Olipa niin väsynyt emäntä työvuoden kääntyessä puolen välin taukoon (opettajat kun tuppaavat ajattelemaan lukuvuosittain), että en edes blogia saanut päiviteltyä. Loma on ollut todella loma - ollaan vaan oltu, vähän temppuiltu koirien kanssa ja ulkoiltu silloin kun ollaan saatu olla kolmestaan tuolla totaalisessa kauneudessa (niin kuin isäni asian ilmaisi).
Viime vuosi oli hyvä vuosi kaikin puolin, koirajuttujakin vähän sentään ehittiin tehdä. Pääosan vuodesta vei kuitenkin työ, ja koirat lähinnä kulkivat mukana. Puolisen vuotta Pohjanmaalla, jonka jälkeen palattiin takaisin pohjoiseen - ja metsiin. ^_^
Suurin menetys oli tietenkin Tuutikin kaikin puolin suhteellisen yllättävä lähtö. Siiseliä, on sitä ikävä. Mutta täytyy sanoa, että koiralauma on paremmin tasapainossa ja oletan, että Tuutikilla ehti olla jotain selkä-/polvikipuja jo ennen dramaattista polven hajoamista, sen verran kireänä se oli viime ajat.
Pidemmittä puheitta, että saan tämän edes joskus lähetettyä,
tavoitteet vuodelle 2015.
Viime vuoden tavoitteista onnistui osa: Rau ja Muksis pysyivät terveenä ja Muksis kisasi agissa. Rau osaa ravata ja Muksis osaa enemmän agilitya kuin kukaan aiemmista koiristani. Kun minäkin vielä oppisin!
Molempien osalta toivon, että pysyvät terveenä ja minä kans että päästään vaeltamaan tänä vuonna enemmän kuin surkeana sairastelusyksynä 2014!
Rau
...opettelee edelleen hermojen hallintaa, ja minä opettelen olemaan rauhallisempi kun se pinkoilee vähän liioitellen pehmeyden takia suuntaan jos toiseenkin.
...on edelleen yhtä valloittava kaikissa koirapiireissä, mihin eksyy, ja eksyy useammin ainaski Vipin kanssa lenkille kuin tänä vuonna! (Huomaatko,
Kirsi, uhkailua. :p )
...saa käyttää enenevässä määrin nenäänsä ja oppii useamman kuin yhden tempun vuodessa. Tähän liittyy myös se hermojen hallinta, meillä molemmilla.
Muksis
...pääsee selkäkuviin ja silmäpeilaukseen.
...haluan tai en, pääsee tavoitteisiinsa usein varastamalla erinäisiä ruokia.
...oppii agilityssa kepit ja kontaktit ja irtoamisen oikeasti. Ja olishan nyt kohtuullista nousta ohjaajan 16 agiharrastusvuoden jälkeen ylempiin luokkiin. :p
...käyttää aktiivisesti takapäätään tempuissa ja oppii myös uusia temppuja - ainakin loput neljä sormea peukalon jälkeen. Eli pääsee käyttämään aivokapasiteettiaan enempi.
...no ne pennut... Uskaltaisikohan niitä jo toivoa tälle vuodelle? Ainakin ajatus menee eteenpäin ja kalenterista raivataan tilaa pennuille. Ja pennulle, sitä myöten.
Emäntä
...jatkaa alkanutta karkkilakkoa onnistuneesti.
...pääsee vaeltamaan paljon!
...saa aikaiseksi järjelliset agipohjat tuolle eläimelle.
...osaa rajoittaa kivojenkin töiden määrää silleen, että aikaa jää muullekin.
Muksis teki olevinaan juoksun, mutta ei sitten kuitenkaan. Katsotaan koska tekee sen oikeasti. Toivon noin maalis-huhtikuuta aikaisintaan. :p
Tänään oltiin piiiiitkästä aikaa agireeneissä. Oli hurjan kivaa, vaikka mie olinkin ihan talviteloilla. Pitkän välin jälkeen taas ihmettelen kovasti kuinka hyvä koira mulla on, ja kuin paljon se osaa! Me ollaan aivan mahtavassa ryhmässä, jossa ohjaaja saa aikaa tarpeeksi toistoille että tajuaa mitä on tekemässä. Ihan huippua! Mulla on kamalia ajoitus- ja sijoittautumisongelmia. Koirahan kääntyy oikeasti vaikka kuinka myöhään ohjaten just sinne mihin mie näytän...
Pidemmittä puheitta.
Oikein ihanaa vuotta kaikille blogin lukijoille!
