Paikalla pysymisen vaikeus

Lievästi kiusallista olla treenaamassa huonosti valmistautuneena. Lisäksi ekan kerran Muksis otti häiriötä muusta porukasta aina välillä, täytyy alkaa kiinnittämään siihen huomiota. Positiivista ehdottomasti on tuon äänettömyys, vaikka sormet meinaa mennä makupalojen mukana ja tekeminen on niin kivaaaa, se on toistaiseksi ollut hiljainen. (Myös agilityssa.)

Sivulletulossa kehoitus ottaa takapakkia, paikka on hyvä, istuminen sivulle ei onnistu.

Seisomista ei oltu treenattu, joten saimme vaan neuvon mennä kotiin opiskelemaan. ;) Valitsimme kuitenkin tavan jo, laitan videopätkää jossain vaiheessa kun ehdin videoimaan. Pari toistoa tehtiin uudesta asiasta, ja kyllä tuo kakara sitten oppii nopeasti!

Onneksi treenien loppuun tuli uutena asiana merkki. Valmistauduin opettamaan sitä ihan läheltä merkkiä tosi huolella ja houkuttelemaan Muksiksen ympäri... ...mutta pentuhan vaan suoritti merkin kyselemättä ihan sillä tavoin kuin tarkoitus olikin. Yllättävän nopeasti miekin tajusin, että kappas, on hyötyä takaakiertojen opettelusta agilityssa. ;) Lisäsimme matkaa pikkuhiljaa ehkä maksimissaan noin viiteen metriin.

Itse en selvästikään ole maailman luontevin tokoharrastaja. Onnistun vaikeuttamaan hommaa tahtomattani heilumalla kuin heinäseiväs ja taiteilemalla ympäriinsä aivan turhan paljon. Sivulle tulossa loikin pitkin tokohallia ja kenties kymmenennellä kehoituksella tajusin vähentää omaa haahuiluani. Sori, Muksis. Merkille tajusin sentään nopeasti jättää käsi- ja askelavun pois, kun ei niitä tarvinnut.

Katsotaan, kuinka sitä oppiikaan näin "toisinpäin" tavoistaan pois. Tokoharrastajia joutuu aina agireeneissä tsemppaamaan käyttämään ääntä, käskytystä ja kroppaa enemmän. Olen hyvin skeptinen itseni suhteen, opinko olemaan heilumatta hirveästi tokossa, luontevampaa itselle tuollainen vapaampimuotoinen liikehtiminen. ;) Täytyy kuitenkin koittaa vahvistaa "paikka" -käskyä. Itselleni.

Päivityshiljaisuutta

Tietokone ei tykkää toimia, ja kännykällä ei jaksa tarinoida samalla tavalla. :( Siispä internet-hiljaiseloa. Muutenkin minulla on ollut vähän hoppuisat viikot, jotka onneksi tässä tasoittuvat taas, ehtii tekemään koirien kanssa enemmän.

Oman ärsytyksensä eloon aiheuttanut tuo kamala sää. Lenkit ovat jääneet lyhyeksi pennun kanssa, kun en uskaltanut liukastuttaa sitä luistinratamaisilla kävelyteillä. Onneksi nyt on ollut niin pitkään lauhaa, että vihdoin voi lenkkeillä ihan normaalisti! Valokuvaus on jäänyt täysin, kun on niin täydellisen harmaata.

Pitkästä aikaa päästiin agihallille torstaina, jossa tehtiin putkeen menoja hyppysiivekkeiden kautta, ja eteenmenoa, sekä rauhoitin kosketusalustalle menoa. (Aika kohkausta se on edelleen...) Muksis osaa jo aika paljon, pätevä pieni. :) Onneksi mulla ei ole kiire minnekään, ehdin ihan rauhassa ihmetellä miten tuon kanssa teen asiat.

Korkeus on nyt noin 40,7 cm. Sillä ja hilkulla, jännä nähdä kuinka kasvaa vielä! Tosi pikkukoira se on, vaikkei bc ole iso, näyttää Rau rinnalla isolta koiralta. Muksis on tosi kompakti pakkaus, helposti saa napattua kainaloon tarvittaessa.

Pentu myös joutui aikuistumaan viikon työmatkareissulle päästessään: takaisin tullessa Muksis siirtyi takapakkariin häkkiin (tai siis veräjän taakse) matkustamaan takapenkillä olevan boksin sijaan. Nyyh. Tyytyväinen ja unelias pentu sieltä löytyi kotia saavuttua, ei paljon ihmetyttänyt uusi matkustuspaikka.

Työmatkalla törmättiin lapsilaumaan pitkästä aikaa, ja lapset olivat yllättäen vähän jänniä. Ei kun muistuttelemaan että epälooginenkin käyttäytyminen on normaalia. Muksis ei sen kummemmin epävarmuuttaan näyttänyt kuin pakittamalla selkäni taakse. Rapsuttelut olivat täysin ok. Kaikki aikuiset ihmiset ovat siitä Aivan Ihania poikkeuksetta... Myös uusi paikka, iso kaikuva tila ja paljon ihmisiä liikenteessä oli täysin normaali asia Muksikselle, ilahduttavaa moinen varmuus erilaisissa tilanteissa. Oli myös hauskaa katsoa kuinka se esimerkiksi aivan rauhassa käveli maassa olleen kompostiverkonpalasen päältä (tilapäisporttina toimii ovella, ja kaaduttuaan jätin tarkoituksella hetkeksi ovensuuhun rämisemään).

En ymmärrä tämän kännybloggerin logiikkaa, joten saa jäädä kuvat yhteen, mitään mieltä ei ole lisätä niitä tekstin loppuun useampaa.

Kenties taas enemmän kerrottavaa seuraavalla kirjoituskerralla?

Onnea kolmosluokkalaiselle!

Congratulations again!

Paljon onnea vähän viiveellä Ninnille ja Tikille (Q. Animato)! Hieno nollavoitto Pietarsaaressa 10.11. Salme Mujusen agiradalta ja menolippu kolmosluokkaan. :) (Etenemä oli radalla 4,94...)

Kuva: Elina Paavola

Ninni and Tikki (Q. Animato) are now competing in class III at Agility. They got their final 0-result from class II (winning their class) from Pietarsaari at 121110. (Judge Salme Mujunen.)

Hampaiden harvennus ja välikuvaus

Kirjoittelen pidempään ehtiessäni, mutta nyt vain lyhyt tiedote: tänään Muksikselta kaiveltiin tuplakulmurit ylhäältä pois (on muuten ollut toistaiseksi kamalimman näköinen ell:n toimenpide, ja mie olen avustanut mm märkäkohtuleikkauksissa). Siististi lähtivät. :)

Sen jälkeen varsinainen jännitysmomentti, välikuvat. En muista, milloin olisin viimeksi niin jännittänyt röntgenkuvan saamista nenäni eteen... Tällainen sieltä sitten saapui. (Kappas, kännykällä blogatessa en tiedä minne tuo kuva pompsahtaa kirjoituksen sekaan.)

Vasen hyvin siisti, oikea tarpeeksi siisti. Ah, onnea!!

Alkuviikon jorinat

Alkuviikolla olemme tehneet lähinnä tokojuttuja. Aloin opettamaan oikeasti takajalkojen tarjoamista alustalle, ja vaihdoin alustan matalampaan (itseasiassa Monopoli-peliin). Olen onnistunut palkkaamaan Muksista niin paljon vain toisen jalan nostamisessa alustalle, että on ollut töitä saada molemmat takajalat myös alustan päälle. Pikkuhiljaa hyvää tulee.

Lennokkaat.

Kaket sujuvat suht hyvin myös. Maahan-seiso on ehdottomasti hankalin, muissa takajalat pysyvät hyvin oikealla paikalla. Hillittömän kärsivällinen tuo pentu on tehtäessä myös noita hitaita ja rauhallisia juttuja! (Toki mm. viimeksi mielentila oli sellainen, jonka sai, kun koira oli lenkkeillyt pennuksi pitkähkön iltalenkin, riekkunut Raun kanssa ja syönyt osan iltaruuasta...)

 Jotain muutakin me ollaan tehty alkuviikolla, mutta enpäs muista mitä.

Vielä mahtuu syliin uneksimaan.

Tänään oli agireenit, tai siis pikkueskareiden ryhmä. Me teimme Muksiksen kanssa parit takaakierrot, takaakiertojen kautta täysin U-malliseen mutkaputkeen (vitsit se oli taitava!) ja kosketusalustaa (vähän pidempi aika alustalla ennen kuin sai makupalan, joka lensi ihan eri suuntaan kuin missä mie olin) ja vielä eteenmenoa loppujen lopuksi kolmien siivekkeiden kautta. Ja ekan keppivälin hakemista, jota joutui ihan hetken muistuttelemaan, ja jostain täysin kummasta syystä Muksis tarjosi juuri väärältä puolelta ekaan keppiväliin menemistä. (Liikaa takaakiertoharjoitusta..?) Se ei ole koskaan tätä päivää ennen mennyt väärälle puolelle ensimmäistä keppiä.

Kauhian taitava pikkueläin! Parasta agihallilla on se, että tuosta likasta näkyy, kuinka se nauttii tekemisestä.

---

Kulmahampaat ovat edelleen tuplat, yläkulmurit siis. Ensi viikolla pitää käydä ell:llä jos eivät itsekseen siihen mennessä tipu, niin valtavaa vauhtia kasvavat rautaiset myös. :/ Meillä on hyvä leluarsenaali (ja luita tietty myös) edesauttamassa hampaiden heilumista, mutta hyvällä mielikuvituksella voi sanoa toisen puolen yläkulmurin heiluvan hiukan... Leluarsenaalista on mainittava maailman sievin hyvin kirkkaan pinkki motivointipatukka - ei sellaisia vaan ollut vielä edellisen pennun aikana!

Alhaalla on toisella puolella vielä maitokulmahammas kiinni, mutta se tippuu kyllä itsekseen ihan pian, niin yhden juuren varassa taitaa olla.

Höh, tylsää jos joutuu rauhoittamaan koiran moisen operaation vuoksi! Toisaalta, samalla rauhoituksella sitten voidaan ottaa välikuvat ihan varmuuden välttämiseksi - meidän eläinlääkärit rokotuksilla ja mahatautikäynnillä ovat olleet sitä mieltä, että turha on rauhoittaa koiraa turhaan, kun liikunta moitteetonta.

Ps. Tuutikki suhtautuu pentuun hyvin uteliaan myötämielisesti, ja pentu väistää sen täysin. Eiköhän tästäkin kaksikosta hyvää tule. Muksiksen laumakäyttäytymisessä paras puoli on tapa osata väistää muita. On kyse sitten Rausta joka leikkiessä tulee joskus päälle kuin yleinen syyttäjä, tai Tuutikin oman tilan tarpeesta: Muksis pysyy tarpeeksi kaukana tai väistää kun on tarve, se ei härkennä tilanteeseen väkisin matkaan.

Kutistuva pentu

Mittasin tänään pennun kunnolla: pentu seisomaan seinää vasten ;) ja sään kohdalta merkki seinään. Tulos: 39,7cm. Se on siis kutistunut!

Kieli keskellä suuta nollasta sataan.

Oikeastihan tokikin on kyse mittausvirheestä aiemmin, suurpiirteisyydestä. Nyt aloinkin miettimään, kuinka paljon tuo hujahtaa vielä? Mahdolliset pyrrin omistajat, jotka luette blogiani, miten teidän koirien korkeuskasvu on kehittynyt? Muksis on ihan kohta viisi kuukautta, eikä siis ole juurikaan kasvanut vajaan kuukauden aikana.

Eilen Muksis oppi seisomaan molemmilla takajaloilla alustan päällä. Hieno lapsi.

Tänään käytiin punastelemassa tokon valmennusryhmässä, kun eihän me osata ilman ohjausta oma-aloitteisesti mitään opetella. Kakejen opettaminen oli ilmeisestikin sujunut ihan kunnialla, mutta voi hyvä elämä että tuo vetää kieli poskessa kosketusalustan... Vauhdilla ja sinnepäin - ja siinähän on toki syynä ihan mun laiskuus opettaa kosketusalusta kunnolla. Kosketusalustaa olisi siis käytetty ruudun alkeisharjoittelussa, mutta eihän me ruutuun asti päästy. Menomatkalla hankin tunnarikapulatkin (20 puista pyykkipoikaa ;) ), mutta niille ei vielä tullut käyttöä. Kotiläksynä, eh, kosketusalusta kuntoon, lisää kestoa kakejen asentovaihdosten yhteydessä ja Se Tunnari. (Ts. nuuski oikeaa kapulaa, niin saat palkan kapulan alta.)

Yleisesti tuo alkaa olla kyllä niin viisikuinen. Jaksaa napittaa silmiin vaikka minuutteja (niin oletan, vaikka en olekaan testannut, kun niin hauskaa tuosta on ottaa katsekontakti, tilanteesta riippumatta), mutta ylipäätänsä alkaa tulla ähäkutti-asennetta aiemman "olen maailman kiltein pentu" -käytöksen tilalle...

Hallilla se onnistui narskauttamaan ohi makupalasta pikkurilliini. Niinköhän tuo toivoisi alanvaihtoa, kun ensin myötävaikuttaa parin muun sormen lävistykseen, ja sitten ihan itte lävistää kolmannen, kenties huilunsoitto ei ole pyrrejä varten. Olen toki tosi ylpeä itsestäni, kun en päästänyt ääntäkään ennen kuin olin palkinnan loppuun saattanut, vaikka kävi sen verran kipeää. Nyt kotona löimme viisaat päämme yhteen - tuollaisella alle kaheksankiloisella rimpulalla on kuulkaas yhtä kova pää kuin isommallakin elukalla. Auts.

Muksis ja Tikki ovat nykyään valvotusti yhdessä ongelmitta. Valvomatta en anna olla, kun Tuutikki on niin tarkka omasta tilasta, ja Muksis niin kohelo. Helpompaa noita on myös pitää erikseen, kun kummallekin asia on ok. Ja Raulla on kivaa, kun pääsee vuorotellen molempien kanssa tekemään asioita.

Täällä on todellakin lunta. Tänään tullut varmaan parikytä senttiä, ja koirien juoksentelua lumessa on kiva katsoa. Saattoi olla astetta rankempi lenkki kakaralla treenien jälkeenkin metsässä juuri sataneessa nuoskahkossa lumessa Hali-sheltin kanssa. Valoa ei juuri ole enää, valokuvaus pitänee siirtää pääosin sisätiloihin. Kunhan vaan löytäisin jostain salaman, miten voinkaan hukata sen?

---

Katsotaan mihin aikaan pääsee nukkumaan - Karman synnytys on käynnistymässä. Klik.

Keskenkasvuinen vampyyri harrastaa...

...mm. teki ensimmäisen tihutyönsä syömällä Hyvin Hiljaa kamerapiuhani aivan tuhannen päreiksi. Höh. Ilmeisesti sitä mieltä, että vähemmän kuvausta, enemmän toimintaa - tietokoneeni kun sanoi sopimuksen irti muistikortinlukijan kanssa... Tai siis, kuviahan voin ottaa mutta koneelle siirtäminen on hankalampaa.

Viikonloppuna olimme reissussa, ei sen kummempaa. Muksis pääsi ihmettelemään paksumpia lumikinoksia, ja reteessä likassa näkyi ensimmäisen kerran rinsessaoireita: lumen paakkuuntuminen reisien sisäpuolelle oli aivan k-a-m-a-l-a-a...

Alkuviikosta olen tuskaillut tunnarin opettamisen aloittamisen kanssa. Ainoa looginen päätös tuskailulle oli jättää koko homma hautumaan kokeneempien oppia odotellessa. Samalla siirryin sijaistoiminnalle ja aloin opettamaan pennulle takajaloilla alustan päällä seisomista. Toistaiseksi olemme vaiheessa "rytinällä toinen takajalka alustalle", katsotaan päästäänkö vielä eteenpäin.

Keskiviikkona käväisimme hallilla kaverin kanssa. Aika meni enempi hänen koiransa kanssa touhuiluun, mutta tekaisi Muksiskin vanhoja tuttuja asioita. Ja söi sormeni. Minun rauhallinen ja lunki pentuni on alkanut vetämään kierroksia agissa! Ääääk. Kyllä se onneksi edelleen on suht rauhassa ootellessa ja tehdessäkin, mutta tietty vauhdin lisäys on eittämättä tapahtunut. Putkea myös hyppysiivekkeiden kautta, keppien ekaa väliä ja ohjausjuttuja vähäsen tehtiin.

Tänään olikin varsinainen hulinapäivä myös koiramaisesti. Aamusta (lompakon etsimispaniikin ja kauppareissun kautta) hallille, jossa näimme Jaana-kasvattajan ja laumansa. Olipa kivaa! Aloitimme lenkillä metsässä, ja oli kauhian hauskaa nähdä kuinka hyvin Muksis sujahti "vanhaan laumaansa". Ja hienosti pyrrit ja holsku ottivat sen vastaan. Takaisin kävellessä Katla-holsku olisi oikein kunnolla alkanut leikittämään koipeliinia. Kamera oli tietenkin autossa repussa koko lenkin, mutta Jaana taisi napata pari kuvaa.

Hallilla rupateltiin Muksiksen häärätessä ympärillä - ja aiheuttaessa mulle pari "apua"-tilannetta kun se tarjosi seisomista keinulle, ja lähti ihan pokkana kävelemään esteellä kuin aina olisi kontakteja tehnyt... Ei ehtinyt rämäyttää sitä, kuitenkaan. Se myös ihan oma-aloitteisesti (silmienpyöritystä) teki ekan kerran elämässään mutkaputken. Ja aika vauhilla meni myös siivekkeiden kautta putkeen. Vähän naksuteltiin taikamattoa jonka tekeminen oli nolostuttavan kauheaa: pentu hiukan ennakoi palkkaa...

Oli ihan hurjan mukavaa nähdä, kiitos kun pysähdyitte pitkän matkan varrella täällä!

Illalla vielä pikkueskareiden reenit, jossa ei oikeastaan tehty mitään agilitya (hyppysiivekkeen kierto ainoastaan), mutta nappasin pennun kuitenkin hallille kun viimeisestä yhteisreenikerrasta on jo jonkun aikaa. Saatiin kivasti vinkkejä tulevaa tokoryhmäkertaa varten, ja vähän jo koitettiin sitä helpommin toteutettavaa tekemistä - joka siis ei ole tunnari. (Voihan tunnariahdistus sentään.) Pari eteenmenoa tehtiin ihan ilman esteitä makupalakupille, en ole jotenkin saanut opetettua sitä kunnolla tätä ennen kakaralle. Ensimmäisen kerran keskittymistä häiritsi joku asia: ei muut koirat, vaan yhden kanssatreenaajaan hillittömän hyvänhajuiset lihapullat. Kaipa se on pakko tuollekin napata lihapullia seuraaviin treeneihin.

Osaa se sentään edelleen myös lentää.

Oman ryhmän treenien jälkeen kotiin - jossa tuo on hillunut tähän asti, nukahti puolisen tuntia sitten. Nytkö se alkaa, aika, jolloin pentu on energinen JA valveilla hyvin monta tuntia vuorokaudessa? :o

On se joskus paikoillaankin.

Keskenkasvuista vampyyria tarvitsee tuskin selitellä sen kummemmin näiden kuvien jälkeen. (Kiitos vaan ilmauksesta Kirsille.) Toisaalta, kun ainoat kunnolliset rautahampaat ovat nuo etuhampaat, myös siskoni "liian isot tekarit" passaa tässä kasvuvaiheessa. Vampyyri tosin osuvampi, tai joku muu pimeyden hammastelija, kun nyt yläkulmurit kasvaa jo tuplina... Seuraillaan.