Tuutikin toipuilemista

Mikä autuus pelleillä selällään kauluritta!

Tuutikilta poistettiin tikit eilen. Olimme varustautuneet operaatioon hyvin, koira oli saanut pienen kipulääkeannoksen ja herkkuja oli pitelijäosapuolella käsissä. Huvittavaa, että tikkien poisto ei sitten ollutkaan mitään koiran mielestä, emäntää hirvitti kun tikkiä poistettaessa sitä venytettiin ylöspäin solmusta (ettei ihon ulkopuolella ollut likainen osuus painuisi ihon alle), mutta koira vaan leppoisasti seuraili jotta tällainen operaatio tällä kertaa. Hauska mummo. On myös erinomaisen kätevää, että lähipiirissä on sairaanhoitoalan ammattilaisia: itse olisin vienyt tuon ell:lle tikkien poistoon...

Paras puoli taisi koirasta olla se, että nyt ei enää tarvitse pitää kauluria päässä. Itse haava on todella siisti, eikä edes kudosnestettä tullut haavasta tikkien poiston yhteydessä.

Kävelyt ovat sujuneet mallikkaasti, tosin tänään olen ollut huomaavinani ettei Tuutikki varaa jalalleen ulkona yhtä hyvin kuin aiemmin. Toivon totisesti, että kyse on inhottavasta räntäsadeilmasta, eikä takapakista - vaikka luonnollisestikin pelkään pahinta. Se kuitenkin jo mm. tekee tarpeensa oikeinkin hyvin molemmille jaloilleen tukien (ei aina, Tuutikilla on omalaatuinen "takajalat ilmassa" -pissaustyyli ollut terveenäkin) ja seisoo jalalla hyvin. Keittiön muovimatto ei ole lempipaikka, mutta tukevammalla pinnalla voi hyvin olla neljällä jalalla.

Suurin rajoittamisjuttu on estää loikkapomppueläintä hyppimästä sohville. Vaikka varsinaisesti hoito-ohjeissa ei olekaan rajoitettu kuin liikunnan määrää, oma järki sanoisi että leikatulle jalalle moiset ponnistusliikkeet eivät ole ihan terveintä toimintaa. Siksi Tikki on edelleen esim. yöt tuolla pentuaitauksessa, että se ei pääsisi rasittamaan jalkaansa (ja emäntä saisi nukkua rauhassa.)

Huomenna kävelyitä saa venyttää jo 10 minuuttiin kerrallaan, kolme kertaa päivässä. Tuntuupa kovin hullulta remmilenkittää koiraa, ja kaiken lisäksi fleksissä. (Vielä ihan valtavassa fleksissä, on edesmenneiden pystykorvien perua - antiikkista mallia ehkä noin vuodelta 1996.) Kumpikaan ei ole arkipäiväisintä toimintaa minulle. Kun nyt kaikki sujuisi niin hyvin, että toukokuussa päästäisiin taas normaaliin rutiiniin myös tuon pikkulikan kanssa!