Niin sitä vaan meidän kesäsuunnitelmamme muuttuivat.
Ennen Saariselän kisoja (joista ei btw mainittavia tuloksia, kivoja ratoja oli kyllä kaikilla kolmella tuomarilla!) käytiin fyssarilla. Muksiksella oli vasen puoli jumissa, kuulemma samoin kuin tokokoirilla - hirihiri - usein, seuraamisliikettä seuranneen palkkaamisen ja sitä myötä nopean vastaliikkeen myötä. Se jumi aukesi helposti. Lisäksi oli pienesti takapäässä jumia, josta juttelimme fyssarin kanssa. Hän totesi, että useinkaan nuo ltv-muutokset eivät aiheuta muuta kuin tiukkuutta takapäähän, ja aina pitää suhteuttaa asiat: löysä lantion alue ilman mitään muutoksia on varsinkin huonossa lihaskunnossa olevalle vanhenevalle koiralle suurempi riski kuin tiukasta lantion alueesta seuraavat jumit. Mutta se suurin löydös oli, sattumalta, ei fyssari mahaa käsitellyt tokikaan, että Muksis aristi selvästi mahaa paksusuolen puolelta. Toinen puoli ok, ja muut sisäelimet, mutta paksusuolen puolelta vikoi pientäkin kosketusta. Ajattelin että no, ihmekö tuo, pyrrin ruokahalulla, jos saa mahansa sekaisin ja kipeäksi. Maha sillä oli kyllä ollut kunnossa, lukuunottamatta juuri fyssaripäivää, jolloin löysänä. Saatiin starttilupa kuitenkin Saariselälle, ja siellä koira oli suurenmoisen onnellinen saadessaan kaikkia ihania kanaherkkuja varmuuden vuoksi ruokana...
Seuraavalla viikolla onnistuin sanomaan itselleni, että koira vaikuttaa hieman oudolta, edelleen, ja Juhannuksen ollessa edessäpäin käytin sen eläinlääkärillä tiistaina ennen jussia. Sielläpä sitten ensimmäinen järkytys oli kuume, yli 40 astetta, ja urakkatöitä painava vähillä unilla oleva emäntä meinasi vallan itkuun puhjeta kun seuraavana löytyi sydämestä selvä sivuääni. Kaikki muu ok, otettiin laaja verenkuva ja tulehdusarvoja myöten ei mitään ongelmia missään, mukaan lukien ultra, jossa kaikki sisäelimet kohdillaan ja suolen toimintakin ihan normaalia. Kuiva se oli vähäisen, sai nesteet ihon alle, varmuudeksi suolistoantibioottikuurin ja kipulääkettä. Siinä menivät siis heinäkuun kisat, mutta eipä moista tullut ajateltua kun kuka nyt sydänvikaisen koiran kanssa kisaisi. Kaupungin eläinlääkärillä oli hirmuinen hässäkkä, täytyy kiitellä kovasti ystävällistä eläinlääkäriä, joka huolellisesti otti kaikki tarpeelliset kokeet mitä koirasta piti ottaa ja soitti vielä perään viime tipassa saadusta virtsanäytteestä - sekin puhdas kaikista mahdollisista jutuista, mutta struviittikiteitä sieltä löytyi.
Antibioottikuurin loputtua kävimme nyt tiistaina eläinlääkärillä. Ja taas itketettiin emäntää: ei jälkeäkään selvästi kuuluneesta sivuäänestä! :o Eikä struviittikiteistä virtsassa. Myös ultra normaali, pikkaisen nostatti lämpöä josta eläinlääkäri sanoi että on varmasti vain valkotakkilämpöä, ja epäili vähän että edelliselläkin kerralla Muksis oli ressannut itselleen kuumeen. Ainoa poikkeama oli virtsan korkea ph-arvo. Ei edes kiteitä virtsan seassa.
Johtopäätökset: koira on todennnäköisesti sairastanut mitään kertomatta jonkun tulehduksen (pissa?) josta seurauksena sivuääni ja struviittikiteet? Varmuuttahan asialle ei saada. Nyt on virtsakiviruualla kuukauden, jonka jälkeen aion siirtyä takaisin vanhaan ruokaan. Ph-arvoja pitää mittailla ja karpaloa menee nytkin ruuan sekaan, ja tietysti myös reippaasti vettä, vielä entistäkin reippaammin. Seuraava kontrolli on 20. päivän tienoilla, päästään samalle mukavalle uudelle ell-tuttavuudelle kontrolliin Kieppiin jossa kävimme viimeksi. Itseäni ruoskin kovasti siitä, etten huomannut mitään koiran voinnissa kisaviikonlopun aikana Saariselällä. Onneksi eläinlääkärit lohduttivat, että ei koirasta välttämättä mitään huomaa, sivuäänikin on monesti sivulöydös jota kukaan ei oleta löytävänsä...
Muksista täytyy kehua kovasti. Eläinlääkäri ei ole kiva paikka, se muistaa selvästi, että täällä on laitettu nesteitä useammankin kerran ihon alle... Siitä huolimatta se reippaasti tulee omin jaloin sisälle, ja kaupungin ell:llä kun olimme piiiiiitkään ajallisesti ja metsästin useaan kertaan pissanäytettä ulkona välillä, väheni sen stressi jokaisella sisääntulokerralla vaikka aina tehtiin jotain inhoja toimenpiteitä - klanittiin mahaa, ultrattiin, pistettiin nestettä, laitettiin pahoinvoinninestolääkettä ihon alle ja niin edespäin. Muksis onkin saanut nyt kaikilta kolmelta ammattilaiselta, fyssarilta ja kahdelta eläinlääkäriltä kehut käsiteltävyydestään ja luonteestaan. Fyssarillakin oli putkiremppa joka KUULUI sisälle niin hyvin että kaikkia koiria ei ottanut edes rempan aikana vastaan jos tiesi koirilla olevan ääniherkkyyttä: niin vaan Muksis pötkötteli käsiteltävänä siinä, se ei paljoa kolinoista välitä. Ja toisella ultrauskerralla nauratti, kun se muka katseli ultrauslaitteesta kuvaa oman mahansa sisällöstä ihan lunkina, eikä vikonut ollenkaan epämukavaa selällään makaamista paikoillaan. Hyvä tyttö! Sen verran toki soisin että pää olisi pehmeämpi että vähän helpommalla näyttäisi olevansa kipeä. Mahdollista (pissa-)tulehdustakaan ei ole näyttänyt millään tavalla, en ole huomannut mitään eroa sen käytöksessä.
---
Rau oireili alkukesästä sen verran vasenta jalkaansa, että ehdin varata - ja perua - sille eläinlääkäriajan. Sen luonteen tuntien se varmasti on törmännyt johonkin reippaanlaisesti, jalka palautui normaaliksi parin päivän levossa eikä ole sen jälkeen vaivannut.
Mulla oli tarkoitus tehdä reissu sekä agirotuun että Klagiin Muksiksen kanssa, mutta ne jäävät nyt varoaikojen vuoksi väliin. (Onneksi vain varoaikojen, eikä agilityharrastuksen loppumisen vuoksi!!) Katsellaan heinäkuun lopulle ja syksylle sitä enemmän kisoja. Toivotaan, että se saa täysin terveen paperit nyt loppukuusta kontrollissa - ja miksei saisi, koira on ollut koko ajan hurjan reipas, ja parempaan suuntaan vielä näyttäisi menevän. Koitan itse pitää vaa'an lukeman ell:ltä mielessä. Kilo tai jopa puolitoista voisi painoa tippua neitokaiselta. Missä välissä se taas on moisen kerryttänyt itselleen..?
