Lentokenttää ja tokoa.

Lauantaina hain matkalaisen lentokentältä aamusta, Muksis oli matkassa. Hyvä niin, tuollaiselle vähän vanhemmalle pennulle paikka oli selvästi jännempi kuin edellisellä kerralla vieraillessamme. Silti, häntä viuhtoi ihan valtavasti kun ihmisiä kulki ohi, ja todellinen ilo pääsi irti kun tuttu saapui lennoltaan.

Sunnuntaina teimme kotona tokoa, kun emme päässeet treeneihin. Paikkaistumista, seisomista ja noudon alkeita. Toko on mulle hiiiiiiidas laji, jossa pitää ihan eri tavoin aivonystyröitään vaivata kuin agilityssa, tuntuu että hyvinkin lyhyeen treenituokioon saa käytettyä älyttömästi pohdinta-aikaa... Ehkä mie vaan olen hidas, agility alkaa olla vaan enempi takaraivossa ja siksi helpompaa.

Itse treenit menivät suht hyvin. Istumisessa pitää varmasti alkaa kasvattamaan aikaa entisestään, niin päästään siinä eteenpäin. Seisominenkin muistui mieleen jopa muutenkin kuin suoraan edessä, mutta käsiavulla. (Hassua kuinka se olikaan muistista kadonnut, vaikka kuuluu yhteen joululoman "treenitauon" aikana treenattuihin...) Noutoa vasta aloittelimme, tokoryhmästä saaduilla ohjeilla. Ei ollut hankalaa oppia koskemaan puiseen lastaan.

Muksishan kantaa aina ja kaikkea suussaan. (Mm. tuo edellä mainittu lasta oli jostain syystä tullut suuhun pöydältä treenihetken jälkeen, aijai.) Se myös kantaa tosi sievästi kaikkea, suht tasaisesti pidellen ja täysin pureskelematta - toki keskittyy myös järsimään jos kannettavaa ei oteta pois / jos sallittava järsittävä.

Yleisenä kommenttina loppuun: mutta on tuo edelleen niin mainio kettulapsi. Äskettäin katsoimme elokuvan, ja luonnollinen paikka pyrripennulle oli nukkua mun mahan päällä kippurassa - aina niin kauan kunnes tuli kuuma ja piti siirtyä lattialle. Se on ihan hilpeän positiivinen joka käänteessä. Verrokkina laumassa on jämy heeleri ja hivenen hörhömäisen vakava bc - täytyy sanoa, että ykkösryhmäläisissä on luonne-eroja omistajan näkökulmasta, vaikka ihan ääripäissä ryhmää ei näiden kolmen rodun osalta ollakaan.

Kuten näkyy, valoa on jo sen verran, että kamera on otettu naftaliinista. Mutta ei tarpeeksi vielä, että kuvat olisivat, hmm, erityisen hyviä. Hauskaa silti myös valokuvailla (ulkona!) pitkästä aikaa. (Näistäkin kuvista näkee mainiosti, kuinka nopeasti valo muuttuu - valkotasapainot ovat ihan yksiristikaksi -luokkaa hetken kuluttua kuvaamisen aloittamisesta.)

Tänään on vuoden eka työpäivä, ja täytyyhän sen kunniaksi poiketa agihallilla ennen töihin lähtöä.