Pentuelon päiviä

Kärsivällinen isosisko ja hirvittävä naskalihammas.

Olisikohan taas aika kirjoitella ylös viimeisimpiä kuulumisia, ennen kuin unohdan täysin mitä olen Muksiksen kanssa touhunnut. Seuraava päivitys taitaakin olla taas tulosasiaa, ja muidenkin kuulumisia, mutta nyt pentutouhut kirjoihin ja kansiin.

Ikinä en mitään kuoppaa ole Kiinaan kaivanut.

Perjantaina Muksis oli matkassa agikisoissa talkoilemassa. Se sammui kuin saunalyhty juuri ennen lähtöä (yksin! häkkiinsä, jossa ovi auki!), ja saikin "harjoitella yksinoloa" kotona kun pakkasin kaikki kamat autoon mitä kisatalkoillessa suinkin tarvitsin. Uninen pentu boksiin ja menoksi, sai nukkua boksissa vielä aikansa ennen kuin tuli toimistotädin seuraksi kisoihin. Aluksi erilaiset metelit hivenen hirvittivät (kuulutukset, varsinkin haukkuminen jonka tuo taitaa linkittää hälytyshaukkuun, jne.), mutta hetken ympäristöään tarkkailtuaan Muksis ei taaskaan ollut moksiskaan. Jokaikinen ihminen oli aivan ihana, ja yhteen koiraan päästin sen loppupuolella iltaa tutustumaan, joka myöskin aiheutti vain hännänheilutuksia likassa. Taisi tuo pikkulikka hurmata muutaman ihmisenkin...

Oli hauska katsoa pentua, joka toisessa päässä kenttää kauempana itse agiradasta katseli että mitähän hitsiä nuo koirat tuolla kentällä laukkoo. Odotapas Muksis vaan, kohta tajuat siekin siitä touhusta enempi! Illalla oli hyvin väsynyt pentu kotona, joka käpertyi Raun jalan päälle nukkumaan. Rankkaa tämä pentuelo.

Lauantaina emme tehneet mitään, mie kun talkoilin klo 8.30-21.30 samaisessa hommassa. Onni on lähi-ihmiset jotka hoitavat koiria mielellään ja hyvin!

Sunnuntain ainoa ihmetyksen aihe oli pieni poika, vuoden ikäinen, joka on opetellut olemaan koirien kanssa (toistaiseksi sujuu erittäin hyvin, Rau on mainio totuttaja ihmislasten kanssa). Ei paljoa pentua hetkauttanut moinen juuri kävelemään opetellut ihmisotus.

Metsäretkelle menossa.

En yhtään muista, mitä olemme tehneet maanantaina ja tiistaina. Kävimme ainakin metsäretkellä hukkaamassa yhden vanhuksen mustikkaan. Liekö siinä ainoa uusi ja ihmeellinen juttu? Ja vähän makupalaetsintää ulkona. (Oikeaa jäljen aloitusta en näemmä saa aikaiseksi, vaikka kuinka manaisin täällä blogissakin... Mutta on tuo onnellinen jo kun saa nenäänsä käyttää, viis siitä kuinka virallisesti oikein mie sen siihen hommaan opetan.)

Metsässä.

Tänään touhusimme taas enemmän. Kävimme eläinkaupassa, jossa tuo eläin oli taas vaihteeksi aivan hurjan reipas. Taisi olla eka paikka, jossa ei jännittänyt tippaakaan, alusta asti häntä pystyssä liukuovista sisälle mentäessä. Sen jälkeen hurautimme rantaan, jossa sopivasti oli Kemijoen Helmi, jokiristeilyalus lähdössä liikenteeseen. Muksiksen mielestä hauskinta ja mielenkiintoisinta joen rannalla oli luonnollisestikin vesi. Vieressä menee iso tie, jonka silta ylittää joen. Kyllä tuo autojen kolinat kuuli, ei ole kuuro, mutta ei välittänyt tuon taivaallista niistä. Laivan lähtö oli taas sarjassamme kannattipa sosiaalistaa - Muksista ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, että joku lähtee laiturista. Mietin myös, kuinka paljon vahvistan sille katsekontaktia, kun välillä tuntuu, että ei tuo pentu näe mitään muuta kuin minut. ;)

Ainoa kuva seikkailureissuilta, rannasta tänään.

Muksis myös ihan itse kehitti oman uuden kokemuksen kiipeämällä vesisaaviin ulkona. (Ja sieltä pois.) Vähän ällötti märät etutassut, emäntä koitti vain pidätellä hirnumistaan.

Ennen Muksista en olisi ihan heti ensimmäisenä liittänyt pyrriin sanoja "järkevä ja helppo" (ja "hiljainen"!) Nyt nuo sanat tulevat ihan ekana mieleen pennusta. Aivan älyttömän hauska nappisilmä, toivottavasti meno pysyy samanlaisena!

Loppuviikosta olisi tarkoitus poiketa ihan kahdestaan agikentällä, tällä viikolla emme ehdi eskariryhmän kokoontumiseen. Viikonloppuna etelän reissuun synttäreiden merkeissä. Tuleepa totuteltua hotellihuoneeseen ja pidempiin automatkoihin kans, jos muuten ei varsinkin jälkimmäisiä tule automaattisesti näillä kairoilla...

Muksis on kiipeilevä, ei niinkään hyppivä pentu.

Meinasin unohtaa! Pentu tekee näemmä hysteeriseksi. Sunnuntai-iltana se kulki yhtäkkiä kolmella jalalla. Oikea etutassu kyllä meni kävellessä aivan oikeaoppisesti maahan, mutta seistessä ei tuntunut mukavalta tukea siihen. Koko jalassa ei ollut yhtään aristavaa kohtaa, paitsi varpaiden päältä ei olisi saanut edes silittää. Lisäksi oikea tassu oli kuumempi kuin vasen, mutta ei turvoksissa tms. lainkaan. Olin aivan varma, että nyt tapahtui jotain aivan kamalaa (kiitos vaan järjen äänelle, joka minua rauhoitteli virtuaali-läppäisyillä), mutta uskaltauduin nukkumaan yön yli. Aamulla minulla oli nelijalkainen pentu, joka antoi aivan hyvin tunnustella myös oikean tassun päältä... Taisi olla pökkeröinen ampiainen, joka jalkaan ehti pistää, sillä mitään oireiluita ei ole senkään jälkeen ollut. Kiitos myös eläinlääkärille, jolle toki ehdin soittaa tiistaiaamuna, ennen kuin olin kunnolla tajunnut, että eihän se enää onnu. Näin julkisesti myönnettäköön siis, että näemmä miekin osaan olla kunnon hysteerikko, kun kyseessä on koiran terveys.

Kuriositeetti: Muksis syö sormet vain, jos saa kermajuustoa. Ranskalaista ruokahifistelyäkö: maha tai muut perinteisesti koirista ihanat herkut eivät pääse läheskään samalle viivalle juuston kanssa. Erikoinen likka.

Tuutikki mustikassa.

Isot koirat ovat vain lenkkeilleet. * Ja Tuutikki käy tietenkin mustikassa ahkerasti. Yllättävän paljon voi napaansa nauttia noin pieni koira marjoja. Pentu & Tikki -yhtälö on edelleen ratkaisematta, katsotaan miten siinä edetään. (Ainakin Tuutikilta lähtee vihdoin kohtu kunhan on valeraskautensa potenut. Otan mieluummin leikkauksesta tulevat riskit kuin nuo mielialanvaihtelut, mitä hormoneiden vuoksi Tikkiparalla on.)

Tyypillinen älykkään bc:n ilme.

* Rau on toki tehnyt paljon muutakin kuin lenkkeillyt. Kuten toiminut loistavana isosiskona, leikittäjänä ja lastenhoitajana Muksikselle. On se äärimmäisen kärsivällinen koira!