Talven kaikki värit

Vikaköngäs

Viikon varrella on saanut ulkoilla mitä erilaisimmissa valoissa. Edellisen blogikirjoituksen huikea aurinko lähti muualle ilostuttamaan ihmisiä, mutta valkoisessakin on paljon sävyjä. Ja kyllähän tämä valon määrän lisääntyminen on aivan mainio asia ulkoiluiden suhteen.

Hyppyorava

Torstaina ei ollut treenejä, kun ryhmiemme vuoro oli järjestää epäviralliset. Sinne menin ilman Muksistakaan, joka sai jäädä kotiin illaksikin - kävimme aamupäivällä Vikakönkäällä katsomassa millaisia polkuja siellä on talvisin. Oli todella kaunista, koko koirapoppoo sai juosta hyvin rauhassa - mitään muuta elollista olentoa ei ollut näkyvillä (tai kuuluvilla) koko reissun aikana...

Koirajono

Luminen mummo

Tuutikki on palautunut omaksi kärttyisäksi itsekseen. Reissussakin joutui välillä huomauttamaan, että Rau saa aivan vapaasti liikkua ympäriinsä. Tikkihän onnistui tokaisemaan Muksista nenään tuossa yhtenä iltana, Muksis väistää sitä hyvin (eikä onneksi saanut mitään traumoja, leppoisaa on yhteiselo.) Nenään tuli nätti hampaanjälki, joka parani nopeasti, onneksi hammas osui nimenomaan kirsuun, eikä kuonoon muuten. Nyt vaan odotan harvinaisen innostuneesti Tuutikin valeraskautta ja sen jälkeistä kohtuleikkausta: niin kovin sen mielialaan vaikuttavat hormonihäiriöt.

Raun erityistaito: poseeraaminen

Karu kepeillä

Perjantaina nappasin sijoituslikka-Karun omistajansa kanssa hallille, jossa teimme vähän agilitya. Karun kanssa pohdittiin eniten motivointia, se on vähän herkkis neiti nimestään huolimatta, ja palkan pitää olla kohdillaan että tekemiseen saa tarpeeksi intoa. (Herkkistelystä esimerkkinä se, että halli oli vähän aikaa ennen vuodenvaihdetta todella inhottava paikka, kun sieltä sai sähköiskuja. Toisaalta, eipä tuo otus vielä agista tajuakaan niin paljoa, että sata lasissa touhuaisi.) Lelupalkka on hyvä, ja tarpeeksi hyvät makupalat myös. Hienosti Karu alkaa kuitenkin tajuamaan agin alkeista, perjantaina ohjelmassa oli hyppy / pari hyppyä, putki ja kepit (jotka, niin kuin kuvasta näkyy, opetetaan Karulle verkoilla.) Lopputreeneistä alkoi jo leikkipalkka olla ihan hurjan hauskaa.

Muksis alkaa oppia tosi hyvin tuon targetin. Ja mie olen onnettoman hidas reagoimaan, ylläolevassa videossakin se ehtii katsahtaa minuun päin ennen lähtölupaa. Ekan kerran tällä videolla rimat vähän alle kintereen korkeudessa, aiemmin olleet maassa/vielä hetki sitten täysin rimatta, aika hienosti loikkaa.

Muksiksen kanssa teimme myös A:n alastuloa (vähän meinasi mennä sähläykseksi ennen kuin sain sen uskomaan että palkan saa olemalla paikoillaan), himpun verran keppejä ja pari putkea myös niin, että katse olisi putken suuntaan, ei minuun. (Mulle tulee vielä kiire tuon tirppanan kanssa radalla!)

Näkötorniposeeraus

Agilityyn tarvitsisimme järjestelmällisyyttä, pitäisi suunnitella treenit ja opetettavat asiat paremmin. Mutta hei, mulla on kuitenkin nyt tavoitteiden mukaisesti pitkästä aikaa pentu kasvamassa, jonka kanssa agilitya kuitenkin tehdään jollain tavoin järkevästi! (Ja se osaa jo nyt perusteista suuremman osan kuin esimerkiksi Tuutikki oppi koko kisailun aikana, joten suht tyytyväinen saa olla.)

Toko on "unohtunut", kun jättäydyimme treeniryhmästä pois. Hallilla ja lenkeillä tehdään joitakin asioita, mutta siinä lajissa meillä on vielä vähemmän järjestelmällistä toimintaa. Harmi, ettei aika riitä kaikkeen... Toisaalta, tokossa nyt ainakaan mulla ei ole kiirettä tuon kanssa, ja pikkuhiljaa mm. noudon alkeet alkavat olla aika hyvät, ja kakeissakin sillä on maltti kasvanut. Tänään tulee tehtyä jotain temppuilua - on sitten tokoa tai muuta toimintaa, katsotaan - sen verran puolikuntoinen on olo että osa ulkoiluhommista korvataan tekemisellä sisällä.

Vikaköngäs

Harmi, niin kauniin valkoista tuolla ulkona nytkin olisi!

Valoa!

Kuka väittää että talvella ei ole valoa? Lapissa on lisääntynyt valon määrä ihan älyttömästi, ja nyt sai nauttia koko viikonlopun hillittömästä auringonpaisteesta ja tykkylumisista puista. Uskomattoman kaunista ja ihanaa!

Torstaina olimme pikkueskaritreeneissä. Vanhan vahvistamista ja uutena esteenä rengas. Vitsit mie nautin tuon pennun oppimiskyvystä! Ihan muutaman toiston jälkeen alkoi jo tulla murkkuikäkarkailua esteelle. Ihan oikein, sieltä renkaasta, kertaakaan ei ekalla harjoituskerralla tultu sivusta. (Meidänhän yksi suurimpia tavoitteita on, että tämä koira ei mene koskaan renkaan sivusta ohi. Suuri tavoite!)

Lauantaina olimme Muksiksen kanssa siis Niina-Liina Linnan agilitykoulutuksessa. Oli erittäin hyödyllinen ja mukava koulutus! Harmillisesti aikataulut pettivät sen verran, että ehdimme tehdä Muksiksen kanssa vaan yhden pätkän, teimme (pahoittelen kaikkia termivirheitä jatkossa) esteisiin katseen kiinnittämisharjoitusta ja samaa yhden, kahden, kolmen hyppysiivekkeen kautta ja myös putkeen nenä ihan putkessa kiinni. Enpä olisi huomannut harjoitella moista itse, oli erittäin hyödyllistä! Tämä on videolla, pitää vähän editoida niin saan esille blogiinkin, kunhan vaan muistan. Suurin ongelma meillä on minun hitaus. Pentu ehti useampaankin otteeseen katsomaan eteenpäin esteeseen ilman, että mie ehdin reagoida siihen. Huvittava kakara, jossain vaiheessa treeniä se alkoi tarjoamaan alustan kanssa olevalle kouluttajalle maahanmenosta asti kaikenlaista, eikä olisi tullut mun luokse... (Täytyy vaan kerta toisensa jälkeen muistuttaa itselle, että se on muutakin kuin söpö pieni otus.)

Mörköilyä oli myös hallilla. Ihminen, joka ystävällismielisesti kuvasi minun ja Muksiksen toilailut sai osakseen kamalat pystyynhaukut reenien alkuun. Nopeasti tuo pentu siitä tointui, mutta täytyy nyt kuljettaa sitä paljon kaikkialla, niin mörköjä ei pääse syntymään. Yksikään toinen ihminen hallissa (kuunteluoppilaita oli kymmenkunta) ei aiheuttanut mitään reaktiota.

Lauantaina kävimme siis myös Tuutikin kanssa silmäpeilauksessa. Lasiasivuotodiagnoosi pysyi, Sarkanen peilasi taas. Oikeassa silmässä oli "tähtimäistynyt" vuoto, vasemmassa käsitykseni mukaan pysynyt samanlaisena. Ainahan tuo huolestuttaa, mutta eläinlääkäri sanoi, että reilun vuoden kuluttua vasta uusintapeileihin, ei ollut kovin huolissaan asiasta.

Tänään ollaan vaan ulkoiltu. Hurjan, hurjan, hurjan kaunista! Jäällä tänään tajusi, että kuinka pentu tuo Muksis edelleen on. Ensimmäinen jäällä käynti, ensimmäinen hevonen (reen kanssa jäällä - oli ensimmäinen laatuaan mullekin tuossa ympäristössä), ensimmäiset moottorikelkat ja ensimmäiset hiihtäjät tuli tänään nähtyä. (Tosin moottorikelkkoja ja hiihtäjiä on varmasti ollut näkösällä, ei vaan noin paljoa.) Ainoastaan hevonen näistä ansaitsi muutaman vilkaisun, ja toisia koiria piti loikkia mangustimaisesti kurkkimaan etäältä. Lähempi tuttavuus ei kiinnostanut.

Tällä aurinkoenergialla on hyvä lähteä tulevaan työviikkoon. (Varsinkin kun ensi viikollekin on luvattu kohtuullista pakkasta ja auringonpaisteisia päiviä - ja minähän pääsen nauttimaan auringosta aina ennen työpäivää.) Tänään en uskaltanut ottaa Tuutikkia tuonne pitkälle lenkille mukaan (kummasti sitä arastelee leikatun jalan kestoa, vaikka lihaskuntokin on hienosti mummelille palautunut), mutta eiköhän viikon aikana tule sekin ikuistettua eräänä kauniina päivänä, kamera tulee otettua helposti matkaan jos ja kun tällaiset kelit jatkuvat.

Tuplasti tunnistettu pentu

Tuoreimmat uutiset eka. Tänään käväistiin eläinlääkärillä nappaamassa verta Muksiksesta DLA-monimuotoisuuskartoitukseen. Hyvä että käytiin, mikrosiru, joka oikein hienosti tuntuu tuossa vasemmalla puolella niskassa ei toiminut. Tuli sitten samalla laitettua uusiksi sirukin. Punnitsin aikaa odotellessa pennun, painoi vaa'alla 9,4 kg.

Eläinlääkärin pöydällä oli aivan hirvittävän jännää olla, makupalatkaan eivät kelvanneet. Mikään toimenpide ei silti hirvittänyt, sirukin sujahti niskaan ilman mitään ääniefektejä. Onneksi olimme vielä toimenpiteitten jälkeen hetken aikaa vastaanottohuoneessa, häntä alkoi heilumaan ja makupalat imaistiin ahneesti nassuun käynnin loppupuolella. Hyvä niin.

Muksis oli jo sunnuntaina nelijalkainen, eikä ole sen jälkeen keventänyt lainkaan etustaan. Taisimme säästyä säikähdyksellä.

Tuutikin Bot päällä, alkaa olla vähän lyhyt

Eilen käväisimme agihallilla paukkupakkasella. (Onneksi sisällä on lämmintä.) Otin videolle osan tekemisistämme, liikkuva kuva puhukoon enemmän kuin tuhat sanaa...

Tässä vaiheessa on alastulokontakti, A:lle tehtynä videolla:

Keppien kanssa tehdään aivotyöskentelyä. ;) Onneton vaan laitoin kameran sellaiseen asentoon, että loppuun asti ei näy koko homma.

Putki ja kepit

Pari videota on vielä lataamatta, laitetaan ne toiseen postaukseen. Kauhean hauskaa on kouluttaa uutta agikoiraa, mutta kyllä on itsellä aina välillä aika epävarma olo, kun edellisen kouluttamisesta on niin hirveän pitkä aika! 

Tänään meillä on pikkueskaritreenit, lauantaina mennään alueellisen valmennuksen Niina-Liina Linnan koulutukseen Muksiksen kanssa. Nuorna vitsa väännettävä...

Mitattu

Mittasin Muksiksen eilen seitsemännen kuukauden kunniaksi. Edelleen näyttäisi vähän liioiteltuna olevan korkeus 43cm, ei yli, mutta eipä juuri allekaan. Hmm. Toivoisiko nyt, että ei kasva, vai että hujahtaisi nopeasti muutaman sentin maksirajan yli? Painonkin pitkästä aikaa punnitsin: tasan yhdeksän kiloa näytti kotipuntari.

Kun Muksis talipallon huomasi...

Eilen iltasella Muksis alkoi keventämään oikeaa etujalkaa. :/ Syytä ei roplaamalla löytynyt. Tänään ei keventäminen ollut yhtään niin huomattavaa, mutta kylläpä sitä osaa heti olla huolissaan... Liikkeet hyvin siistit, vain seistessä ja satunnaisesti istuessa ei ole kivaa laskea painoa kokonaan etuselle. Toivottavasti päästään huomenna ennen töiden alkua käväisemään asiantuntevammalla roplaajalla - samalla voisi napata DLA-kartoitukseen verinäytteen. (Syystä tai toisesta joukkotarkissa tulevana viikonloppuna ei saa otettua verinäytteitä. Tuutikki on menossa sinne silmäpeilaukseen, ja olisihan ollut näppärää samalla napata pikkulikasta näyte.)

Ei sen kummempaa nyt, tänään onkin hyvää aikaa touhuilla sisällä kaikenmoisia tokohommia kun ei tuon jalan takia päästy aiotulle pidemmälle ulkoilulle. Äh.

Täällä on todellinen talven ihmemaa, hurjan kaunista!

Ilmoittauduin alueellisen valmennuksen agikoulutukseen tulevalle lauantaille, katsotaan nyt miten senkin kanssa käy.

Pikkueskarointia

Eiliset treenit: keppien sisäänmenoa ja alastulokontaktia A-esteellä. Lisäksi alastulolta vapauttaen putkeen. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että A:llekin oli helppoa tehdä alastulo, alkaa selvästi ota-käskyn merkitys tulla selväksi. (Välillä kyllä huvitti, kun Muksis koitti tarjota pakittamista esteelle kokonaan ennen kuin hoksasi että ahaa, vähän aikaa kun on tässä asennossa, saa palkan. Kenties tästä tulee ensimmäinen koirani, joka oppii ensin kontaktit nurinpäin. ;) )

Eniten aikaa ja energiaa meni muistuttelemiseen, kuinka oikein kuuluukaan olla hallilla kun muu poppoo härdää ympärillä. Aivan mallikkaasti Muksis kuitenkin pysyi nahoissaan vaikka leikkikavereita pyörikin tekemässä omia hommiaan lähellä. (Meillä tulee hyvin häiriöihin tottuneita pentuja, kun samaan aikaan hallissa tekee useampi koira hommia.)

En raaskinut säilöä pentua autossa koko omien reenien vetoaikaa, joten nappasin sen toista kertaa elämässä halliin häkkiin oleskelemaan ryhmän ajaksi. Hipihiljainen lapsi koko ajan! Ai että mie olen tyytyväinen. :)

Huomenna olisi tokoryhmän treenit. Mulla on nyt pohdinnassa, ehdinkö tässä alkuvuodesta tekemään niin paljon hommia kuin ryhmä vaatii. Agilityyn menee oma aikansa, ja ihan normaaliin elämään. Ei ole kivaa olla koko ajan vähän hidasteena ryhmälle kun ei aina ensinnäkään viikonloppuisin pääse treeneihin ja toiseksi ehdi välttämättä harjoittelemaan kaikkia osa-alueita kunnolla. Sellainen pieni asia olisi koiraharrastusten ja töiden ulkopuolelta tehtävänäkin kuin tutkinto loppuun...

Tokoa tullaan varmasti tekemään jatkossakin. On se vaan niin hauskaa tuon otuksen kanssa! Eilen hallilla treenien lomassa pystyimme tekemään kakeja, istumista ja sivulletuloja (jossa mun pitäisi päästä eteenpäin vihdoin...)

Eilen oli sen verran pakkasta, että nappasin Tuutikin BOTin Muksikselle hallille pitkästä aikaa. Se alkaa olla pieni, pitää varmaan mittailla (ja huvin vuoksi punnitakin) pentu tässä lähipäivinä. Ei se silmämääräisesti ole mitenkään kauheasti kasvanut, lähinnä puuhkaantunut.

Omituinen mummo, pimeää agia ja mörköilyä

Mummo on sekaisin - Tuutikki siis. Sillä on juoksu pahimmillaan (tai siis parhaimmillaan) ja varsin viileä suhtauminen Muksikseen on muuttunut täysin liehittelyksi. Muksishan ei siitä mitään tajua, on vaan tyytyväinen että tuokin mummeli leikkii hänen kanssaan...

Raukin teki _taas_ juoksun Tuutikin innoittamana, josko pysyisivät samassa tahdissa jatkossakin. Nyt pääsee myös suunnittelemaan Tikin kohdunpoiston ajankohtaa.

Tänään kävin hakemassa Muksikselle eläinkaupasta uuden pannan, edellinen alkaa olla pieni. (Sai samanlaisen Rukka-pannan kuin aiemminkin oli, vaan isompana ja heijastimellisena.) Ja voi että pentua jännitti eläinkaupassa! Meni hyvä tovi, ennen kuin elo muuttui mukavaksi sielläkin. Uhkailinkin jotta saavat meistä säännöllisen vierailijan, kun moinen mörköily on alkanut. Ensimmäinen kerta Muksiksella, kun jotain piti noin kovin jännittää. Esimerkiksi lentokenttäkäynti viikonloppuna sujui hyvin paljon huolettomammin, vaikka selvästi onkin huomattavissa Muksisesta että elämässä on alkanut olemaan jännittäviäkin asioita.

Kaupasta hallille treenaamaan. Treenit olivat vähintäänkin mielenkiintoiset - hallilla oli sähkökatkos... Pimeässä agilityn tekeminen oli Muksikselle ihan yhtä luontevaa kuin valoisassa, tokikaan paljoa ei hämärässä alettu sohlaamaan. Vähän ennen varauksen loppua valot syttyivät ja päästiin vielä ihan kunnolla toimimaan. Pääharjoitus oli (puomin) alastulokontakti, ja se sujuu jo kivasti. Lisäksi teimme putkeenmenoa eri puolilta, vähän turhan paljon on tullut jumittua samoihin "helppoihin" putkeenmenoihin. Lopuksi vielä paikkaistumista, hyvin kesti hallillakin harjoituksen. Ainiin! Eteenmenot alkavat sujumaan myös. Kiva otus!

Nyt on väsynyt pentu talossa.

(Kuten kuvien määrästä kenties huomaa, olen taas kännypäivittelyn varassa.)

Lentokenttää ja tokoa.

Lauantaina hain matkalaisen lentokentältä aamusta, Muksis oli matkassa. Hyvä niin, tuollaiselle vähän vanhemmalle pennulle paikka oli selvästi jännempi kuin edellisellä kerralla vieraillessamme. Silti, häntä viuhtoi ihan valtavasti kun ihmisiä kulki ohi, ja todellinen ilo pääsi irti kun tuttu saapui lennoltaan.

Sunnuntaina teimme kotona tokoa, kun emme päässeet treeneihin. Paikkaistumista, seisomista ja noudon alkeita. Toko on mulle hiiiiiiidas laji, jossa pitää ihan eri tavoin aivonystyröitään vaivata kuin agilityssa, tuntuu että hyvinkin lyhyeen treenituokioon saa käytettyä älyttömästi pohdinta-aikaa... Ehkä mie vaan olen hidas, agility alkaa olla vaan enempi takaraivossa ja siksi helpompaa.

Itse treenit menivät suht hyvin. Istumisessa pitää varmasti alkaa kasvattamaan aikaa entisestään, niin päästään siinä eteenpäin. Seisominenkin muistui mieleen jopa muutenkin kuin suoraan edessä, mutta käsiavulla. (Hassua kuinka se olikaan muistista kadonnut, vaikka kuuluu yhteen joululoman "treenitauon" aikana treenattuihin...) Noutoa vasta aloittelimme, tokoryhmästä saaduilla ohjeilla. Ei ollut hankalaa oppia koskemaan puiseen lastaan.

Muksishan kantaa aina ja kaikkea suussaan. (Mm. tuo edellä mainittu lasta oli jostain syystä tullut suuhun pöydältä treenihetken jälkeen, aijai.) Se myös kantaa tosi sievästi kaikkea, suht tasaisesti pidellen ja täysin pureskelematta - toki keskittyy myös järsimään jos kannettavaa ei oteta pois / jos sallittava järsittävä.

Yleisenä kommenttina loppuun: mutta on tuo edelleen niin mainio kettulapsi. Äskettäin katsoimme elokuvan, ja luonnollinen paikka pyrripennulle oli nukkua mun mahan päällä kippurassa - aina niin kauan kunnes tuli kuuma ja piti siirtyä lattialle. Se on ihan hilpeän positiivinen joka käänteessä. Verrokkina laumassa on jämy heeleri ja hivenen hörhömäisen vakava bc - täytyy sanoa, että ykkösryhmäläisissä on luonne-eroja omistajan näkökulmasta, vaikka ihan ääripäissä ryhmää ei näiden kolmen rodun osalta ollakaan.

Kuten näkyy, valoa on jo sen verran, että kamera on otettu naftaliinista. Mutta ei tarpeeksi vielä, että kuvat olisivat, hmm, erityisen hyviä. Hauskaa silti myös valokuvailla (ulkona!) pitkästä aikaa. (Näistäkin kuvista näkee mainiosti, kuinka nopeasti valo muuttuu - valkotasapainot ovat ihan yksiristikaksi -luokkaa hetken kuluttua kuvaamisen aloittamisesta.)

Tänään on vuoden eka työpäivä, ja täytyyhän sen kunniaksi poiketa agihallilla ennen töihin lähtöä.

Agilitytreeniä kertaa kaksi.

Vuosi vaihtui, ja päästiin taas vähän treenailemaan. Olipa kivaa! Varsinkin kun onnistuin tulemaan uuden vuoden kunniaksi kipeäksi, ja eilen olin ensimmäisen kerran tolpillani ensin vetämässä treenit ja sitten vähän ihmettelemässä Muksiksen kanssa mitä agility oikein tarkoittikaan.

Teimme perusjutut, lukuunottamatta alastulokontaktia, kun en löytänyt naksutinta enkä saa siinä palkattua muuten tarpeeksi oikea-aikaisesti pentua (edelleen on naksutin jossain todella hyvässä tallessa). Kierrot menevät edelleen hyvin. Eteenmenoon tarvitsen avustajan, tai helpottaa harjoitusta kovasti. Kun teimme ekaa keppiväliä, tarjosi Muksis ihan itse paria seuraavaa väliä (kun en ilmeisesti palkannut tarpeeksi nopeasti ekan keppivälin hakemisesta ;) ).

Tänään iltasella kun käväisin hallilla, piti koittaa saisinko ohjattua koko kepit. Onnistuihan se ihan suht mallikkaasti. Nyt taas himmaillaan hetki keppien suhteen, ovat kokonaisena esteenä kasvavalle koiralle kuitenkin aika rankka juttu. (Olen myös vakuuttunut edelleen vanhanaikaisuudestani. Pystykepit tuntuvat luontevimmalta mulle, varsinkin nyt kun olen mm. verkoilla keppien tekemistä seurannut enempi.)

Ihan kaikkea en laita esille - sain kuvaajan kuvaamaan pari "ratapätkää" (takaakierto-putki-eteenmeno), ja voihan herranjestas kuinka huvittavalta voi lyhyt pätkä näyttää. Olen melkein kaksinkerroin putkelle viedessäni (miniminikoiran peruja) ja kädetkin huitovat minne sattuu (taas miniminikoiran peruja, kun ei Tuutikin kanssa joutunut käsiä juuri miettimään...) Ehheh. Tulee vielä opettelemista.

Parasta toistaiseksi agilityssa on (toki pennun ilmiselvän tekemisestä nauttimisen lisäksi), että pentu on hiljaa! Tuutikkihan on suht epätyypillisesti heeleriksi hiljaa radalla (kierrospurinaa lukuunottamatta kepeillä), josko tääkin tyyppi pysyisi tuollaisena äänettömänä versiona? Säästäisi mun korvia. ;)

Sunnuntaina olisi eka kerta tokoa tälle vuodelle. *nielaus* Ryhmän kellonaika aikaistui liikaa, ja oikein mitään ei ole hetkeen tehty, ja mie olen edelleen puolikuntoinen - monta syytä siihen, ettei päästäis paikalle. Silti toivon, että pääsisimme aloittamaan tokovuodenkin jo nyt viikonloppuna. Senkin tekeminen on vaan niin kivaa tuon otuksen kanssa. (Vaikka mie taidankin olla suht mahdoton koulutusohjaajan näkökulmasta katsottuna.)

---

Uusi vuosi meinasi unohtua! Pentu ei välittänyt pätkääkään paukkeesta missään vaiheessa iltaa. Oli toki sisällä pahimman melskeen ajan, mutta edes vahtia ei tarvinnut pamausten takia. Aika kivvaa. :)