Paviaanin autoahdistus

Nyt kun emäntä makaa raatona sängynpohjalla perinteisen syysflunssan kourissa (koskaan ei saisi olla ylpeänä siitä, että pysyy terveenä vaikka väkeä kaatuu joka puolelta, ylpeys selvästi käy lankeemuksen edeltä tässä tapauksessa...) ehtii vähän miettimään mitä taas ollaankaan touhuiltu. Suurin asia oli siipan luona vierailu pitkän viikonlopun aikana, siellä tuli aikalailla uusia asioita.

Rukalla

Ennen reissuun lähtöä kävimme Milo-bc:n kanssa metsäretkellä torstaina töiden jälkeen. Sateli vettä ja ukkostikin, mutta se ei paljoa vauhtia hidastanut. Aluksi Milo oli tosi jännä, mutta pitkin matkaa Muksis lähti koko ajan paremmin bortsujen perään kaahottamaan. Miloa ei Muksis kiinnostanut tippaakaan, aivan liian pennunhajuinen tapaus, ilmeisesti.

Kuusamossa iski taas sama vanha juttu: hyi hirvitys mikä ääni lähteekään ohi ajavista autoista (sateella). Mitään muuta Muksis ei ole väistänyt noin voimakkaasti. Niinpä painelimmekin iltalenkin keskellä suhteellisen lähelle isoa tietä puistoon makupalafestareille... Kauempaa tiestä autot olivat ok, vain ohi suhahtamisen ääni kävelytiellä kävellessä tuotti ongelmia pidempään. Lisäksi pakostakin autoihin tuli totuteltua jokaisella lenkillä, kun ihan keskustassa olimme. (Syytän itseäni tästä "ongelmasta", sen verran laiska olen itse kulkemaan autoteiden lähellä lenkeillä, kertakaikkiaan tylsää hommaa.)

Torstaina Muksis vielä reagoi mun mielestä voimakkaasti autoihin. Ei se panikoitunut, mutta väisti varsinkin saman puolen kaistalla kulkevaa autoa hihnan mitan verran. Onni on naksutin, lehmän hermot (emännällä ja Raulla, joka joutui tietenkin kävelemään olemattoman hitaasti eteenpäin) ja täyspäisen oloinen pentu, joka äkkiä hoksasi ettei noista autoista tarvitse sen kummempia välittää. Sunnuntaina viimeisellä lenkillä väistöliikettä auton ohittaessa ei enää juuri ollut, tarjosi mokoma kontaktia mieluummin. Kiva likka!

Konttaisella

Autoprojektin vuoksi en päässyt lainkaan niin monesti ihmettelemään kauniita maisemia koirien kanssa kuin olisin tahtonut. Kuitenkin käväisimme Rukan tienoolla, jossa oli lappilaisen makuun aivan liikaa poppoota. Koirat käyttäytyivät siellä erinomaisen hyvin, hienosti on Muksiskin oppinut marjastamaan... Seuraavana kiipesimme Konttaisen huipulle (huimat noin 700 metriä), josta oli aivan hulppeat maisemat - ja ei pitäisi valittaa ihmisten määrää, sen verran monta kivaa ihmiskokemusta Muksikselle tuli kun jokainen ohi vaeltanut tahtoi sitä rapsutella. Viimeisenä päivänä kävimme vielä Riisitunturilla todella pikaiseen, kun minulle tuli kiire sieltä konserttiin illaksi. Kauniita maisemia tuolla etelämmässäkin! Täytyy muuten kehua, että edelleen hihnakäyttäytyminen on (Raun hihnassa/valjaissa roikkumista lukuunottamatta) kauhean hyvällä mallilla pennulla.

Etelän reissulla tuli myös todettua, että kerrostalon rappukäytävässä ei ole mitään ihmeellistä. Eikä oikeastaan missään muussakaan, kerrostalossa kuuluvissa äänissä jne. Muutaman kerran tuo sai mennä portaat itse (kolmanteen kerrokseen), mutta jotenkin sitä on niin varovainen että kantelin enemmän pentua käytävässä - varsinkin seurattuani Raun sutimista porrastasanteilla kun se otti vähän turhan vauhdikkaasti rappujen kulkemisen alaspäin...

Riisitunturi - pennulle penkki = pakko kiipeillä...

Alkuviikko on mennyt taas ihan toistaitoisena, ja tänään jää flunssan vuoksi pikkueskarien harkat taas väliin. :( Ensi viikolla alkaakin talvikausi hallilla, ja mullakin reenien veto. Lisäksi pääsin jomman kumman koirani kanssa tokon valmennusryhmään, jeejee! Tokoa onkin tullut viimeksi harrastettua Nyytiarmaan kanssa joskus vuonna keppi ja kirves, josko nyt intoutuisi tähänkin hommaan paremmin? Enää pitäisi päättää vaan kumpi koira pääsee harrastamaan. Muksikselle tekee varmasti hyvää kaikenlainen reenaaminen uusien tilanteiden kanssa, mutta Raun kanssa tekisi hyvää tehdä jotain tavoitteellisempaakin. Katsotaan mihin päädyn.

Koipieläin Riisitunturilla

Ainiin, paviaanijuttu... Eräs pennun nähnyt totesi: "Ai? Sekö on jonkun rotuinenkin? No, on siinä varmasti myös paviaania!" :p


Pennun ruokahalu on muuten palannut. Se onnistui ahmimaan viime viikolla pariin otteeseen aamuruokansa niin, että oksensi hetimiten kaiken pois... Nyt on valvottu ruokailun jälkeistä riekuntaa (eli loikkimiskielto voimassa), ja kaikki on imuroitu hyvin sisälle ja siellä pysyneetkin. Mukavaa, että Muksis ei ole enää samanlainen luikero kuin hetken aikaa sitten.

Koipia sillä olisi kyllä useammankin pennun rakennustarpeiksi.

Ja oma tahto alkaa tulla esille. Pariin otteeseen on saanut jäädä aivan keskenänsä ulos, kun ei ole korvaa lotkauttanut kutsuttaessa. Onneksi vain omassa pihassa, muualla korvat ovat hyvin kohdillaan.

Muksis myös pääsee loikkaamaan erittäin hyvin ihan joka paikkaan... Tuollaista marakattia mulla ei ole aiemmin ollut, joka kiipeilisi niskassa sohvanreunalla ja tasapainoilisi onnistuneesti vaikka ja missä. 

Kärsivällisyyden huippu Riisitunturilla

Tuutikki harrastaa eläkepäiviä eläkeläisten kanssa. Pääsee pitkille pennuttomille lenkeille mukaan, pentu on vaan niin ällöttävä että turhaan en kumpaakaan kiusaa.