kuitenkin käväisimme Rukan tienoolla, jossa oli lappilaisen makuun aivan liikaa poppoota. Koirat käyttäytyivät siellä erinomaisen hyvin, hienosti on Muksiskin oppinut marjastamaan... Seuraavana kiipesimme Konttaisen huipulle (huimat noin 700 metriä), josta oli aivan hulppeat maisemat - ja ei pitäisi valittaa ihmisten määrää, sen verran monta kivaa ihmiskokemusta Muksikselle tuli kun jokainen ohi vaeltanut tahtoi sitä rapsutella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä Riisitunturilla todella pikaiseen, kun minulle tuli kiire sieltä konserttiin illaksi. Kauniita maisemia tuolla etelämmässäkin! Täytyy muuten kehua, että edelleen hihnakäyttäytyminen on (Raun hihnassa/valjaissa roikkumista lukuunottamatta) kauhean hyvällä mallilla pennulla.

Etelän reissulla tuli myös todettua, että kerrostalon rappukäytävässä ei ole mitään ihmeellistä. Eikä oikeastaan missään muussakaan, kerrostalossa kuuluvissa äänissä jne. Muutaman kerran tuo sai mennä portaat itse (kolmanteen kerrokseen), mutta jotenkin sitä on niin varovainen että kantelin enemmän pentua käytävässä - varsinkin seurattuani Raun sutimista porrastasanteilla kun se otti vähän turhan vauhdikkaasti rappujen kulkemisen alaspäin...

Riisitunturi - pennulle penkki = pakko kiipeillä...

Alkuviikko on mennyt taas ihan toistaitoisena, ja tänään jää flunssan vuoksi pikkueskarien harkat taas väliin. :( Ensi viikolla alkaakin talvikausi hallilla, ja mullakin reenien veto. Lisäksi pääsin jomman kumman koirani kanssa tokon valmennusryhmään, jeejee! Tokoa onkin tullut viimeksi harrastettua Nyytiarmaan kanssa joskus vuonna keppi ja kirves, josko nyt intoutuisi tähänkin hommaan paremmin? Enää pitäisi päättää vaan kumpi koira pääsee harrastamaan. Muksikselle tekee varmasti hyvää kaikenlainen reenaaminen uusien tilanteiden kanssa, mutta Raun kanssa tekisi hyvää tehdä jotain tavoitteellisempaakin. Katsotaan mihin päädyn.

Koipieläin Riisitunturilla

Ainiin, paviaanijuttu... Eräs pennun nähnyt totesi: "Ai? Sekö on jonkun rotuinenkin? No, on siinä varmasti myös paviaania!" :p


Pennun ruokahalu on muuten palannut. Se onnistui ahmimaan viime viikolla pariin otteeseen aamuruokansa niin, että oksensi hetimiten kaiken pois... Nyt on valvottu ruokailun jälkeistä riekuntaa (eli loikkimiskielto voimassa), ja kaikki on imuroitu hyvin sisälle ja siellä pysyneetkin. Mukavaa, että Muksis ei ole enää samanlainen luikero kuin hetken aikaa sitten.

Koipia sillä olisi kyllä useammankin pennun rakennustarpeiksi.

Ja oma tahto alkaa tulla esille. Pariin otteeseen on saanut jäädä aivan keskenänsä ulos, kun ei ole korvaa lotkauttanut kutsuttaessa. Onneksi vain omassa pihassa, muualla korvat ovat hyvin kohdillaan.

Muksis myös pääsee loikkaamaan erittäin hyvin ihan joka paikkaan... Tuollaista marakattia mulla ei ole aiemmin ollut, joka kiipeilisi niskassa sohvanreunalla ja tasapainoilisi onnistuneesti vaikka ja missä. 

Kärsivällisyyden huippu Riisitunturilla

Tuutikki harrastaa eläkepäiviä eläkeläisten kanssa. Pääsee pitkille pennuttomille lenkeille mukaan, pentu on vaan niin ällöttävä että turhaan en kumpaakaan kiusaa.

Paljon onnea Tuutikin ja Taavin viisvuotias viisikko!

Happy Birthday for my Tuutikki's litter! They are now five years old. (Jazz S-litter.)

Jazz S-litter outside at the age of four weeks.

Paljon onnea siis jokaiselle viisikosta tänään! Niin se aika vaan kuluu.

Kovan onnen oikea etutassu ja viikonlopun reissu

...sekä muuta muisteltavaa.

News in English:

Karu

Karu (Quasi Bachelorette) had her official results from Kennel Club: her hips are A/A and elbows 0/0! So happy. :)

Mana

Mana (Quasi Allemande) had his final 0 result from Agility Class II and is competiting from now on at Class III. Well done, Arto & Mana! 

Karma

Karma (Jackie's Babe Black Chevers) is having her second litter. Father is Somollis Pelle. Litter is going to be family Tuisku's project, and you can find more information on her own webpages. Fingers crossed!!