Melkein kaikilla koiraharrastajilla tuntuu olevan aina vuoden viimeinen blogiteksti tavoitepohdiskelua. Josko mullakin, vaikka tavoitteelliseksi harrastajaksi en tunnustaudukaan... Nyt kun ulkona on hämärin päivä pitkään aikaan (se siitä valokuvauksesta) ja koirat ovat leikittäneet itsensä väsyksiin lumitöissä, voi vähän mietiskellä mitä sitä oikein tahtoisi ensi vuonna tehdä.
Tuutikille toivon vain pitkää ikää, kestäviä polvia ja emännälle uskallusta vihdoin kohtuleikkaukseen valeraskauksien vuoksi. Lisäksi silmät pitää peilata ajan tasalle heti vuoden alusta.
Raun kanssa toivottavasti puuhailen edelleen ahkerasti kaikkea pientä ja kivaa. Aina välillä iskee houkutus agilityn aloittamiseen, mutta jotenkin takaraivossa on tuo lonkkatulos & bc:mäinen luonne -yhdistelmän hankaluus. Saisko siitä opetettua epärotutyypillisen agilitaajan? (Jos sarkasmia ei saa tästä luettua, täsmennettäköön että kyseessä on tosiaan heitto. Bc:stä ei kovin hidasta ja laajakäännöksistä agikoiraa taida ihan helpolla saada, varsinkin kun vielä seuraa tämän neidin sisarusten edesottamuksia agilityn saralla...) Puuhastelulupauksiin kuuluu muutaman jäljen ajaminen ensi kesänä, kun se on niin sopivaa touhua tuolle hippulalle. Toivon myös, että Rau pysyy kaikin puolin yhtä terveenä kuin se on tähän asti ollut. Melkein tekisi mieli napata siitä uudetkin lonkkakuvat, niin näkisi vaikuttaako lihaskunnon muuttuminen tiiviyteen.
Muksiksen kanssa tavoittelen yhtä puuhakasta uutta vuotta kuin tämä vuosi on ollut. En aseta mitään kisatavoitteita ensi vuodelle, mutta toivoisin saavani vuoden aikana rakennettua itselleni kisavalmiin agikoiran. (Tokosta en rohkene mainita mitään, kun ei voi tietää miten oma into säilyy. Mutta lupaan harrastaa tokoakin! ;) ) Lisäksi käyn läpivalaisemassa kesällä kakaran (lonkat, kyynärät, polvet) ja tammikuussa lähtee verinäyte DLA-kartoitukseen. Tavoitteeksi voisi tietenkin asettaa myös muutaman sentin kasvamisen, niin ei olisi ihan niin tirppana pikkumaksi kasvamassa.
Itse toivon valmistuvani, eikun valmistun (!) ja teen A-kurssitutkinnon huilusta kunnialla. Sen jälkeen suurensuuri toivomus saada lisää oman alan töitä, ja lisää opiskelua (toivomus päästä kevään hausta maisteriohjelmaan ja saada noita hallinnollisia rustattua kasaan). Olisi myös aivan mahtavaa tykätä työstään yhtä paljon kuin tähän asti, mutta miksipäs ei, kun opettaminen on kovin mukavaa.
Ensi vuodesta taitaa tulla ensimmäinen vuosi sitten agilisenssiajan alkamisen, kun en tule mitä todennäköisimmin moista hankkimaan, mutta toivottavasti pääsen jatkossakin vetämään agilitytreenejä muille samalla tavoin kuin nyt syksyn aikana.
---
Enpä näemmä osaa kovin tavoitteellinen olla edelleenkään, mutta silti voin hyvin kuvitella, että ensi vuonna tähän aikaan ei välttämättä jokainen edellä mainituista tavoitteista olekaan toteutunut. Toivotaan silti, että tärkeimmät pysyisivät: terveet koirat ja virallisestikin pätevä emäntä. ;)
Mie keskityn nyt jännittämään toivottavasti koirilta huomaamattomasti Muksiksen ekaa pommituspäivää... Toivotaan, että yhtä hyvä tuuri jatkuu koirieni suhteen paukkuvarmuuden suhteen, yhtään ilotulituksista tuon taivaallista välittävää koiraa kun ei taloudessa ole vielä ollut. Kopkop.
---
Jos en saa aikaiseksi kirjoiteltua erikseen uuden vuoden toivotuksia: ihan jokaiselle hyvää ja entistä parempaa, vilkkaampaa ja toimeliaampaa vuotta 2013! Erityistoivotukset Quasi A- ja B-pentueille ja Jazz S-pentueelle, eli Tuutikin lapsukaisille. Kuulumisia ja kuvia toivotaan aina kaikista kasvateista!
---
Muoks!
Tämän vuodenkin voisi tietty laittaa pakettiin. (Opettajana tuppaa ajattelemaan vuosia enempi lukuvuosina kuin kalenterivuotena, katsotaan kuinka onnistun kalenterivuosiajattelussa.)
Suurin ihanin asia oli vihdoin saada uusi perheenjäsen ihan suunnitelmallisesti talouteen. Olen niin monta pentuetta joutunut jättämään sivu suun, elämäntilanteen vuoksi (kun tahdoin, että tuleva pentu tulisi myös harrastusten suhteen otolliseen aikaan). Rodun vaihtokin osui kohdalle, kun bc-pentuetta ei vaan tahtonut sopivaa löytyä nyt kun aika oli paras pennun kasvattamiselle.
Tähän mennessä en ole hetkeäkään katunut (oikeasti, ei liioitellen) tuon pyrrikakaran saapumista taloon. Aivan mainio tyyppi kaikin puolin, hurjasti kiitoksia Jaanalle edelleen Muksiksesta! Tänä vuonna tuli kahdeksan vuotta siitä, kun minulla on viimeksi ollut pentu talossa.
Tuutikin polvileikkauksesta toivuttiin, ja se vaikuttaisi olevan ihan ok kaikin puolin nyt. Raun sopeutuminen tähän laumaan on, jos niin voi sanoa, valmis. Enää ei tarvitse hötkyillä mihinkään suuntaan, ja omastakin mielestä tuo on ihan täysivaltainen perheenjäsen. Lisäksi Rausta tuli maailman paras isosisko Muksikselle kertaheitolla, löysi mokoma elämäntehtävänsä siitä. Ilahduttavaa on toki myös, että Raun takapää on vahvistunut hyvin, se mm. peruuttaa erittäin hyvin ja lihaksisto on aivan eri mallilla kuin aiemmin, kun saimme fyssarilta aikanaan ohjeet remmilenkkeilyyn ja muuhun lihaskunnon parantamiseen.
On ollut makiaa myös loppupuolella vuotta päästä vähän koiraharrastuksiin pitkän hiljaisen kauden jälkeen kiinni. Tikin kanssa nyt ollaan puolihuvikseen rallailtu agiratoja polvileikkaukseen saakka, mutta senkin koulutus agilityyn on ollut vähintäänkin puutteellista ajanpuutteen takia. (Ei puutteellista tokikaan esim. turvallisuusmielessä, vaan luokannousumahdollisuuksien ja rutiinin vahvuuden puolesta...) Muksis on ollut erinomaisen mun käteen sopiva harrastusotuksen alku, ja samalla olen intoutunut tuota pehmoeläintä, Rauta, vähän koulimaan.
Syksyllä lähipiiri jo nimesi minut eräjormaksi, kun niin innolla kipusin erinäisille vaaroille ja tuntureille. Ehdottomasti maininnan arvoinen asia kaikki kiertelyt ympäri kaunista Suome(n Lappi)a, jonkunmoisen omista koirista muodostetun kokoonpanon kanssa, mahdollisesti muilla koiramaisilla tuttavilla varustettuina.
Koiraharrastukset ovat olleet täysin talkoilua Muksiksen tuloon saakka, Saariselkä kauimpana talkoilukohteena. Mutta olipa siellä todella mukavaa poiketa, vaikka sattuikin juuri sopivasti hyvin raskaiden kesätöiden kanssa päällekäin. Ensi kesänä taas pöytäkirjanpitoon toivottavasti - ja koirat mukana, joskaan eivät kisaamassa.
Koska kyseessä on koirablogi, en sen kummemmin tiivistä siviilielämää tänne, mutta muutoksia on ollut vuoden varrella niin positiivisessa kuin negatiivisessakin merkityksessä. Varsin normaali vuosi siis, vaa'ankieli tosin tuon Muksiksenkin vuoksi painuu pitkälti positiiviselle suunnalle.
Kasvatit ovat päteneet ihan mahtavasti. Bortsupentueessa suurin osa pennuista on noussut agilityssa ylempiin luokkiin ja kaikilla taitaa mennä aika mainiosti koiriensa kanssa. Heelerpentueessa on tehty näyttelydebyytti ja harrastettu agilitya. Todella mukava juttu oli Karu-sijoitusneitokaisen muutto tänne pohjoiseen, sitä on tullut nähtyä hyvin paljon. Kiiiiiiitos kaikille kasvatinomistajille aktiivisuudestanne, ja eritoten hyvistä kodeista koirille!
Kasvatusrintamalla ei ole mitään suunnitelmia. Bordercolliepuolella mulla ei ole edes koiraa, jota voisi kuvitella jalostukseen, heelerpuolella pitää tehdä paljon ajatustyötä mikäli meinaa sijoituskoiraa jalostukseen käyttää. Antaa asioiden edetä painollaan.
Tuutikille toivon vain pitkää ikää, kestäviä polvia ja emännälle uskallusta vihdoin kohtuleikkaukseen valeraskauksien vuoksi. Lisäksi silmät pitää peilata ajan tasalle heti vuoden alusta.
Raun kanssa toivottavasti puuhailen edelleen ahkerasti kaikkea pientä ja kivaa. Aina välillä iskee houkutus agilityn aloittamiseen, mutta jotenkin takaraivossa on tuo lonkkatulos & bc:mäinen luonne -yhdistelmän hankaluus. Saisko siitä opetettua epärotutyypillisen agilitaajan? (Jos sarkasmia ei saa tästä luettua, täsmennettäköön että kyseessä on tosiaan heitto. Bc:stä ei kovin hidasta ja laajakäännöksistä agikoiraa taida ihan helpolla saada, varsinkin kun vielä seuraa tämän neidin sisarusten edesottamuksia agilityn saralla...) Puuhastelulupauksiin kuuluu muutaman jäljen ajaminen ensi kesänä, kun se on niin sopivaa touhua tuolle hippulalle. Toivon myös, että Rau pysyy kaikin puolin yhtä terveenä kuin se on tähän asti ollut. Melkein tekisi mieli napata siitä uudetkin lonkkakuvat, niin näkisi vaikuttaako lihaskunnon muuttuminen tiiviyteen.
Muksiksen kanssa tavoittelen yhtä puuhakasta uutta vuotta kuin tämä vuosi on ollut. En aseta mitään kisatavoitteita ensi vuodelle, mutta toivoisin saavani vuoden aikana rakennettua itselleni kisavalmiin agikoiran. (Tokosta en rohkene mainita mitään, kun ei voi tietää miten oma into säilyy. Mutta lupaan harrastaa tokoakin! ;) ) Lisäksi käyn läpivalaisemassa kesällä kakaran (lonkat, kyynärät, polvet) ja tammikuussa lähtee verinäyte DLA-kartoitukseen. Tavoitteeksi voisi tietenkin asettaa myös muutaman sentin kasvamisen, niin ei olisi ihan niin tirppana pikkumaksi kasvamassa.
 |
| Hyvin mahtuu pyrri syliin |
Itse toivon valmistuvani, eikun valmistun (!) ja teen A-kurssitutkinnon huilusta kunnialla. Sen jälkeen suurensuuri toivomus saada lisää oman alan töitä, ja lisää opiskelua (toivomus päästä kevään hausta maisteriohjelmaan ja saada noita hallinnollisia rustattua kasaan). Olisi myös aivan mahtavaa tykätä työstään yhtä paljon kuin tähän asti, mutta miksipäs ei, kun opettaminen on kovin mukavaa.
Ensi vuodesta taitaa tulla ensimmäinen vuosi sitten agilisenssiajan alkamisen, kun en tule mitä todennäköisimmin moista hankkimaan, mutta toivottavasti pääsen jatkossakin vetämään agilitytreenejä muille samalla tavoin kuin nyt syksyn aikana.
---
Enpä näemmä osaa kovin tavoitteellinen olla edelleenkään, mutta silti voin hyvin kuvitella, että ensi vuonna tähän aikaan ei välttämättä jokainen edellä mainituista tavoitteista olekaan toteutunut. Toivotaan silti, että tärkeimmät pysyisivät: terveet koirat ja virallisestikin pätevä emäntä. ;)
Mie keskityn nyt jännittämään toivottavasti koirilta huomaamattomasti Muksiksen ekaa pommituspäivää... Toivotaan, että yhtä hyvä tuuri jatkuu koirieni suhteen paukkuvarmuuden suhteen, yhtään ilotulituksista tuon taivaallista välittävää koiraa kun ei taloudessa ole vielä ollut. Kopkop.
---
Jos en saa aikaiseksi kirjoiteltua erikseen uuden vuoden toivotuksia: ihan jokaiselle hyvää ja entistä parempaa, vilkkaampaa ja toimeliaampaa vuotta 2013! Erityistoivotukset Quasi A- ja B-pentueille ja Jazz S-pentueelle, eli Tuutikin lapsukaisille. Kuulumisia ja kuvia toivotaan aina kaikista kasvateista!
---
 |
| Muksis tähyilee tulevaan, alla mie enempi pohdin mennyttä... |
Muoks!
Tämän vuodenkin voisi tietty laittaa pakettiin. (Opettajana tuppaa ajattelemaan vuosia enempi lukuvuosina kuin kalenterivuotena, katsotaan kuinka onnistun kalenterivuosiajattelussa.)
Suurin ihanin asia oli vihdoin saada uusi perheenjäsen ihan suunnitelmallisesti talouteen. Olen niin monta pentuetta joutunut jättämään sivu suun, elämäntilanteen vuoksi (kun tahdoin, että tuleva pentu tulisi myös harrastusten suhteen otolliseen aikaan). Rodun vaihtokin osui kohdalle, kun bc-pentuetta ei vaan tahtonut sopivaa löytyä nyt kun aika oli paras pennun kasvattamiselle.
Tähän mennessä en ole hetkeäkään katunut (oikeasti, ei liioitellen) tuon pyrrikakaran saapumista taloon. Aivan mainio tyyppi kaikin puolin, hurjasti kiitoksia Jaanalle edelleen Muksiksesta! Tänä vuonna tuli kahdeksan vuotta siitä, kun minulla on viimeksi ollut pentu talossa.
Tuutikin polvileikkauksesta toivuttiin, ja se vaikuttaisi olevan ihan ok kaikin puolin nyt. Raun sopeutuminen tähän laumaan on, jos niin voi sanoa, valmis. Enää ei tarvitse hötkyillä mihinkään suuntaan, ja omastakin mielestä tuo on ihan täysivaltainen perheenjäsen. Lisäksi Rausta tuli maailman paras isosisko Muksikselle kertaheitolla, löysi mokoma elämäntehtävänsä siitä. Ilahduttavaa on toki myös, että Raun takapää on vahvistunut hyvin, se mm. peruuttaa erittäin hyvin ja lihaksisto on aivan eri mallilla kuin aiemmin, kun saimme fyssarilta aikanaan ohjeet remmilenkkeilyyn ja muuhun lihaskunnon parantamiseen.
On ollut makiaa myös loppupuolella vuotta päästä vähän koiraharrastuksiin pitkän hiljaisen kauden jälkeen kiinni. Tikin kanssa nyt ollaan puolihuvikseen rallailtu agiratoja polvileikkaukseen saakka, mutta senkin koulutus agilityyn on ollut vähintäänkin puutteellista ajanpuutteen takia. (Ei puutteellista tokikaan esim. turvallisuusmielessä, vaan luokannousumahdollisuuksien ja rutiinin vahvuuden puolesta...) Muksis on ollut erinomaisen mun käteen sopiva harrastusotuksen alku, ja samalla olen intoutunut tuota pehmoeläintä, Rauta, vähän koulimaan.
Syksyllä lähipiiri jo nimesi minut eräjormaksi, kun niin innolla kipusin erinäisille vaaroille ja tuntureille. Ehdottomasti maininnan arvoinen asia kaikki kiertelyt ympäri kaunista Suome(n Lappi)a, jonkunmoisen omista koirista muodostetun kokoonpanon kanssa, mahdollisesti muilla koiramaisilla tuttavilla varustettuina.
Koiraharrastukset ovat olleet täysin talkoilua Muksiksen tuloon saakka, Saariselkä kauimpana talkoilukohteena. Mutta olipa siellä todella mukavaa poiketa, vaikka sattuikin juuri sopivasti hyvin raskaiden kesätöiden kanssa päällekäin. Ensi kesänä taas pöytäkirjanpitoon toivottavasti - ja koirat mukana, joskaan eivät kisaamassa.
Koska kyseessä on koirablogi, en sen kummemmin tiivistä siviilielämää tänne, mutta muutoksia on ollut vuoden varrella niin positiivisessa kuin negatiivisessakin merkityksessä. Varsin normaali vuosi siis, vaa'ankieli tosin tuon Muksiksenkin vuoksi painuu pitkälti positiiviselle suunnalle.
Kasvatit ovat päteneet ihan mahtavasti. Bortsupentueessa suurin osa pennuista on noussut agilityssa ylempiin luokkiin ja kaikilla taitaa mennä aika mainiosti koiriensa kanssa. Heelerpentueessa on tehty näyttelydebyytti ja harrastettu agilitya. Todella mukava juttu oli Karu-sijoitusneitokaisen muutto tänne pohjoiseen, sitä on tullut nähtyä hyvin paljon. Kiiiiiiitos kaikille kasvatinomistajille aktiivisuudestanne, ja eritoten hyvistä kodeista koirille!
Kasvatusrintamalla ei ole mitään suunnitelmia. Bordercolliepuolella mulla ei ole edes koiraa, jota voisi kuvitella jalostukseen, heelerpuolella pitää tehdä paljon ajatustyötä mikäli meinaa sijoituskoiraa jalostukseen käyttää. Antaa asioiden edetä painollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti