Paviaanin autoahdistus

Nyt kun emäntä makaa raatona sängynpohjalla perinteisen syysflunssan kourissa (koskaan ei saisi olla ylpeänä siitä, että pysyy terveenä vaikka väkeä kaatuu joka puolelta, ylpeys selvästi käy lankeemuksen edeltä tässä tapauksessa...) ehtii vähän miettimään mitä taas ollaankaan touhuiltu. Suurin asia oli siipan luona vierailu pitkän viikonlopun aikana, siellä tuli aikalailla uusia asioita.

Rukalla

Ennen reissuun lähtöä kävimme Milo-bc:n kanssa metsäretkellä torstaina töiden jälkeen. Sateli vettä ja ukkostikin, mutta se ei paljoa vauhtia hidastanut. Aluksi Milo oli tosi jännä, mutta pitkin matkaa Muksis lähti koko ajan paremmin bortsujen perään kaahottamaan. Miloa ei Muksis kiinnostanut tippaakaan, aivan liian pennunhajuinen tapaus, ilmeisesti.

Kuusamossa iski taas sama vanha juttu: hyi hirvitys mikä ääni lähteekään ohi ajavista autoista (sateella). Mitään muuta Muksis ei ole väistänyt noin voimakkaasti. Niinpä painelimmekin iltalenkin keskellä suhteellisen lähelle isoa tietä puistoon makupalafestareille... Kauempaa tiestä autot olivat ok, vain ohi suhahtamisen ääni kävelytiellä kävellessä tuotti ongelmia pidempään. Lisäksi pakostakin autoihin tuli totuteltua jokaisella lenkillä, kun ihan keskustassa olimme. (Syytän itseäni tästä "ongelmasta", sen verran laiska olen itse kulkemaan autoteiden lähellä lenkeillä, kertakaikkiaan tylsää hommaa.)

Torstaina Muksis vielä reagoi mun mielestä voimakkaasti autoihin. Ei se panikoitunut, mutta väisti varsinkin saman puolen kaistalla kulkevaa autoa hihnan mitan verran. Onni on naksutin, lehmän hermot (emännällä ja Raulla, joka joutui tietenkin kävelemään olemattoman hitaasti eteenpäin) ja täyspäisen oloinen pentu, joka äkkiä hoksasi ettei noista autoista tarvitse sen kummempia välittää. Sunnuntaina viimeisellä lenkillä väistöliikettä auton ohittaessa ei enää juuri ollut, tarjosi mokoma kontaktia mieluummin. Kiva likka!

Konttaisella

Autoprojektin vuoksi en päässyt lainkaan niin monesti ihmettelemään kauniita maisemia koirien kanssa kuin olisin tahtonut. Kuitenkin käväisimme Rukan tienoolla, jossa oli lappilaisen makuun aivan liikaa poppoota. Koirat käyttäytyivät siellä erinomaisen hyvin, hienosti on Muksiskin oppinut marjastamaan... Seuraavana kiipesimme Konttaisen huipulle (huimat noin 700 metriä), josta oli aivan hulppeat maisemat - ja ei pitäisi valittaa ihmisten määrää, sen verran monta kivaa ihmiskokemusta Muksikselle tuli kun jokainen ohi vaeltanut tahtoi sitä rapsutella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä Riisitunturilla todella pikaiseen, kun minulle tuli kiire sieltä konserttiin illaksi. Kauniita maisemia tuolla etelämmässäkin! Täytyy muuten kehua, että edelleen hihnakäyttäytyminen on (Raun hihnassa/valjaissa roikkumista lukuunottamatta) kauhean hyvällä mallilla pennulla.

Etelän reissulla tuli myös todettua, että kerrostalon rappukäytävässä ei ole mitään ihmeellistä. Eikä oikeastaan missään muussakaan, kerrostalossa kuuluvissa äänissä jne. Muutaman kerran tuo sai mennä portaat itse (kolmanteen kerrokseen), mutta jotenkin sitä on niin varovainen että kantelin enemmän pentua käytävässä - varsinkin seurattuani Raun sutimista porrastasanteilla kun se otti vähän turhan vauhdikkaasti rappujen kulkemisen alaspäin...

Riisitunturi - pennulle penkki = pakko kiipeillä...

Alkuviikko on mennyt taas ihan toistaitoisena, ja tänään jää flunssan vuoksi pikkueskarien harkat taas väliin. :( Ensi viikolla alkaakin talvikausi hallilla, ja mullakin reenien veto. Lisäksi pääsin jomman kumman koirani kanssa tokon valmennusryhmään, jeejee! Tokoa onkin tullut viimeksi harrastettua Nyytiarmaan kanssa joskus vuonna keppi ja kirves, josko nyt intoutuisi tähänkin hommaan paremmin? Enää pitäisi päättää vaan kumpi koira pääsee harrastamaan. Muksikselle tekee varmasti hyvää kaikenlainen reenaaminen uusien tilanteiden kanssa, mutta Raun kanssa tekisi hyvää tehdä jotain tavoitteellisempaakin. Katsotaan mihin päädyn.

Koipieläin Riisitunturilla

Ainiin, paviaanijuttu... Eräs pennun nähnyt totesi: "Ai? Sekö on jonkun rotuinenkin? No, on siinä varmasti myös paviaania!" :p


Pennun ruokahalu on muuten palannut. Se onnistui ahmimaan viime viikolla pariin otteeseen aamuruokansa niin, että oksensi hetimiten kaiken pois... Nyt on valvottu ruokailun jälkeistä riekuntaa (eli loikkimiskielto voimassa), ja kaikki on imuroitu hyvin sisälle ja siellä pysyneetkin. Mukavaa, että Muksis ei ole enää samanlainen luikero kuin hetken aikaa sitten.

Koipia sillä olisi kyllä useammankin pennun rakennustarpeiksi.

Ja oma tahto alkaa tulla esille. Pariin otteeseen on saanut jäädä aivan keskenänsä ulos, kun ei ole korvaa lotkauttanut kutsuttaessa. Onneksi vain omassa pihassa, muualla korvat ovat hyvin kohdillaan.

Muksis myös pääsee loikkaamaan erittäin hyvin ihan joka paikkaan... Tuollaista marakattia mulla ei ole aiemmin ollut, joka kiipeilisi niskassa sohvanreunalla ja tasapainoilisi onnistuneesti vaikka ja missä. 

Kärsivällisyyden huippu Riisitunturilla

Tuutikki harrastaa eläkepäiviä eläkeläisten kanssa. Pääsee pitkille pennuttomille lenkeille mukaan, pentu on vaan niin ällöttävä että turhaan en kumpaakaan kiusaa.

Nyyti

Melkein tasan 12 vuotta sitten kävimme hakemassa pienen riiviön kotiin Vilon Pirjolta. Kahdesta tytöstä tämä oli se, joka katseli hetken mitä emä Nixie puuhaa, ja sitten ryntäsi perään tekemään täsmälleen saman asian.



Kotona oli silloin nyt myös edesmennyt Ronja, joka otti kohteliaan pystykorvaimaisen leppoisasti hammastelijan vastaan.


Nyytiä etsiessäni olin käyttänyt loputtomasti energiaa tutkiakseni bordercollieita (suuri kiitos kaikille kasvattajille, jotka kyselyihini vastasivat), ja olin suorastaan ylihuolellinen sen koulutuksen suhteen.


Elämä heitteli kuitenkin parikymppistä tyttöä ympäri Suomea sen verran, että tavoitteellista harrastusta emme saaneet mistään tarkoittamastamme lajista. Nyyti keräili hyllyrivistön agilitykisoista, tokossa olisimme varmaan kisanneet enemmänkin jos hyppyesteestä ei olisi tullut iloista riekuntaa. BH-kokeen menimme tekemään huvin vuoksi päivän varoitusajalla, ja kypsällä iällä Nyyti näki myös lampaita - syttyi hommaan hienosti, mutta pitkien välimatkojen vuoksi myös tuo toiminta jäi kokeiluluontoiseksi.

Nyyti oli todella hieno koira. Kuin ihmisen mieli, napattavissa mukaan ihan minne vaan ja aina yhtä lunkisti otti jokaisen uuden tilanteen vastaan. Suuri määrä ei-koiraihmisiä ihastui sen "helppouteen" ja Nyytille oli aina hoitopaikka valmiina jos sellaista tarvittiin. Se piti kaikista ihmisistä yli kaiken, täysin poikkeuksetta.


Nyyti oli kaikinpuolin juuri minunlaiseni bordercollie. Terävyydessään välillä mahdoton, mutta ihan kultaa luonteeltaan.

Viimeisen viikon sisällä Nyyti sai kaksi pahaa epileptistyyppistä kohtausta, ja samassa ajassa sen nisäkasvaimet levisivät huolestuttavan isoiksi. Sen yleiskunto huononi turkista lähtien, ja toisen kohtauksen jälkeen se ei enää palautunut täysin normaaliksi itsekseen, takajalkojen käyttö hankaloitui ja kohtauksen jälkeen koira itki aivan liikaa. Todennäköisintä oli, että sillä oli päähän levinnyt kasvain.


Minulle ainoa oikea päätös oli päästää Nyyti paimentamaan pilvilampaita, en tahtonut ottaa riskiä että se menehtyy tuskallisesti uuteen epileptiseen kohtaukseen.

Aivan liian aikaisin, koira jonka piti olla seuranamme vielä monta vuotta mökillä, mustikassa ja kaikissa touhuissa.



Minulla on ikävä.

Viimeaikojen kuulumisia

Rauha, Mana, Karma

Himpun verran pitää kiirettä, kun tasapainoilee vaalien, opintojen ja tietenkin tärkeimpänä työn kanssa. Pahoittelen siis blogin hiljaiseloa.

Ensin kuulumisia: Tikki-bc (Q. Animato) läpivalaistiin täysin tuossa taannoin, luusto kunnossa, lonkat valitettavasti eivät ihan priimaa, eli C:t. Polvet ja kyynärät 0/0. (Rauha kuvataan ensi kuussa, samalla kun Tuutikilta lähtee kohtu.)

Tikki kävi myös näytelmissä pyörähtämässä Vaasassa. Olihan ihmettelemistä, kun tekstiviesti kertoi kakaran saaneen ERI:n sieltä! Arvostelu tällainen:

"Typical outline, good chest & topline, strong bone, nice head but a bit light in the eye. She is very promising but needs more maturity." (Vaasa KV 9.4.11, tuomari Gerard Hickey, Irlanti.)

Karma-emä käväisi luonnetestissä, heidän blogissaan testistä enemmän tekstiä ja linkki videoon. Ihan karmannäköinen testi.

Rauha näki edellisen blogitekstin kirjoittamisaikaan myös pohjoisen perhettään, Karmaa, Manaa ja Peppiä. Bortsut ovat kyl hauskoja, kun ne voi vaan lykätä samaan tilaan ja kaikki tulevat luontevasti keskenään toimeen. Rauha osaa olla aika mielinkielinliemi, osasi ottaa äitikoiran kukkoilut erinomaisen matalana vastaan... Peppi-sisko näytti ihan valtavalta tuon tirppanan vieressä!

Rauha and Peppi, sisters.

Tuutikki ja Nyyti voivat leppoisasti. Nyytistä Rauha on lievästi sanottuna rasittava, näyttää sille kaapin paikan. Eivät tappele, mutta eivät ole sydänystäviäkään. Tuutikista Rauha on enimmäkseen vaaraton, ja oikeastaan ihan mukavakin, en olisi koskaan uskonut kuinka helppoa niiden yhteiselo voi olla! :)

Tänään Rauha tapasi taas uuden leikitettävän (Rovaniemellä sillä on ollut varsin vauhdikas leikkitädin rooli. Vipin lisäksi sillä käy seurapiirillinen poikia juoksuttamassa säännöllisesti...), bc-kakara Milon. Milon blogistakin löytyy kuvia tästä tapaamisesta.

Rauha and Milo playing

---

Some happy dogs.

Briefly in English.

Tikki-the-BC (Quasi Animato) had her hips, elbows and knees examined. Hips unfortunately C-C, elbows & knees 0/0. (Rauha will be checked next month. Hopefully everything ok.) Tikki also went to one show where from she got excellent with comments:

"Typical outline, good chest & topline, strong bone, nice head but a bit light in the eye. She is very promising but needs more maturity." (Vaasa 9 April 2011, judge Gerard Hickey, Irleand.)

Karma had her Finnish Character Test done, some text and video at their blog.

Rauha has been playing a lot with different dogs. Today we saw first time little BC Milo (well, not so very little, but young nevertheless... ;) ).

Kids.

I am too busy to write anything, sorry for long quiet period and short English texts..!

Dixien kuvia ja kuulumisia

Kolmevuotias.

Olispa muuten kiva saada kuvia muistakin Tuutikin pennuista. Nyt kuitenkin kuvapostaus tuosta tulevasta mammasta, kiitos kaunis kuvista! Kuvaaja Walter Rydman.

Vilkutus

Täällä pohjoisessa ihmetellään pakkasia, ja harkitaan mummokoiralle tossujen ostamista. Sen verran vanhuksen tassuja palelee jo noin -20 asteen pakkasissa.

Nyyti

Tuutikin kanssa menemme Kaamosralliin nyt viikonloppuna katselemaan, ovatko kontaktit tehneet ihmeparantumisen harjoittelematta. Varsinainen reissun syy on pienimuotoinen pentutapaaminen - Karma kisaa nyt ensimmäistä kertaa samoissa kisoissa Zinni-iskän kanssa. Neljä kuudesta pennusta on nyt tulevalla viikolla pohjoisessa, todella mukavaa.

Voisin väittää tyttären olevan äitiään asiallisempi.

---

In English:
Not much to say - some photos of Dixie; very, very cold in Northern Finland (Nyyti-BC is freezing, poor old lady); we have Agility competitions this Weekend with Tikki-the-heeler. Six runs. Also some kind of puppy-meeting with Karma's puppies. Four out of six puppies are coming to Lapland and also father Zinni.

Nyt se alkaa.

Aloitetaanpas nyt uusi blogi, joka toivottavasti kotisivujen meneillään olevan päivityksen yhteydessä tulee uutisosioksi kotisivuille.

Paljon on tapahtunut koirarintamalla sitten viime kuulumisten (vuodelta 2008...)

Allekirjoittanut kävi kasvattajan peruskurssin pienestä painostuksesta vihdoinkin ja sai viime vuonna kennelnimen Quasi, joka tarkoittaa suomeksi "ikään kuin".

Kennelnimelle syntyi pentue kesällä 2009, kun sijoituskoirani Karma (Jackie's Babe Black Chevers) sai Zinnin (Rosmarinus Gin Special) kanssa pentueen. Näistä kuudesta villikosta voi lukea pian lisää kotisivuiltani. Blogiotsikon kuvassa on Peppi, Quasi Amoroso.



Tuutikin (Jazz Hoop-Dee-Doo) pentue voi hyvin ja on kasvanut aikuiseksi tässä ajan kuluessa. Kaikista olen kuullut säännöllisesti kuulumisia ja koko poppoo voi hyvin. Tuutikille on mahdollisesti suunnitteilla toinen (ja viimeinen) pentue nyt tulevana kesänä 2010. Isukki on Jazzilaisten kanssa asusteleva Kimi, Traqdean Jazz Di Kimi. Tästäkin tulee päivitystä kotisivuille... Mietintämyssy on myös päässä Tuutikin Dixie-tytön (Jazz Skunk Funk) suhteen, josko senkin astutus olisi tässä aikaisintaan tulevan vuoden kuluessa ajankohtainen?

---

Ronja-vanhus asuu pysyvästi vanhempieni luona Lapissa. Vanhuus ja diabetes vaivana, ilahduttavia riekkukohtauksia edelleen päivittäin. Toivotaan vielä ainakin kuukausia "yhteistä" aikaa, josko neiti jaksaisi ilahduttaa heitä ja minua vielä. Kovin on rakas tuo ensimmäinen.

Nyyti (Oakmeadow Sweet Surprise) asustaa kanssani Lahdessa ihan koko ajan, ja nauttii yleisenä naisena olemisestaan täysin siemauksin - kohta pitää perustaa mummolle Nyyti-fanclub, se on saanut rutkasti uusia ystäviä tässä vuoden kuluessa. :D Nyyti on aina yhtä huvittavan kakara, vaikka ikää tulee ensi kesänä jo 11 vuotta... Pysy vaan samanlaisena hassuna kaahottajana edelleen.

Tikki (edellä mainittu heelerneitonen) on nyt ilahduttanut pystykorvaisia ja ihmisvanhuksia pohjoisessa allekirjoittaneen hektisen vuoden vuoksi. Ikävä on pikkulikkaa kova, josko saisin sen loppukevääksi tänne. Harrastamiseen ei ole ollut mitään mahdollisuutta koko talvena, noinkohan Tuutikkikin on huippunopeista ykkösluokan nollatuloksistaan huolimatta "ikuinen ykkönen" agilityssa kun emännällä on aikaa treenailla ja kisailla vain kesäisin. Tuutikki on oma omituinen ja hauska itsensä, aiheuttaa naurukohtauksia tappamalla hanskoja ja kaahottamalla heelerhepuleissaan tuhatta ja sataa ympäri pihaa. Mikään ei siis ole muuttunut.

Allekirjoittaneelle tuli kovin ahkerat ajat vuosi sitten syksyllä, kun päätin tehdä huilunsoitonopettajan opinnot tiivistetyssä aikataulussa loppuun asti. Muuttokuorma kulki syksyllä 2008 Lahteen ja täällä ollaan suunnitelmien mukaan kevääseen 2011 asti kun saan paperit ulos amk:sta. Joku voisi lisätä tuohon sanan "vihdoin". ;) Koiraharrastajana voisi tietenkin valita helpommankin alan jolle valmistua!