Kevään merkkejä

Juoksut juostu ja suoraan juoksun jälkeen sunnuntaina Lee Gibsonin koulutukseen. Tiedetäänköhän me kumpikaan miten päin mikäkin este suoritetaan?



Ja ilmoittauduin Pellon kisoihinkin. Sillä verukkeella, että olen siellä joka tapauksessa talkoilemassa (oman seuran kisat), kai sieltä voi - Gibsonin aiheuttamisen valaistumisen vuoksi, tai todennäköisemmin - tuurilla nolla tullakin. :p

 

Hiihaa.

Katsotaan josko ehtis su tai ma raportoida millainen koulutus oli. :)

Lunta ja juoksu ja kuvia.

Meille kuuluu vaan lumessa tarpomista (joka on ihanaa).

Ja Muksis aloitti toissailtana juoksun oikeasti. Astutushaaveet siirtyvät mahdottoman ajankohdan (opettaja + kevät) vuoksi seuraavaan juoksuun.

Valoa alkaa olla jo kuvaukseen. ^_^

Hyvää uutta vuotta 2015, tavoitteineen ja kuulumisineen

Olipa niin väsynyt emäntä työvuoden kääntyessä puolen välin taukoon (opettajat kun tuppaavat ajattelemaan lukuvuosittain), että en edes blogia saanut päiviteltyä. Loma on ollut todella loma - ollaan vaan oltu, vähän temppuiltu koirien kanssa ja ulkoiltu silloin kun ollaan saatu olla kolmestaan tuolla totaalisessa kauneudessa (niin kuin isäni asian ilmaisi).



Viime vuosi oli hyvä vuosi kaikin puolin, koirajuttujakin vähän sentään ehittiin tehdä. Pääosan vuodesta vei kuitenkin työ, ja koirat lähinnä kulkivat mukana. Puolisen vuotta Pohjanmaalla, jonka jälkeen palattiin takaisin pohjoiseen - ja metsiin. ^_^



Suurin menetys oli tietenkin Tuutikin kaikin puolin suhteellisen yllättävä lähtö. Siiseliä, on sitä ikävä. Mutta täytyy sanoa, että koiralauma on paremmin tasapainossa ja oletan, että Tuutikilla ehti olla jotain selkä-/polvikipuja jo ennen dramaattista polven hajoamista, sen verran kireänä se oli viime ajat.

Pidemmittä puheitta, että saan tämän edes joskus lähetettyä, tavoitteet vuodelle 2015.
Viime vuoden tavoitteista onnistui osa: Rau ja Muksis pysyivät terveenä ja Muksis kisasi agissa. Rau osaa ravata ja Muksis osaa enemmän agilitya kuin kukaan aiemmista koiristani. Kun minäkin vielä oppisin!

Molempien osalta toivon, että pysyvät terveenä ja minä kans että päästään vaeltamaan tänä vuonna enemmän kuin surkeana sairastelusyksynä 2014!



Rau

...opettelee edelleen hermojen hallintaa, ja minä opettelen olemaan rauhallisempi kun se pinkoilee vähän liioitellen pehmeyden takia suuntaan jos toiseenkin.
...on edelleen yhtä valloittava kaikissa koirapiireissä, mihin eksyy, ja eksyy useammin ainaski Vipin kanssa lenkille kuin tänä vuonna! (Huomaatko, Kirsi, uhkailua. :p )
...saa käyttää enenevässä määrin nenäänsä ja oppii useamman kuin yhden tempun vuodessa. Tähän liittyy myös se hermojen hallinta, meillä molemmilla.

Muksis

...pääsee selkäkuviin ja silmäpeilaukseen.
...haluan tai en, pääsee tavoitteisiinsa usein varastamalla erinäisiä ruokia.
...oppii agilityssa kepit ja kontaktit ja irtoamisen oikeasti. Ja olishan nyt kohtuullista nousta ohjaajan 16 agiharrastusvuoden jälkeen ylempiin luokkiin. :p
...käyttää aktiivisesti takapäätään tempuissa ja oppii myös uusia temppuja - ainakin loput neljä sormea peukalon jälkeen. Eli pääsee käyttämään aivokapasiteettiaan enempi.
...no ne pennut... Uskaltaisikohan niitä jo toivoa tälle vuodelle? Ainakin ajatus menee eteenpäin ja kalenterista raivataan tilaa pennuille. Ja pennulle, sitä myöten.

Emäntä

...jatkaa alkanutta karkkilakkoa onnistuneesti.

...pääsee vaeltamaan paljon!

...saa aikaiseksi järjelliset agipohjat tuolle eläimelle.

...osaa rajoittaa kivojenkin töiden määrää silleen, että aikaa jää muullekin.

Muksis teki olevinaan juoksun, mutta ei sitten kuitenkaan. Katsotaan koska tekee sen oikeasti. Toivon noin maalis-huhtikuuta aikaisintaan. :p



Tänään oltiin piiiiitkästä aikaa agireeneissä. Oli hurjan kivaa, vaikka mie olinkin ihan talviteloilla. Pitkän välin jälkeen taas ihmettelen kovasti kuinka hyvä koira mulla on, ja kuin paljon se osaa! Me ollaan aivan mahtavassa ryhmässä, jossa ohjaaja saa aikaa tarpeeksi toistoille että tajuaa mitä on tekemässä. Ihan huippua! Mulla on kamalia ajoitus- ja sijoittautumisongelmia. Koirahan kääntyy oikeasti vaikka kuinka myöhään ohjaten just sinne mihin mie näytän...

Pidemmittä puheitta.

Oikein ihanaa vuotta kaikille blogin lukijoille! 

Luonne testattu.

Elämän on jatkuttava, vaikka ikävä onkin pikkusiiseliä. Tuutikin kohdalla päätös oli niin kovin oikea, ja tiesin sen olevan edessä katsoessani kuinka koira ei enää kestänyt samanlaisia pitkiä lenkkejä kuin aiemmin, että surun seassa ei ole ollenkaan kyseenalaistamista, mikä tekee tilanteen helpommaksi kuin joskus aiemmin. Kovasti olisin suonut silti vielä melkein toisen mokoman hedelmälepakolle, heelerit kun tuppaavat olemaan pitkäikäistä porukkaa.

---

Kävimme lauantaina Muksiksen kanssa luonnetestissä.

Jännitti eniten koskaan, kun pyrrit nyt ovat pyrrejä.

Mutta neiti oli aivan sellainen kuin kuvittelinkin - tosin ei niin vilkas eikä terävä, eli kaikki yllätykset olivat positiivisia.

Hansku otti kuvia testissä, katsotaan josko niitä saisi tänne käyttöönkin.

Itselläni jäi testistä mieleen...

...että aluksi Muksis käyttäytyi hyvinkin pyrrimäisesti; kamalaa, vieraita ihmisiä, jotka koittavat lääppiä ja leikittää. Ei tullut leikistä mitään.

Kelkka oli helppo, reaktio toki kovin lennokas mutta palautumiseen ei mennyt juuri aikaa. Samoin hyökkäyksessä Muksis hyvinkin nopeasti toipui typerästi päälle karkaavasta tuomarista. Luoksetulo oli ehkä hupaisin hetki: Muksis selvästi harkitsi, lähtisikö hyökänneen tuomarin luo vai tulisiko minun luokseni. :D Ja hillitön riehunta kun sai vähän laukata välillä.



Mörkökuja oli ehkä yllättävin kaikista. Ei tuo koira korvaansa lotkauttanut vaikka haalari hyppäsi päälle (oli jo tynnyrille mennessään menossa kurkkaamaan moista, ei minkäänlaista väistöä enää jälkikäteen) ja tynnyriä olisi mennyt katsomaan suorilta. Ihanaa, paimenkoira joka ei paljon pahaa muistele.

Pimeässä huoneessa koira tuli suoraan minun luokseni hyvin lennokkaalla laukalla, ja syliin saakka. :D Sitten olisi lähtenyt kiipeämään vieressä olevia ritiläportaita pitkin, jos olisin antanut. Ei mitään ihmetystä taskulamppujen kanssa heiluvista tuomareista, rekasta tai pressusta betonilattialta, tai muusta pimeän rekvisiitasta. Toinen tuomareista kysyikin, että onko näillä yhtä hyvä näkökyky kuin vinttareilla - niin nopeasti Muksis minut sieltä bongasi.

Seinässä kuului vakuuttava murina mahanpohjasta asti. Muksis onnistui saamaan narun jalkojen alta josta syystä hyökkäystä ei saatu vietyä ihan seinään saakka, mutta reaktio tuli selville. Ja sitten tuomarin syliin kun odottelivat minua.

Ampumisissa reagoi kumpaankin paukkuun, mutta ei ollut mitään ongelmaa lähteä ampumisten suuntaan.




I Toimintakyky +2 hyvä
II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +3 kohtuullinen hillitty
IV Taisteluhalu -1 pieni
V Hermorakenne +1 hieman rauhaton
VI Temperamentti +3 vilkas
VII Kovuus +3 kohtuullisen kova
VIII Luoksepäästävyys +2b Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
Yht. 160 p.

Tuomarit Maarit Salla ja Riitta Lehmuspelto.



Ps. Wihii, toimintakyky +2, kovuus +3!

---

Juuri ennen Tikin poismenoa kävimme agikisoissa, omissa sellaisissa. Voin rehellisesti sanoa, että yksi typerimmistä teoistani ikinä: olin kipeänä, kamalassa yskässä, ja varmasti osittain kisojen takia pitkittyi tauti entisestään... Mutta oli hauskaa, myös pöytäkirjailut, vaikka meinasi äänikin kadota vallan. Ei muisteltavaa jälkipolville, hylkyjä ja yksi kymppi.

A-rata



B-rata



Vielä yksi rata on nauhalla, mutta mun omassa kännykässä, katsotaan josko joskus saisin sen sieltä nettiin saakka.

---

Muuten ollaan vaan syksyilty. Oi, ihana syksy, ihana metsä!



Raulla juoksu juuri lopussa, meni aikalailla huomaamatta ohi. Pitäisi oikeasti ottaa itseä niskasta kiinni ja leikkauttaa Rau, sillä kun paino tippuu aina juoksuaikana. Mutta se virtsankarkailun riski aina viivästyttää tätä päätöstä...

Vielä omat kisat Pellossa kuun lopussa tälle syksylle, sitten taidamme vain treenailla loppuvuoden. Tänään päättyy ilmoittautuminen talven agiryhmiin, mulla on kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että pääsisimme su tai ma -ryhmään ja voisimme toisella paikkakunnalla asumisesta huolimatta jatkaa agsailua talvenkin yli. :)

In memoriam Tuutikki

Tuutikki (Jazz Hoop-Dee-Doo)

18.5.2004-16.9.2014

Leikkaamaton polvi petti. 

Voi minun pientä vihaista oravaa, miten äkkiä lähditkään.

Ikävä.

Oi, syksy!

Syksy vs. agility 100 - 0.

 

  Ps. Eikö näytäkin Muksis ihan sarjakuvahahmolta? :D 

Mitä kertoisin pyrristä?

Pyrri on kummallinen koirarotu, joka kietoo ihmisen kannusvarpaittensa ympärille ja käyttäytyy huonosti. Pyrri pomppii, kiipeilee ja tasapainoilee. Se voi valita kahvilaherkuttelun agiradan kesken, tai päättää, että ilmassa on jotain erilaista jonka vuoksi ei voi tehdä töitä just nyt. Se yrittää hakea huomiota ihan kaikilla tavoilla ihmiseltään, vaikka joutuisikin venyttämään koiralle sopivan käytöksen rajoja. Se istuu usein hartioillasi. Se on sietämättömän söpö, vaikka sillä onkin luppakorvat. Se on myös usein sietämätön, terävä ja hölmö. Bortsuun ei edes kannata verrata, bc:n puuduttav... suoritusvarmuus on ihan jotain muuta verrattuna tähän klovnimaiseen eläimeen. Vakava työkoira pyrri ei ole, koska oma ihminen on työtäkin vakavampi asia.

Mutta pyrri on aivan hirveän hauska. Se heiluttaa häntää tuttujen ihmisten hajuillekin. Riemastuessaan se syleilisi koko maailmaa ja saattaa pussata agireenien vetäjää ihan vaan huvin vuoksi. Sen into tehdä töitä ja tehdä juuri niin kuin sitä ohjataan on aivan uskomaton. Kun sitä komentaa, se istahtaa supernopeasti paikoilleen - kun istumisesta on aina kehuttu... Kun pyrri harrastaa resurssiaggressiota, sen saa lopettamaan sanomalla iloisesti pyrrin nimen. Se on myös aina valmis tulemaan vaikka maailman ääriin ihmisensä kanssa.

Ihan varmasti pyrri ei sovi kaikille. Tuskin sellaista koirarotua on, joka sopii, ja nämä ovat niin kovin persoonallisia otuksia että karsinevat vakavimmat harrastajat (pl. agility, ehkä, tosin lyhytkarvaisilla suuri riski olla pikkumakseja). Minä satuin löytämään sellaisia itselleni sopivia piirteitä tästä paimenesta, joita ehkä olen vähän kaivannut muissa roduissani.

Aloin miettimään tänään, mitä pyrristä sanoisin, siis tuosta omasta, joka nyt nukkuu autuaallisesti iltalenkin ja -ruuan jälkeen lattialla, kun päädyimme Jaanan kanssa jotta sille voisi pentue tulla. Tai siis Jaana toki pentueen kasvattajana päätti, minä komppasin. Muksiksen mahdollinen pentue syntyy minun luona pohjoisessa ensi vuonna, mutta samoja pähkinänsärkijöitä niistä tulee kuin emästään. Minulle tällainen järjestely sopii aivan mainiosti, on ihanaa olla perehtymättä yhteen rotuun niin järjettömän perinpohjaisesti kun on kahteen jo perehtynyt!

Jaanan Casse-Noisettes -kennelin sivut.

Yksi rodun paras puoli on, että tässä rodussa ei ole tabuja. Koirista saa kertoa aivan suoraan, jopa vähän huumorilla liioitellen kaikki huonotkin puolet. Pyrrit eivät ole täydellisiä - kuinka virkistävää!

---

Jos on mitään kyseltävää siis tuosta pikkuapinasta, saa sähköposteilla, osoite löytyy tuolta Kirjoittaja blogin takana -linkistä. Ja jos en vastaa, pistä rohkeasti muistutusta tulemaan, hyvä muisti ei ole vahvin ominaisuuteni.

---

Tromssan agikisat jäivät väliin. :( Oma auto kosahti, eikä helteessä ilmastoimattomalla autolla ajaminen läpi Lapin kuulostanut reilulta koiraa kohtaan. Nyt pitäisi orientoitua katselemaan syksyn kisakalenteria, mutta ihan ensin menen koirien kanssa töiden merkeissä viikoksi Luostolle ja aloittelen työvuoden muutenkin elokuun alkuun.

Eilisistä reeneistä sensijaan on video. (Koira ei oikeasti osaa puomi -käskyä, vaan kiipee -käskyn. :D ) En viitsinyt alkaa miettimään keskeneräisiä keppejä, siksi hieman erikoinen suoritustapa. Ja voi herranjestas kun minä uskoisin "älä jää ihailemaan sitä koiraa" -lauseen vielä tämän elämän aikana!