Nolla! Ja vähän muutakin jutustelua

Kuuma! En varmasti ole ainoa, joka kiroaa kuumuutta... Mutta siis on lämmintä, aivan liian lämmintä että oltaisiin esimerkiksi voitu reenata Muksiksen kanssa järkevästi viimeaikoina.

Jostain syystä sodankyläläiset mäkäräiset aiheuttivat Muksikselle moisen reaktion.

Viime viikonloppuna käytiin Sodankylän agikisoissa kisaamassa ja talkoilemassa. (Tietenkin. En osaa olla talkoilematta.) Sodislaisilla on huikeat puitteet kisoihin: raviradan kyljessä erinomainen kenttä ja ihan mielettömät lämppä- ja jäähdyttelymaastot. Kannattaa lähtä kauempaakin! Kiitos vaan Sodankylän karvakuonoille kisoista.

Yövyin la-su -yön Camping Nilimellassa, joka oli paljon kehuttu. En tiedä sainko koirallisuuden takia hieman kämäisemmän huoneiston, mutta itsellä hieman harmitti paikan likaisuus - saunan ovenkahva oli saunahunajan nihkeä ja kaikkialla oli vähän sellaista puolivillaisen siivouksen jäännettä. Lisäksi ikkunoita ei saanut auki kuin irtokahvalla jota metsästin aikani ennen kuin löysin sen makuuhuoneesta. Sänky oli kuitenkin erinomainen nukkua ja tilaa tosi hyvin, sekä palvelu tosi mukavaa, mutta ihan kaikkien kehujen arvoinen ei tuollainen perushuoneisto ollut valitettavasti. (Huoneistoon mahtuisi hyvin kaksi eri koiraporukkaa, makuuhuoneita kaksi, ja kumpikin valtavan isoja, joten kisareissuja varten varsin varteenotettava vaihtis kuitenkin!)

Viikonlopun aikana saatiin kaikenlaista säätä, ihan karmeimmat helteet eivät onneksi toteutuneet, mutta ehdottomasti hurjin kaatosade koskaan tällä tai viime vuosisadalla agikisoissa. :D Kolmosten sunnuntain toisen rataantutustumisen aikana kastuimme niiiiin litimäräksi, että aamulla jalkaan kiskomani vaellushousut painoivat varmasti triplasti enemmän kuin kuivana...

Kumpanakin päivänä oli kolme kisaa. Viisi hylkyä, yksi nolla! Jee! Ja vitossija. Olisi aika kiva saada joskus hieman tulosvarmuutta, mutta silti olen tosi tyytyväinen koko viikonloppuun. Lauantaina Muksis oli hallussa kaikilla kolmella radalla ja hyllyt tulivat pienistä omista virheistä. Ehkä toinen agiradoista oli vielä kauniimpi kuin tämä nollarata, siellä vaan jätin ohjaamatta koiran oikeaan putkenpäähän loppukiemuroissa ja niinpä siihen asti nollaratana menty rata meni hyllyksi.

Sunnuntaina Muksis oli aamusta asti ihan kuuta kiertävällä radalla, kuten tuomari asiasta totesi. Hyppis oli ihan karmea, ja seuraavalla radalla koira veti niin kierroksille, että kannoin sen pois radalta muutaman esteen jälkeen. Kannatti, vika rata oli taas hyvä, koira pysäsi kontakteillekin ihan hullun hyvin vaikka kierroksia oli! Viimeisellä radalla yksi vienti meni niin pitkäksi että Muksis ehti napata keinun ylösmenon vasemmalta etuviistosta, en ehtinyt kääntää sitä oikealle takaakiertoon. Mutta tosi hyvä tämäkin rata, meidän kriteereillä.

Nollaradalla pari kiemuraa ja putken jälkeen Muksis varmaan kolmisen sekuntia pyöri odottelemassa minua ennen vikaa hyppyä kun jäin niin kauas jälkeen, etenemä jotain vähän alle 4m/s.

Jessi Landenin joka ikinen rata oli tosi kiva mennä ja koiralle reiluja. Siksikin jäi hyvä mieli viikonlopusta.

Huomenna ja ylihuomenna parit kisat Pellossa ja sitten Luostolle musiikkileirikoirailemaan koko poppoo.

---

Raulle helteet ovat olleet hankalia. Se on heräillyt läähättämään ja oppi tulemaan kasteltavaksi iloisesti aiemman vastentahtoisuuden tilalta. Voi mummeliparkaa... Silti yön viileinä hetkinä ovat juoksennelleet Nokon kanssa, hyvä niin. Rau on myös Koirauimala Polskeessa opetellut uimaan, joka on ihanaa! Luonnonvesissä ei vielä uskalla, mutta siellä saa niin hyvää takapään kuntoutusta, että tästä taitaa tulla meidän talviharrastuskin.

Nokko on tihulainen. Helteillä on taatusti osansa asiaan kun energiaa vaan kertyy eikä sitä voi käyttää mihinkään... ...paitsi tuhoamiseen. Kesti aikansa ennen kuin uskoin, ettei kenkiä kannata jättää ulos yhtäaikaa koiran kanssa. Tarkalleen kolmien kenkieni verran aikaa. Lisäksi yksi Veronasta ostettu viuhka on palasteltu, yksi laturin johto, yhdet kuulokkeet... No. Ei auta kuin pitää vaan kaikki aina pois sen näkyviltä. Huoh.

Muuten se on tosi kiva koiranalku. Alkaa olla jo tosi hyvä seuralainen agikisoissa. Yksin kuljettaessa osaa olla hillitysti ja hiljaa, mutta Raun hyrräily saa senkin kierroksille jos ollaan kaikki kolme liikenteessä yhtäaikaa. Nyt ollaan helleaikana harjoiteltu takapään käyttöä alustoille ja odottamista. Tämä on sen verran Muksista kiihkeämpi koira, että korostuu entistä enemmän rauhoittumisen opettaminen. Sisälle se osaa rauhoittua ja vaikka jo agikisoissa seuraa tapahtumia osaa koirien haukkuessa jo tarjota kontaktia. Agilitya ei olla juuri tehty, jäänee vähän viileämmän ajan hommaksi.

Nokko on nyt jo iso koira. Agilityssa vähintään pikkumaksi, saa nähdä kuinka paljon koivet vielä kasvaa. Ehkä parisen senttiä Muksista korkeampi, mutta selvästi enemmän ison koiran oloinen, muutenkin kuin valtavien tassujensa takia. Se on koko kasvuaikansa ollut tosi tasapainoinen ja sievä, ei mitään eritahtista kasvua. Ja hurmaa tuolla ransumaisella rakkikoiraulkonäöllään kaikki. Jännä nähdä millainen siitä tulee isona! Yksi pyrriviiraus ollut: porontalja. Ainoa asia joka on ollut tähän mennessä jännä. 

Hampaat vaihtuneet

Lähtihän se hampaantynkä ilman eläinlääkärikäyntiä tiistaina vihdoin. Nyt on kaikki maitohampaat vaihtuneet. Leikittäminen ja sinnikäs pureskeltavan tarjoaminen saivat hampaan irti. 

Tiistaina päästiin myös tekemään ekaa kertaa putkea joka onnistui jopa ilman avustajaa. Lisäksi harrastimme istumista kentällä, nyt alkoi olla jo hieman katse välillä suorittavissa koirissa, onneksi edelleen kykenee erittäin hyvin kontaktiin ja olemaan rauhassa kentän laidalla. Muksiksella oli myös reenit, ja vitsit se vetää hienosti! Ehkä joskus vielä minä opin a) luottamaan siihen että koira osaa ja b) olemaan jäämättä ihailemaan koiraa kun pitäis mennä jo. Mentiin vauhdikasta rataa jossa sain sen kisafiiliksiin -> korjattua kontaktisuorituksia kun niillä tuo ylikuumuminen meinaa aiheuttaa virheitä kisoissa. 

(Jahas, Blogger ei anna lisätä kuvaa kännykältä. Olkoon sitten tällainen tylsä kuvaton postaus.)

Nokkona pentua

Tässä vaiheessa Muksiksesta pentu ei ollut vielä lainkaan kiva asia. 

Herätelläänpä taas blogi. Minulla ei ole tietokonetta käytössä ja blogin kirjoittaminen on todella rasittavaa kännykällä.

Hei, olen melko söpö Nokkonen! 

Mutta siis. Kun en voi loputtomiin odottaa koska Muksis on suosiollinen jollekulle urokselle, piti alkaa katselemaan uutta pentua laumaan. En ole varsinaisesti pentuihminen, ja kevät ei todellakaan ole paras aika ottaa pentua laumaan, mutta kun löytää jotain itseään miellyttävää pyreneittenpaimenkoirarodussa, on parempi tarttua asiaan kiinni. Muksis kuitenkin täytti juuri kuusi, ja jos haluan harrastella agilitya oli ajateltava jo vähän tulevaisuuttakin. Jo hieman aiemmin katselin ulkomailta pentuetta, mutta sieltä ei harmikseni tullut tarpeeksi narttuja että minulle olisi liiennyt pentu.

Ja niin kahdesta tuli lauma. 

Niinpä kaikessa hiljaisuudessa selailin vuodenvaihteen tienoilla tulevia pentueita ja törmäsin pitkäkarva-lyhytkarva -yhdistelmään joka vaikutti kiinnostavalta. Kirjoittelin kasvattajalle viestiä ja kaikki mitä vastauksia sain kysymyksiini vaikutti lupaavalta. Vielä kun kävin katsomassa pentuja siinä vaiheessa kun niistä näki jo hyvin suuntaviittoja tulevaan ja löysin sieltä kolmesta nartusta itselleni passelinoloisen koiran ja vieläpä oli mahdollisuus saada kyseinen otus itselleni - ei kai moista tilaisuutta voi vastustaa. Kiitos Saija kun sain tämän tyypin itselleni!

Nokko on syntynyt 9.1. kuuden pennun pentueeseen. Tarkemmat tiedot tulevat omalle sivulle, linkki jalostustietokantaan tässä. Se oli eniten minun mieleeni narttupennuista, vaikka kaikki olivat kivoja. Rohkea, reipas, lunki, terävähampainen muttei koko ajan kasan päällimmäinen.

Sopivasti hiihtolomalla pääsimme hakemaan koko lauman kera pennun kotiin. Nokko saapui 12 tuntisen ajomatkan jälkeen aivan tyytyväisenä pakkasten keskelle. Paukkupakkasten, eteläsuomalainen pentuparka. :D

Nykyään nämä leikkivät päivittäin, hyvin pyrrimäisesti, hipihiljaa. 

Rau oli aluksi hieman liian raju kaveri ja Muksis inhosi syvästi koko pentua kaikella halveksuvan arroganttiutensa voimalla (voi parkaa kun tajusi että tämä tuli jäädäkseen), mutta on suopunut hienosti Nokkoon. Olen yllättynyt kuinka vähän se vahtii minua tai tavaroitani Nokolta, ilmeisesti huomannut että tuo on enimmäkseen harmiton. Melko pian se myös alkoi leikittämään Nokkoa, ja tällä hetkellä laumassa menee kaikki hyvin. Nykyään Rau on luottokoira Nokolle ja Muksis idoli. (Krhm. Myös kurittomuudessaan idoli.)

Ensimmäinen omin jaloin huiputettu tunturi, Kiilopää. (Kaunispäällä oltiin käyty jo aiemmin ajelemassa.)

Nokko on rohkea, reipas, superavoin, superlunki, sille on ihan sama ollaanko tutuimmalla päivälenkillä vai Kiilopään rinteillä; keskustassa ihmisten seassa tahi agilitykisoissa hallissa. Toistaiseksi sillä on ollut yksi jännittävä asia elämässä: ritiläpohjat. Kaunispäällä Saariselällä se suostui tulemaan näköalatornista vain alaspäin, ja vietimme pitkän aikaa luonnonpuiston puolella metallisella sillalla ennen kuin siitä pystyi kulkemaan yli. Mutta pystyi!

Onko se luovutusikäinen irlanninsusikoira vai kenties värivirheellinen unkarinvizsla?
Monta on ollut rotuarvausta, onhan tuo tuollainen söpö piski ulkonäöltään. 

Tällä hetkellä Nokko on reipas, itsenäisin koiristani, erittäin ahne, osaa leikkiä, osaa rauhoittua melko kivasti missä vain ja keskittyy erittäin hyvin tekemiseen on taustalla sitten ihmisiä, tai agilityn kisarata. So far so good, kiva tyyppi ollut tähän asti.

Agilitya ei olla tehty oikeastaan ollenkaan. Mitä nyt tehty agikisoista maailman ihanin paikka (että tuo nauttii ihmisten huomiosta!), muutamia takaakiertoja ja pari alastuloa ilman koko estettä tokikin. (Tosin kyllä se kerran juoksi isojen koirien perässä A-esteen huomaamattani...)

Nokko on nyt viiden kuukauden iässä noin 40cm korkea, ja on tosi jännää nähdä kasvaako se vielä kovasti vai ei. Sillä on valtavat tassut, mutta nyt hetkeen ei ole tullut senttejä lisää. Oletin sen ottaessani että se olisi selvästi pikkumaksi, mutta saapas nähdä. Hampaat ovat melkolailla vaihtuneet, nyt yritetään saada oikean yläkulmurin maitohampaan tynkää irti: katkesi mokoma eikä lähtenyt kokonaan. Jos ei lähde, mennään alkuviikosta ell:lle poistamaan se. (Eläinlääkäri on muuten ihana paikka, vaikka kerran jo pentu on rauhoitettu kun venäytti jotenkin kannuksensa, mitään pahoja muistoja ei ole sieltä. Hyvä niin, Muksikselle aikanaan taisi riittää joku nesteytyskerta aiheuttamaan pahemmanlaisen eläinlääkäriluimuilun.)

Nyt saa kirjoitus olla tässä että saan tämän lähetettyäkin. Jos jotain oleellista jää, eiköhän siitä voi kirjoittaa seuraavaan viestiin.

Aikuiset koirat voivat hyvin. Muksis haki juuri perinteiset hyllynsä Saariselältä ja Rau on seurakoirana edelleen omaa luokkaansa. Minäkin alan tottua olemaan koiralauman kanssa, vaikka kaksi koiraa ideaalitilanne olisikin. (Mutta niin mahdoton tilanne aina.)

Toivottavasti saisin jatkettua tätä blogitekstien kirjoittelua - Muksiksenkin pentuajan juttuja on niin kiva lukea jälkikäteen!

Ps. Pakko vielä laittaa loppuun vähän jälkikäteen: "Nokko" nimenä on suoraan murresanasta, joka tarkoittaa että jotakin on tarpeeksi tai vähän liikaa. Just hyvä koirannimi. Se myös viittaa Nokkonen -hahmoon Robin Hobbin fantasiakirjasarjassa, jonkinmoinen yhdenmukaisuus näiden taruolentonimien suhteen. Meinasin jo kertakaikkiaan hermostua kun kävin kaikki satukirjat, tarut, fantasiakirjasarjat, yms. läpi löytämättä pennulleni nimeä lainkaan. Mutta löytyihän se, ja Nokko on hyvä nimi!