perjantai 28. kesäkuuta 2013

Ekat ohjatut agireenit!



Oh, että toi pikkulikka oli supersiisti! Tehtiin pientä, meille pitkää, putki-hyppy -pyöritystä. Rimat alimmissa minikorkeuksissa - hyvin hyppi - ja kaikenlaista uutta asiaa tuli meille treenissä. Mm. useampi kuin kaksi estettä peräkkäin. ;) (Kokonaan ei pätkää taidettu tehdä, mutta kahdeksan esteen ratapätkästä osia.) Eteenmenot menivät hyvin alustan avulla, kierrä on hyvin muistissa, mie tosin menen sitä ohjatessani kaksinkerroin. Hirveän herkkä tuo on vielä mun töppäilyille, kääntyi takaisin mutkaputkesta kun peruutin valmiiksi ohjaamaan seuraavalle hypylle. Muuten oli oikein yllättävän hauskaa ohjata vähän pidempää pätkää - kenties rautainen rutiini mölliryhmien vedossa auttaa välttämään kaiken tyypillisimmät tämän vaiheen ongelmat. 

Pyreneittenpaimenkoirien kropanhallintakyky on käsittämätön. Ohjaukseni ollessa myöhässä tuo teki voltin maahan laskeutuessaan ottamatta askeltakaan maan pinnalla, aikaa ei jylimääräiseen kiemuraan mennyt. Itse en tätä huomannut, reenien vetäjä naureskeli käsittämätöntä käännöstä. (Muksis tulee pelastamaan vielä useasti mun myöhässä olemiset!)

Mutta onhan hassua ohjata koiraa, jota ei "tunne". Muksiksestakaan kun ei osaa kovin paljoa sanoa vielä, oikeastaan vain sen, että se seuraa hyvin ohjausta. Minä sain tänäänkin itseni kiinni turhista vinkeistä, tein sellaisia ylimääräisiä liikkeitä joita ei tarvitsisi edes opettaa Muksikselle, mutta jotka helpottivat Tikin ohjaamista. 

Vireystila oli myös vähän hakusessa. Ihan vikalla pätkällä Muksis oli himpun verran haahuileva - tauon jälkeisten treenien lisäksi kenties myös siksi, että olen pitänyt sen kierrokset tämän illan perusteella turhankin matalalla agissa. Toisaalta, ihan vähillä kehuilla sen sai taas kiemuralle, ja treenien lopussa tekemämme kepeille syötöt ja alastulokontaktit aiheuttivat hillittömän iloisen härdäämisen. :D

Hieman hormonihölmö se on. Murisi vesikupistaan tutuille lähelle tulijoille, ja reenien jälkeen harrasti malinoismetsästystä naapurikentällä... Pöljä. 

Mut silti niin hauska kettutyttö! Ja vitsit oli parasta olla ohjatuissa treeneissä, edellisistä taitaa olla 3-4 vuotta aikaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti