Loma.

Ihanaa joulua kaikille!

Laitetaan vielä piparihaastekuvat. Siinä järjestyksessä, kelle temppu oli helpoin - kelle yllättäen vaikein. :p 

Kiire, oikeasti

Olemme paimentaneet, agilitanneet, pahoinvoineet autossa, ja vaikka mitä.

Tarkemmat raportit näistä, ja kaikesta muusta, jos vaan suinkin koen ajankohtaiseksi silloin kun ehdin päivittämään blogia.

 

Kamala kiire, muka.

Ei ehdi järkevästi kronologisesti päivitelläkään.

Muka. 

Agility on superkivaa. Ja välillä onnistutaankin! Tämän postauksen eka kuva kertoo, missä Muksis on hallilla irti ollessaan jos en kiinnitä siihen huomiota...

Sen lisäksi, että on mahtista kouluttaa koira ylipäätänsä kunnolla agiin, ja toi passaa mun käteen hyvin, meillä on maailman hauskin agiryhmä! Nykypäivänä, kun niin moni asia on mennyt turhankin vakavaksi, on ilo olla hilpeässä ja kannustavassa ryhmässä harrastamassa.

Tänään on tullut lunta koko päivän. Ja välillä vettä. Lumi saisi ihan vapaasti tulla pysyvästi maahan, mutta näyttää rasittavan vaihtelevalta tuo sääennuste. Tuleepa opeteltua varovasti ajamista näilläkin kairoilla.

Eilen agireeneissä kuvailtiin.

...ja sitten hiottiin tuota käännöstä.

Tuntui kivalta!

Kaunista!

Eikö olekin?

Auts.

Sattuu muuten makeasti, kun koira narskauttaa kulmahampailla ohi makupalasta peukaloniveleen. Olen äärimmäisen tyytyväinen itseeni, ja saan ainakin kymmenen pistettä ja papukaijamerkin oltuani tilanteessa hipihiljaa. Vasta palkkauksen jälkeen romahdin istumaan vesi valuen silmistä, en muista mikä olisi osunut noin mehukkaasti hermoon. Auts.

Treenit siirtyivät tiistaille hallikaudelle, halleluja, huomattavasti helpompaa päästä aina paikalle kuin perjantaisin. :) Oli hankalaa. Takanaleikkaukset. Ei niistä sen enempää, mutta kun toimii, toimii hienosti (Tuutikkia kun "ohjasin" pääosin aina takaa), ja välillä tuntuu ettei me osata mittään. Paitsi kontaktien alastuloja.

Muksis oli myös suhteellisen hupaisa. Kun ei eilen meinattu onnistua, se alkoi tarjoamaan kaikkea mitä osaa. Ekaa keppiväliä, alastuloa (pinossa oleville puomin alastuloille...), ja niin edespäin. "Eikö tästä kuitenkin saisi palkkaa?"

Tänään, ennen tuota narskautustapaturmaa tehtiin ekaa kertaa keinua. Oli hieno otus! Ja onnistuneesti myös käännös oikealle, joka oli eilen ihan mahdoton (takaaleikkauksen kanssa siis ihan vaan kaksi hyppyä suorassa linjassa, kolmas oikealle 90 astetta).

Sen jälkeen istuttiinkin vaan hiljaa hallilla, jäi suunnitellut videoinnit tekemättä kun joutui hetken hengittelemään sormeen sattuessa niin maan mahdottomasti. Nyt se on onneksi ok, ei turvonnut eikä kipeä.

Ensi viikolla jää toisella paikkakunnalla olevan työn vuoksi harkat välistä, sillä me jo tänäänkin agihallilla pyörähdettiin. Katsotaan, mentäiskö vielä kerran ennen viikonloppua.

Aika Karu tyttö!

Karu (Quasi Bachelorette) kävi tänään luonnetestissä Rovaniemellä vähän ex-tempore, eilen sain kuulla että siellä on peruutuspaikka ja kun toiselle omistajallekin kävi, niin tänään mentiin jännittämään. Tuomareina Leena Berg (uusi tuttavuus) ja Jari Keinänen, ei siis ainakaan luvassa turhia irtopisteitä.

Videos below are from Karu's (Quasi Bachelorette) character test. Enjoy! She did great, had nice amount of points all together (+221) beeing secure to shots. 

Onnistuin pätkimään videot tosi moneen osaan, mutta tässäpä niitä siis:

Leikittäminen ja kelkka osittain:

Loppukelkka:

Uhkailu:

Luoksetulo:  

Haalari & tynnyri:

Seinä (ja ampumiset, jotka peittyvät hienosti ainoan edessä olevan esteen taakse. Ei se kuulemma hetkahtanut mihkään suuntaan ammuttaessa, tyylillä "kuuro".)

 Palaute

Tässäpä osa-alueet:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +2 tasapainoinen
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +3 kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laiukauspelottomuus +++ laukausvarma
Lopputulos +221p

- Erityisen onnellinen olen hermorakenteesta. Hauska pieni otus, kaikkineen, tuo Karukin. Ei paljoa pahalla muistele. Saisi olla enempikin näillä osa-aluepisteillä paimenia, mun mielestäni. 

Harmillista, että Karulla on yläpurenta, sekä mystinen terrieritakapomppu, jonka syy ei tunnu selviävän. Muuten se toisi oikein mukavan lisän heelereiden jalostukseen. Lisäksi tässä pentueessa ollut kummia hammas(luustoon) liittyviä juttuja: yhdeltä puuttui maitohammas, toisella liian ahtaat hampaat (palloterapialla tuli tilaa yläkulmureille), joten jäänee muukin pentue jalostuksesta pois. 

Vaatisi oman postauksen, mutta mainittakoon jo tässä, että tuskin on quasilaisia tulossa ihan lähitulevaisuudessa missään mahdollisessa rodussa. Vaikka minulla onkin ollut onni saada koirieni pennut koteihin, joissa niistä pidetään, en itse ole aivan hakemaani saanut kummassakaan pentueessa. Jätetään muiden harteille yölliset maratoonit sukutaulujen, videoiden ja muun suunnittelun parissa, ainakin joksikin aikaa. Mie keskityn harrastamaan apinan kanssa agia.

...joka muuten teki hienosti keppejä taas viime reeneissä! Kai sitä pitää uskaltaa ottaa kolmaskin verkko pikkuhiljaa poies. Muuten mie olen aivan ulapalla sen kanssa suurimman osan ajasta. Tuutikin kanssa systeemi oli, että juoksentelen koiran perässä sen tarkemmitta suunnitelmitta, ja toivon että ohjaukseni vievät sen suurinpiirtein oikeille esteille. Nyt pitää olla koko ajan Muksiksen kanssa aivotkin matkassa! Kamalan hankalaa!

Ensi viikolla treenit jo hallissa sisällä, hyvästi seinätön kenttä. Tekee tosi hyvää tuolle "häivy siitä, minun emäntä/reppu/makupalatasku/agilityrata" -sikapossulle harkata vähän tiiviimmässä tilassa, pääsee paremmin muistuttelemaan että sinä et omista yhtään näistä esteistä. Pitäisi alkaa opettamaan kontakteja, junnaan nyt vaiheessa "ota & katse eteenpäin". Ainoa kokonaan otettu kontaktieste on puomi. Edelleen. Äää. 

Syksy!

Me juoksennellaan niin paljon tuolla ulkoilmassa, ettei tule päivitettyä blogiakaan. Ihan hillittömän kaunis syksy!

Muksiksen liikunta on ok. Emme ole tehneet enää huiputuksia tai muita pitkiä jolkotuksia tuntureilla, mutta arkielossa ja agilityssa on ainaski likka aivan ok. Ihanaa. 

Rumastihan se seisoo, polvet kääntyvät vähän ulospäin, mutta istuu äärimmäisen ryhdikkäästi, nopeasti, maahanmenojen kanssa sama juttu, ja jumien avaamisen jälkeen peitsaus kävellessä katosi. Hiemu sievä ravihan tuolla on, joskin takaliikkeistä näkee sen varpaiden harottamisen. Mutta aivan on terveen oloinen siis. 

Harjoiteltu ollaan, vaikka se oikeasti istuu siististi, korjaan aina ennen ruokia istuma-asennon niin täydelliseksi kuin voi. 

Nyt on huomannut, kuinka vähän se venytteli ennen hierontaa, pöljä minä kun en hoksannut sitä ennemmin. :/ Hirveän hienosti venyy nyt myös takapää. 

Agilityssä kaikki on ihanata. Tykkään tehdä tuon kanssa sitä hommaa, Muksis on hyvin kuulolla, sillä on hermot (!), se ei kohkaa, se on hiljaa, ja painaa sata lasissa. Pari kertaa ollaan treenailtu, ja viimeksi tein omalle ryhmälleni ykkösluokan hyppiksestä muokatun radan. Sehän meni mainiosti! Kepeiltä oli kokeeksi pari verkkoa pois, ei edes tarvinnut sanoa että jatkahan vaan. 

Huomenna lisää agia!

Kävin muuten Kiutaköngästä ihastelemassa hetki sitten. Olihan se kaunis, mutta oikein olen tehnyt vältellessäni Karhunkierroksen seutua. Missä muualla oikeasti näkee vaellusreitillä euroshopperjannun lierihattuineen ja keski-ikäisen pariskunnan pahvikahvimukeineen? Ei vastaisi ihan mun mielikuvaa vaeltamisesta. (Toki tehtiin vaan pikkulenkki könkäälle, ei voi ihan noin hulvaton meno olla kauempana reitillä.)

On kaunista! Olen muutenkin syksyihminen, ja tämä syksy on oikeasti elämäni kaunein. Ainakin lähi-ihmisen mukaan, joka muistelee tällaisen ruskan olleen viimeksi vuonna -56. Sitä en ole ollut todistamassa. ;)

Rau harjoittelee hermojen pitämistä, jossa välillä tuntuu että olemme edistyneet. Tuutikki on maailman hauskin juoksulenkkikoira. Siinä missä Muksiksen käyttäytymisessä on korjattavaa ja Rau villiintyisi täysin, Tikki painaa hyvin virkamiesmäisesti pitkin tienreunaa, ikään kuin olisi maailman asiallisinta että emäntä loikkii vieressä kumman nopeaa. Hassu mummo!

Aikaansaamattomuutta

Niin. Agilitya ei olla reenattu hetkeen, joten siltä saralta ei taida olla tunnustuksia tehtävänä.

Nousu alkaa Ukko-Luostolle.

Kuun vaihteessa käytiin Ukko-Luostolla ja Noitatunturilla. Oli ihana reissu, kolmestaan kahden nuoremman koiran kanssa. Muksis on erinomainen vaelluskoira, Rau on välillä tosi pääkkö. Esimerkki: Muksiksen kanssa ei pelota tosiaankaan että se putoaisi tyhjyyteen tai edes astuisi väärin, saati sitten törmäisi minuun pahassa paikkaa - Rauparka taas koheltaa vähän turhan huonosti eteen katsoen ja sille pitää muistuttaa, että ei, sinä et rakkapaikalla irti ollessasi ryntää ensin tuhatta ja sataa yhteen suuntaan ja sitten samaa vauhtia päin minua...

Ukko-Luoston huipun tienoilla.

Luostolla ehdimme tosiaan vain kiivetä mäen ylös ja takaisin alas vähän eri reittiä. Kaunista siellä oli, ja huomasin, että portaat eivät ole edelleenkään mun juttu - niitä tulee kivuttua ylös ihan väärällä asenteella, kauheaa vauhtia naama punaisena porhaltaen.

Luostolla iltalenkin varrelta.

Noitatunturille seuraavana aamuna.

Laskeutuminen Isokurun / Noitatunturin reittien suuntaan.

Kauhean kaunis, aurinkoinen päivä, erittäin vähän ihmisiä (yksi parhaista asioista mitä voin ajatella reissutessani: vähäväkiset reitit / ajankohdat!)

Kuukkelit ovat hirmu kivoja otuksia.

En tiedä, olenko onnistunut kiertämään tuollaiset mahdottomat nousut, vai olenko vaan varovaisempi ja vanhempi, mutta viimeinen pätkä Noitatunturille nousua rakkaa pitkin tuntui todella jyrkältä minun makuuni!

Tässä kuljemme merkittyä reittiä pitkin.

Sitä oli kiva kiivetä, verrattuna porrastettuihin nousuihin, mutta välillä otin kädet avuksi kun tuntui niin epävakaalta alusta (irtokiveä, siis) ja jyrkältä nousu. Jossain vaiheessa (Rauta samalla poispäin käskien) tuntui hölmöltä koko retkeilyajatus, mutta kun laskeutuminen alkoi ja todella kauniit maisemat silläkin puolen tunturia, jalostui "ei koskaan enää" -ajatus "tänne pitää tulla uudestaan" -muotoon. ;) 

On komiaa. Noitatunturin huipulta.

Viikonlopuksi vielä kolmannen tunturin juureen kavereille kyläilemään ja leppostelemaan.

Eri meininki, ei olla vaeltelemassa enää!

Sitten Muksis olikin jumissa. Se söi huonosti reissun jälkeen (lauantai eka lepopäivä, silloin ok, sunnuntaina ei syönyt kunnolla.) Ja oli aika väsynyt. Ja sunnuntaina sen takapää heitti ihan sekunniksi, sai korjattua sen hetimiten alleen takaisin, mutta säikäytti minut aikalailla. Onneksi oli ihan tässä maailmassa koko ajan, ei siis heittänyt päässä, vaan oli kipeä. Seurailin pari päivää vaisua lapsukaista, ja keskiviikkona vein sen lääkärille. (Kipukohtauksia ei tullut enää.) Siellä tuli diagnoosina kuume johtuen maidon noususta valeraskauden vuoksi sekä jumissa oleva takapää, varsinkin oikea reisi. Kipulääkekuurilla tuo toipui, kuume on laskenut jo aikaa, ja reipastui siinä loppuviikon mittaan. Tosin vasta viikonlopulla aloin tekemään normaalimpaa lenkkiä.

Sivumennen sanoen - Rau ei ole ollut jumissa! Se käyttäytyi paljon pöljemmin pidemmällä reissulla (Muksis vaikuttaa jopa siltä, että säästelee itseään, Rau hölmöilee menemään.) Se oli reissun jälkeen ihan normaali humputteleva itsensä, toki seuraavana päivänä Noitatunturin 12 kilsan retken jälkeen vähän väsyneempi.

Joku ihana ihminen on Muksiksen katseen suunnassa.

Tänään menimme fyssarille. Siellä tuli todettua, että Muksis on kummallisesta paikasta jumissa: etuselän puolelta. Kuulemma hyvin epätyypillinen paikka koiralle, ihmetteli fyssari - kunnes kysyi, ollaanko laskeuduttu jyrkkiä / kivisiä / pitkiä mäkiä alas. Öh, niitäpä nimenomaan. Se jumi selvisi siis. Toinen, ja varsinkin oikealta puolelta paha jumipaikka oli lonkkien koukistajat. Nekin yllättävän nopeasti sai fyssari auki ja samalla tuli todettua, että Muksiksella on erittäin tiiviit lonkat ja polvet. Kivakiva.

Laskeutumista Noitatunturilta. Löydä kuvasta koira. Koirat olivat liki koko ajan hihnassa, mutta pahimmat kiviset rakkapaikat irti ihan oman turvallisuutensa vuoksi.

Samoilla seuduilla.

Isokurun pohjalla. Matka lopuillaan. Rauta epäilyttivät suuresti nämä "pitkokset", kulki ihan matalana niitä pitkin...

Saimme agi- ja vaellusluvan. Jee! Taidan silti tänä syksynä vähän vältellä äkkijyrkkiä rakkapaikkoja. ;)

Mummo harrastaa mökkeilyä.

Josko seuraava päivitys tulisi vähän pikemmin. Ensi viikolla päästään agireenien pariin, tällä viikolla agilityyn varattu aika menee treenejä vetäessä ja kokoustaessa ja viikonlopuksi toisaalle, joten oman ryhmän treeneihin ei päästä. Mutta ensi viikolla sitten!