Kuinka hankalaa voi olla keksiä otsikko?

...kun kyse on aina samoista pentupäivittelyistä?

Muksis Vaattunkikönkäällä.

Viime kirjoituksen jälkeen olemme tehneet kaikenmoista melkein joka päivä - ainoastaan maanantai on pennulle ei-uusia-asioita-tarkoituksella -päivä, kun silloin olen töissä pisimmän aikaa ja aikalailla rauhassa otamme aamupäivät ja illan. Silti uusia asioita tulee toki pennulle jatkuvasti: muutamia myös täysin tarkoittamatta. Tällainen on ollut suihkussa käyminen, joka on ihan kauhean hauskaa Muksiksesta. Ja siinäpä kastukoot, jos ei niin kammoaisi myöhemmin ihan varmasti joskus pakollisena tulevaa pesua. ;)

Likka on ikäisekseen yllättävän taitava kiipeilijä.

Agilitykentällä eskareissa teimme ihan tarkoituksella putken muutamaan otteeseen. Olimme niin aikaisin kentällä, että ehdimme itseksemme tehdä vaikka ja mitä ennen kuin muut saapuivat paikalle, joten yhdessä ollessa tuo putki taisi olla suurin uusi juttu. Ei ongelmia, putkeen piti vielä mennä kerta kiellon perään ihan oma-aloitteisesti myöhemmin. Onnistuin myös tekemään keinuhullun pennun parin harjoituskerran jälkeen... Kun keinulta naksutellaan ahkerasti ja kontaktialueellakin saa makupaloja yllin kyllin on keinu niin hauska este, että sinne pitää "karata" vapaana ollessa tillistelemään: "kato hei, mie osasin tulla tänne ihan itse!" (Tähän väliin voinen muistuttaa, että meidän keinu on siis maassa makaava osa keinusta, joka hiukan keinahtaa, mutta siinä ei ole siis "jalkaa" lainkaan.) Muiden eskarien kanssa pentu oli paljon rohkeampi kuin aiemmin heti alusta asti, isompi schape-otuskaan ei pelottanut lainkaan. Se kykenee ilahduttavasti keskittymään minuun ja hengailuun edelleen, vaikka muutkin tekisivät siinä sivussa hommia.

Muksiksen oppimiskyky on tällä tutustumisella tuntunut aikalailla samalta kuin bc-pennulla.

Sallatunturissa.

Reenien lopuksi jäimme vielä ihmettelemään vähän kauemmas kentän laidalle aikuisten koirien ryhmää, jossa toki ääntäkin riitti. Vieraiden koirien haukut lähiympäristössä ovat edelleen vähän jännä juttu aluksi, mutta onneksi ei edelleenkään paniikkiin saakka. Nopeasti päästiin häntä pystyssä eteenpäin -tilaan kakaran kans haukkujenkin suhteen.

Näköalatornissa Sallatunturilla.

Toisiin pikkueskareiden reeneihin emme ehtineet viime viikolla, pöh, muu elämä!

Rinsessa.

Perjantaina Muksis pääsi matkaan vastaanottamaan kouluryhmää Vaattunkikönkään laavulle. Sillä oli hurjan kiva pienenpieni matka siellä, ja kauhean hauskaa puolukan syöntiä odotellessa pitemmän matkan kävelleitä lapsia (ja Rauta.) Oli myös hauska huomata, kuinka kivoja lapset suuressakin joukossa olivat. Rau oli onnistunut toki upottamaan itsensä suohon matkanvarrella... Mutta oli sekin niiin onnellinen koira kun oli yltiösosiaalisena itsenään saanut juoksennella useamman tunnin lapsilauman kanssa (mustikoita syöden.) Illemmalla oli aika hiljaista porukkaa kotona. 

Onnellinen ja rapainen suohirviö Vaattungissa.

Mutta muuhun eloon kuului toinenkin hauska juttu, Sallan reissu ystävän luokse, johon liittyi hyvin pienimuotoinen vaellus entisen Ison Pyhätunturin, nykyisen Sallatunturin laelle (hulppeat maisemat!) Rausta reissu oli vähän tylsä, matkassa oli vain hammasteleva kakara (eikä lainkaan paras ystävä Vippi, jonka kanssa olisi voinut laukkoa vauhdilla edestakaisin!), joka vielä hidasti vauhdin ihan olemattomaksi. Pentua toki kanneltiin osa matkasta, vaikka kannettava itse olisikin ollut sitä mieltä, että aivan hyvin voi omilla jaloilla kävellä koko matkan...

Ennen maanantain työpäivää käveleskelimme Kemijärven keskustan tienoolla koirien kanssa, kauhean hauskaa kuinka pentu osaa kulkea hihnassa ihan automaattisesti kun Rau kulkee vieressä (suht) nätisti myös. (Mutta ei nyt valehdella: pentu on ihan hurja peto roikkumaan kanssakulkijan hihnassa, tapa, joka mun pitäis raaskia karsia pois.)

Sallatunturissa.

Torstaina olisi eskarireenit, muuta valmiiksi suunniteltua ohjelmaa ei tälle viikolle ole (paitsi seuraava Sallan reissu, nyt päästään tutustumaan vuokramökkiin toisen sukulaisen synttäreiden merkeissä, maisemat ovatkin jo tutut.)

Kauhean hyvin on alkanut agikoiruuden elon lisäksi myös retkeilykoiran elämä. Eihän tuon ikäisen kanssa mitään oikeita retkiä tokikaan tehdä - ne ovat aikuisia koiria varten. Mutta metsäänkurkistuskerroilla on tullut havaittua, että ei, edelleenkään Muksiksella ei ole minkäänlaisia vaikeuksia kulkea millään pohjalla, kaikenlaiset alustat ovat ok. Silti on sopivan varovainen metsässä kulkija, kertaakaan en ole joutunut pelkäämään että pentu taittaisi jalkansa (tai niskansa) kulkiessaan hölmösti. Kun ei se kulje ollenkaan niin kuuposti kuin vaikkapa bc-pentu, joka saa muutaman tusinan aivotärähdyksenalkua juostessaan päin seiniä. (Kärjistäen, hyvät ihmiset, bc-pennut ovat aivan mainioita nekin.)

Ehkä silläkin on silti joskus samanlainen ilme metsässä kohkatessa kuin Raulla ja edellä mainitulla Vipillä monesti on. ;)

Rau ja Vippi Vennivaarassa elokuun lopulla.